Tunnetuen yhteys luokanopettajan fysiologiseen stressiin
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten luokanopettajan ja 1. luokan oppilaiden välinen tunnetuki ilmeni oppitunneilla. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien fysiologista stressitasoa ja sen yhteyttä luokassa ilmenevään tunnetukeen. Tutkimus toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja se oli osa Jyväskylän yliopiston Stressi ja vuorovaikutus luokassa -tutkimusta (TESSI). Tutkimusaineisto koostui kuuden luokanopettajan kolmesta vide-oidusta oppitunnista (yhteensä 18 oppituntia), jotka analysoitiin teoriaohjaa-van sisällönanalyysin avulla kuvaamalla vuorovaikutuksen laatua CLASS-menetelmän pohjalta tunnetuen kuvausten mukaisesti. Lisäksi aineistona olivat opettajien sylkinäytteet, jotka kerättiin työpäivän aikana. Sylkinäytteistä analysoitiin kortisolihormonipitoisuuksia, joita käytettiin tutkimuksessa fysiologisen stressin indikaattorina.
Tulokset osoittivat, että kahden opettajan tunnetuki pääsääntöisesti vastasi CLASS-kriteereitä korkean tunnetuen osalta, kolmen opettajan tunnetuki vastasi keskitasoista tunnetukea ja puolestaan yhden opettajan tunnetuki vastasi keskitasoa hieman matalampaa tunnetukea CLASS-kriteereiden osalta. Opettajien fysiologinen stressitaso vaihteli siten, että kahdella opettajalla sylkinäytteistä mitatut kortisolihormonipitoisuudet olivat korkeat, kahdella opettajalla matalat ja kahdella opettajalla ne olivat keskitasoa verrattuna koko hankkeen laajempaan tutkimusaineistoon.
Tulosten perusteella voidaan havaita, että opettajan antama tunnetuki vaihteli suhteessa opettajan fysiologiseen stressitasoon. Fysiologisen stressitason ja tunnetuen välillä ei kuitenkaan tässä tapaustutkimuksessa ollut löydettävissä selkeää yhteyttä. Lisää tutkimusta tarvitaan esimerkiksi tunnetuen yhteydestä opettajan fysiologiseen stressitasoon yhdessä itsearvioidun stressin kanssa.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [25543]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Luokanopettajan pystyvyysuskomusten ja fysiologisen stressin välinen yhteys 1. luokalla
Hurskainen, Susanna; Honkonen, Johanna (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin luokanopettajien pystyvyysuskomusten ja fysiologisen stressin välistä yhteyttä, sekä muuttuvatko pystyvyysuskomukset ja fysiologinen stressi lukuvuoden aikana. Lisäksi tutkittiin, onko ... -
Opettajan ohjaustyylin yhteys 1. luokan oppilaiden fysiologiseen stressiin
Anttila, Tiina; Ettanen, Julia (2020)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin opettajan ohjaustyylin yhteyttä ensimmäisellä luokalla olevien oppilaiden fysiologiseen stressiin. Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Jyväskylän yliopiston Teacher and Student Stress and ... -
Luokanopettajan tunnetuki ja oppilaiden matematiikan oppijaminäkäsitys 2. ja 4. luokalla
Heikkinen, Emma; Muurimäki, Lotta (2022)Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella luokanopettajien tunnetukea ja oppilaiden matematiikan oppijaminäkäsitystä sekä näiden välistä yhteyttä 2. ja 4. luokalla. Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston Alkuportaat-tutkimushanketta ... -
Voimavarat ja haasteet luokanopettajan ja erityisopettajan yhteistyössä : oppilaan tukeminen kouluarjessa : ” Se ei oo välttämättä sen oppilaan kannalta paras, että tehdään vaan semmosia laastariratkaisuja.”
Vihriälä, Riina (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää luokanopettajan ja erityisopettajan yhteistyön voimavaroja sekä haasteita. Tutkimuksessa pohditaan myös autonomian ja yhteisöllisyyden paradigmaa ja kolmiportaisen tuen toteutumista ... -
Opettajan antama palaute ja sen taustalla vaikuttava opettajan stressi ensimmäisen luokan oppitunneilla
Lukinmaa, Meeri; Mulari, Hanna (2021)Pro gradu tutkielmassamme ‘Opettajan antama palaute ja taustalla vaikuttava stressi ensimmäisen luokan oppitunneilla’ tarkastellaan vähän, keskimääräisesti ja paljon stressaantuneiden opettajien antamaa suullista palautetta ...