Jaetun johtajuuden merkitys lasten kehityksen ja oppimisen tuelle
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatusorganisaation henkilöstön kokemuksia jaetun johtajuuden merkityksestä lasten kehityksen ja oppimisen tuelle. Tutkimukseni tarkasteli sekä jaetun johtajuuden toimintamallia, että sen merkitystä tuen toteuttamisessa. Laadullisen tutkimukseni lähestymistapa on fenomenologis-hermeneuttinen ja aineistonkeruumenetelmä käytin puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Haastattelin yhteensä 8 varhaiskasvatuksen erityisopettajaa ja varhaiskasvatuksen opettajaa syksyllä 2019. Analysoin tutkimukseni aineiston sisällönanalyysiä käyttäen. Varhaiskasvatuksen opettajien ja erityisopettajien kokemuksissa jaetun johtajuuden toimintamallista korostui työnkuvien ja vastuiden selkeä määrittely. Lisäksi he korostivat yhteistyön merkitystä ja lasten yksilöllisen tuen vahvistamista. Päiväkodissa tarjottava vahva yleinen tuki ja riittävistä resursseista huolehtiminen olivat tärkeitä teemoja jaetun johtajuuden ja lasten tuen järjestämisen kokemuksissa. Lisäksi opettajat toivat esiin yhteistyön tärkeän merkityksen sekä inklusiivisen varhaiskasvatuksen toteutumisen tuen järjestämisessä. Tutkimukseni johtopäätöksinä voidaan todeta jaetun johtajuuden toimintamallin vahvistavan yleisen tuen osaamista ja toteuttamista, kehittävän pedagogiikkaa yhteisillä toimintatavoilla sekä vahvistavan ja nopeuttavan yksilöllisen tuen antamista inklusiivisessä varhaiskasvatuksen toimintaympäristössä
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [27645]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Jaetun johtajuuden haasteet varhaiskasvatuksessa
Göös, Annaleena (2018)Tutkimukseni tarkoituksena oli Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatuksen jaetun johtajuuden kokeilun arviointi. Tutkimus keskittyi kuvailemaan, millaisia haasteita jaetun johtajuuden kokeilussa ilmeni henkilöstön näkökulmasta. ... -
Pedagogisen johtajuuden toteutuminen varhaiskasvatuksen organisaation eri toimijatasoilla : tapaustutkimus Kuopion kaupungin varhaiskasvatuksen organisaatiosta
Kari, Minna (2012)Pedagoginen johtajuus on laadukkaan varhaiskasvatuksen edellytys. Laadukkaan varhaiskasvatuksen toteuttaminen vaatii vahvaa asiantuntijuutta koko organisaatiolta. Jotta pedagogista johtajuutta voi jakaa, on tarpeen selkiyttää ... -
Varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä pedagogisesta johtajuudesta
Rantonen, Eveliina (2023)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä pedagogisesta johtajuudesta varhaiskasvatuksen työtiimissä. Tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, mitä pedagogisella johtajuudella tarkoitetaan ... -
Jaetun johtajuuden pelillistäminen IT-organisaatioissa
Häll, Ville (2019)Tämän pro gradu –tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka edistää IT- organisaatiossa toimivien tiimien jaettua johtajuutta pelillistämisen avulla. Maailman muuttumisen nopeus ja teknologian kompleksisuus ovat viime ... -
Jaettu pedagoginen johtajuus varhaiskasvatuksen toimintakulttuurissa
Hintsa, Mari (2020)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää päiväkodin johtajien näkemyksiä jaetusta pedagogisesta johtajuudesta, varhaiskasvatuksen tavoitellusta toimintakulttuurista sekä tavoitellun toimintakulttuurin saavuttamista rajoittavista ...