Jyväskylän kaupunkimetsien koettu saavutettavuus
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Maisterintutkielman tarkoituksena oli tarkastella kaupunkimetsien koettua saavutettavuutta ja eritellä siihen vaikuttavia tekijöitä. Nopea kaupungistuminen ja elämäntapojen urbanisoituminen ovat heikentäneet luonnonympäristöjen saavutettavuutta sekä tilallisesti että laadullisesti. Metsät ovat yhä harvemmin osa ihmisten jokapäiväistä elämää ja metsässä liikkumisen tavat ovat palvelukeskeisempiä.
Tutkielma toteutettiin Jyväskylässä osana kaupungin vuonna 2018 julkistettua Metsäohjelmaa. Ohjelman yhtenä tavoitteena on seurata metsien virkistyskäyttöä asukaskyselyjen avulla. Tutkielman aineisto koostui vuoden 2019 asukaskyselystä sekä kesällä toteutetun metsäpolkukokeilun palautteista. Aineistot kerättiin verkkokyselyinä Maptionnaire -ohjelmalla ja niitä tarkasteltiin fenomenologis-hermeneuttisesti eli kokemuksen moniulotteisuutta painottaen. Analyysi toteutettiin laadullisilla lähiluennan ja teemoittelun menetelmillä. Kyselyiden määrällistä aineistoa käytettiin täydentämään laadullista analyysiä. Määrällistä aineistoa tarkasteltiin tilastollisesti kuvaavalla analyysillä.
Tutkielma osoitti, että Jyväskylässä kaupunkimetsien koettiin olevan hyvin saavutettavissa. Kotia lähellä sijaitseva metsä motivoi asukkaita eniten virkistäytymään luonnossa. Yleisin liikkumisen muoto metsiin ja metsissä tapahtui jalan. Metsissä kulkemiseen käytettiin pääasiassa kaupungin ylläpitämiä reittejä, mutta myös samoilu umpimetsissä ja merkitsemättömillä poluilla oli suosittua. Suurimpina haasteina kaupunkimetsien saavutettavuudelle pidettiin metsäisten kävelyreittien puutetta talvisin sekä tiedonpuutetta siitä, miten kaupunkimetsiin pääsee. Lisäksi rakentamisen koettiin pirstaloivan olemassa olevia kaupunkimetsiä sekä katkovan kulkureittejä. Huolta ja epätietoisuutta aiheuttivat myös metsänhoitotoimenpiteet. Koneellisten harvennusten sekä avohakkuiden koettiin heikentävän kaupunkimetsien vetovoimaisuutta. Asukkaiden suhdetta omiin lähimetsiin varjosti pelko heille tärkeän metsän katoamisesta.
Tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että lähellä sijaitsevat ja helposti saavutettavat kaupunkimetsät ovat erittäin tärkeitä asukkaiden arjen luontokontakteille. Reitit ja palvelut ovat sitä vastoin tärkeässä roolissa metsien hyvälle saavutettavuudelle erityisesti osana vapaa-ajan suunniteltua virkistäytymistä. Metsänhoitoa koskevat huolet osoittivat, että kaupunkimetsiin liitetään ensisijaisesti luonto- ja virkistysarvoja, kun taas taloudelliselle hyödyntämiselle on vähemmän ymmärrystä. Metsien virkistysarvojen katsotaan lisääntyvän tulevaisuudessa entisestään. Kaupunkisuunnittelussa tulisi ottaa paremmin huomioon kaupunkimetsien vetovoimaisuus sekä riittävä kapasiteetti kaupunkien kasvaessa ja tiivistyessä.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [24854]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kenen koulu? : koulussa koetun turvallisuuden tarkastelua motivaatioteorioiden ja Paulo Freiren ajattelun valossa
Honkala, Petra (2016)Honkala, P. 2016. KENEN KOULU? Koulussa koetun turvallisuuden tarkastelua motivaatioteorioiden ja Paulo Freiren ajattelun valossa. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu –tutkielma. 66 sivua. Tutkimuksen ... -
”Muut on sillein, että miks sä niille puhut, eihän ne ymmärrä mitään” : hevosavusteinen toiminta lapsen kokemana
Ekonen, Emma (2021)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia lapsella on hevosavusteisesta toiminnasta. Hevosen avulla toteutettavasta terapeuttisesta toiminnasta löytyy huomattava määrä tutkimustietoa (Stergiou, ... -
Oppilaiden näkemyksiä luonnontieteiden opettajan auktoriteetistä
Ojala, Saija; Välisaari, Jouni; Lundell, Jan (Valtakunnallinen LUMA-keskus, 2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin oppilaiden näkemyksiä luonnontieteiden opettajan auktoriteetista, sen muodostumisesta ja kehittämisestä. Tutkimus pohjautuu fenomenologis-hermeneuttisen tutkimuksen piirteisiin. Oppilaiden ... -
Oppilaiden kokemuksia ilmiöoppimisesta musiikin oppiaineen näkökulmasta Yhteistä virtaa -hankkeessa
Palola, Annukka (2022)Pro gradu –tutkimuksessa tarkastelen ilmiöoppimista musiikin oppiaineen näkökulmasta. Tarkoituksena oli ymmärtää ja kuvata oppilaiden kokemuksia Yhteistä virtaa -hankkeen musiikkityöpajoista. Tutkimusaineistona toimii ... -
"Opettajaki sano et se ois kivempi jos sulla kaveri ois siellä isossa ryhmässä." : integraatio-oppilaiden kokemuksia yleisopetukseen siirrosta
Luosujärvi, Anssi; Hannola, Joel (2020)Tutkimuksessa selvitettiin laadullisin menetelmin, millaisia kokemuksia erityiskoulusta tai - luokilta yleisopetukseen integroiduilla erityisen tuen oppilailla on integroinnin vaikutuksista. Kiinnitimme erityisesti ...