Kansalaistottelemattomuus, Apologia ja Kriton : katsaus Platonin varhaisten dialogien ja kansalaistottelemattomuuden suhteeseen
Tekijät
Päivämäärä
2020Tekijänoikeudet
Julkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Platonin kirjoittamien tekstien Apologian ja Kritonin sekä kansalaistottelemattomuuden käsitteen välistä suhdetta. Platon (n. 429-347 eaa.) oli noin kaksi ja puoli tuhatta vuotta sitten elänyt ateenalainen filosofi, jonka kirjoitukset kuvaavat muun muassa hänen ajatteluunsa vaikuttanutta aikalaista Sokratesta ja tämän kuolemaa. Sokrates, joka oli erilaisia yhteiskunnallisia aiheita erityisesti moraalin näkökulmasta käsitellyt julkinen ajattelija, tuomittiin kuolemaan vuonna 399 eaa. Hänen ajatuksensa haastoivat ja asettivat kyseenalaiseksi monia aikalaistensa olettamuksia.
Kansalaistottelemattomuus on erityisesti 1900-luvulla kehittynyt tietynlaista poliittista toimintaa kuvaava käsite. Usein kansalaistottelemattomuudeksi ymmärretään sellainen tietoinen lain tai lakiin verrannollisen normin rikkominen, jonka avulla tai kautta pyritään kommunikoimaan toimijan tai toimijoiden virallisten instituutioiden kautta tai muuten tehtyihin poliittisiin päätöksiin kohdistuva vastustava asenne ja vastustamisen perustelu. Tutkielmassa esitellään kolme kansalaistottelemattomuutta tarkastelevaa teoreettista esitystä: John Rawlsin ja Hannah Arendtin 1970-luvuilla ilmestyneet esitykset sekä Kimberley Brownleen 2010-luvulla julkaistu esitys.
Kansalaistottelemattomuudesta on keskusteltu akateemisessa kontekstissa 1950-luvulta lähtien, ja jo silloin sitä on pyritty tarkastelemaan suhteessa Platonin dialogeihin ja niistä erityisesti Apologiaan ja Kritoniin. Tutkielma sisältää yhteenvedon tästä dialogeja käsittelevästä keskustelusta. Dialogit toimivat lisäksi tutkielman pääaineistona, joita tutkielmassa tulkitaan kysyen ja pohtien niiden merkitystä ja tämän merkityksen suhdetta kansalaistottelemattomuuden käsitteeseen. Tutkielman tuloksena esitellään näkökulma, joka toisaalta kieltää sen, että dialogeissa olisi kyse kansalaistottelemattomuudesta, mutta ymmärtää käsitteen ja dialogien välistä yhteistä merkityskenttää.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29060]
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kansalaistottelemattomuus : julkisuuden strategiasta legitimiteetin kritiikkiin
Kalvas, Elmo (Valtiotieteellinen yhdistys, 2021)Kansalaistottelemattomuus ei ole vain aktivistien strategia, jolla pyritään saamaan julkisuutta kulloinkin tärkeäksi koetulle asialle. Käsitteen historiasta käy ilmi, että kansalaistottelemattomuus on keino herättää ... -
Kunnallisen palvelutuotannon verkostot politiikan areenoina : agonistinen katsaus kunnan ja liikuntaseurojen yhteistyöhön Somerolla ja Pirkkalassa
Jokela, Jonne (2021)Tutkimuksen tarkoituksena on analysoida julkisia palveluita tuottavia verkostoja politikoinnin kenttinä. Taustoitan tätä esittelemällä, miten sekä markkinaehtoisuutta julkisen sektorin toimintaan penäävä New Public Management ... -
Puun pienpolton hiukkaspäästöjen vähentäminen sähkösuodattimella : sähkösuodattimen erotustehokkuus ja vaikutus hiukkasten tuhka-hiili-suhteeseen
Saarinen, Marjo (2013)Biomassan poltto tuottaa pienhiukkasia, joilla on todettu olevan haitallisia terveys- ja ilmastovaikutuksia. Pienpoltto, erityisesti puun panospoltto, tuottaa usein runsaasti kaasumaisia ja hiukkasmaisia epätäydellisen ... -
Oppilaan toverisuosion, sosiaalisten taitojen ja käyttäytymisen yhteys oppilaan ja opettajan väliseen suhteeseen
Huikari, Elli (2013)TIIVISTELMÄ Huikari, E. 2013. Oppilaan toverisuosion, sosiaalisten taitojen ja käyttäytymisen yhteys oppilaan ja opettajan väliseen suhteeseen. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu-tutkielma. ... -
Varhaisten aivovasteiden yhteydet lukutaidon kehittymiseen
Tommiska, Nenne (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, onko varhaisilla aivovasteilla mahdollista tehdä ennustuksia kahdeksannen luokan lukemisen nopeudesta. Tutkimuksessani käytin pitkittäisasetelmaa, jossa tutkittavat on jaettu ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.