Co-teaching with special education teachers : English and Swedish teachers’ experiences and perceptions

Abstract

Samanaikaisopetuksessa vähintään kaksi opettajaa opettaa yhdessä samassa luokkahuoneessa. Tässä pro gradu - tutkielmassa tutkin englannin ja ruotsin opettajien kokemuksia ja käsityksiä samanaikaisopetuksesta erityisopettajan kanssa. Samanaikaisopetus on lisääntynyt kouluissa muun muassa siksi, että sitä käytetään inkluusion haasteisiin vastaamisessa. Tähän asti samanaikaisopetusta on tutkittu lähinnä erityisopettajien ja luokanopettajien näkökulmasta. Kieltenopettajien käsitysten tutkimus on ollut selvästi vähäisempää. Koska kieltenopettajien yleisin samanaikaisopetuspari on erityisopettaja, tutkimuksen osallistujiksi valittiin kahdeksan englannin ja ruotsin opettajaa, joilla oli kokemusta samanaikaisopetuksesta erityisopettajan kanssa. Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa osallistujien kokemuksia ja käsityksiä samanaikaisopetuksesta. Tutkimus suoritettiin haastattelujen avulla, joista viisi tehtiin kasvotusten ja kolme puhelinhaastatteluna. Aineisto analysoitiin pääosin laadullisesti sisällönanalyysiä käyttäen. Sekä osallistuneiden opettajien koulujen että opettajien itsensä asenteet samanaikaisopetusta kohtaan olivat valtaosin positiivisia. Suurin ongelma samanaikaisopetuksen toteuttamisessa oli erityisopettajien vähäisyys ja siitä johtuva kiireisyys sekä yhteisen suunnitteluajan puute. Yleisimmin käytetty samanaikaisopetusmetodi oli se, että kieltenopettaja opetti luokan edessä ja erityisopettaja kierteli auttamassa. Tähän toimintatapaan päädyttiin siksi, että se oli helpointa kieltenopettajan jouduttua suunnittelemaan tunnit yksin. Opettajien auktoriteetti luokassa nähtiin kuitenkin tasa-arvoisena. Kieltenopettajien kokemukset samanaikaisopetussuhteesta erityisopettajien kanssa olivat pääosin positiivisia ja he kokivat samanaikaisopetuksen sopivan hyvin kieltenopetukseen. He kokivat samanaikaisopetuksen tarjoavan ylimääräistä tukea sekä opettajille että oppilaille. Kieltenopettajat toivoivat erityisopettajilta kuitenkin vieläkin aktiivisempaa roolia luokkahuoneessa ja oppituntien suunnittelussa. Osallistujat eivät olleet saaneet juuri ollenkaan koulutusta samanaikaisopetukseen. Osallistujien positiiviset kokemukset voisivat innostaa yhä useampia kieltenopettajia kokeilemaan samanaikaisopetusta. Tulosten perusteella samanaikaisopetukseen tulisi kiinnittää huomiota opettajankoulutuksessa ja siihen tulisi luoda paremmat olosuhteet kouluissa, joissa sitä käytetään. Jatkotutkimusta aiheesta voitaisiin tehdä esimerkiksi vaihtamalla tutkimusmetodiksi kyselylomake tai suurentamalla haastateltavien määrää. Myös muiden kielten kuin englannin ja ruotsin opettajien käsityksiä voitaisiin tutkia tulevaisuudessa.