Tutkielmamme tarkoituksena oli selvittää liikunnanopettajien kokemuksia syömishäiriötä sairastavista oppilaista. Syömishäiriöt ovat entistä yleisempiä ja ne lisääntyvät voimakkaasti etenkin nuoruusiässä. Oppilaat viettävät suuren osan päivästään koulussa, joten se tarjoaa opettajalle mahdollisuuden oppilaan kohtaamiseen ja syömishäiriöiden varhaiseen tunnistamiseen. Syömishäiriöiden tunnistaminen ja niihin puuttuminen vaativat opettajalta tietoa ja osaamista, mutta ennen kaikkea uskallusta ja rohkeutta. Tutkielmamme avulla haluamme lisätä tulevien ja jo valmistuneiden liikunnanopettajien tietoutta toimia syömishäiriötä sairastavien oppilaiden kanssa. Aikaisempaa tutkimustietoa aiheesta on hyvin vähän, minkä vuoksi tutkielmamme tuottaa uutta ja tärkeää tietoa ajankohtaisesta aiheesta.
Toteutimme tutkielman laadullisena käyttäen tutkimusmetodina fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta. Aineistonkeruumenetelmänä käytimme teemahaastatteluja, joihin osallistui 6 liikunnanopettajaa pä
äkaupunkiseudun, Tampereen ja Jyväskylän alueelta (5 naista, 1 mies). Valitsimme tutkielmaan osallistuvat liikunnanopettajat harkinnanvaraisesti tarkoituksenamme saada haastateltaviksi liikunnanopettajia, joilla oli aiempaa kokemusta syömishäiriöön sairastuneen oppilaan opettamisesta. Tutkimusaineistomme muodostui teemahaastatteluista, joiden kesto vaihteli 38 ja 55 minuutin välillä. Ne kestivät yhteensä 260 minuuttia ja niistä kertyi litteroitua aineistoa yhteensä 73 sivua (Times New Roman 12, riviväli 1). Analysoimme aineiston käyttäen menetelmänä teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Liikunnanopettajien kokemuksista syömishäiriötä sairastavista oppilaista muodostui kuusi pääluokkaa: syömishäiriöön sairastuneen oppilaan tunnistaminen, puuttuminen syömishäiriötä sairastavan oppilaan tilanteeseen, liikunnanopettajan valmius kohdata syömishäiriöitä sairastavia oppilaita, syömishäiriöön sairastuneen oppilaan hoitoonohjaus, liikunnanopettajan mahdollisuudet ehkäistä syömishäiriöitä ja syömishäiriöiden esiintyvyys koulussa.
Liikunnanopettajista jokainen oli kohdannut työssään laihuushäiriötä sairastavia oppilaita. Liikunnanopettajat nostivat esiin vaikeuden tunnistaa muita syömishäiriöitä. Syömishäiriöiden tunnistaminen tapahtui pääasiassa ulkonäön perusteella, joista liiallinen laihuus ja huomattava kehonmuutos olivat selvimpiä merkkejä. Osa liikunnanopettajista piti tilanteeseen puuttumista tavallisena työnkuvaan kuuluvana asiana, kun taas osa pelkäsi pahentavansa oppilaan tilannetta ja koki puuttumistilanteen vaikeaksi. Puuttumistilanteessa liikunnanopettajan tulisi olla empaattinen, mutta jämäkkä ja turvallinen aikuinen, joka rohkaisee oppilasta asioiden järjestymisestä. Liikunnanopettajat kokivat koulutuksen antavan vähäiset valmiudet kohdata syömishäiriöitä sairastavia oppilaita ja korostivat koulutuksen vastuuta käsitellä enemmän syömishäiriöitä opetuksessaan. Syömishäiriöön sairastuneen oppilaan hoitoonohjauksessa liikunnanopettajat tukeutuivat ensisijaisesti kouluterveydenhoitajaan ja pitivät ensiarvoisen tärkeänä toimivaa yhteistyötä hänen kanssaan. Ennaltaehkäisyn tärkeimpinä keinoina liikunnanopettajat painottivat oman esimerkin näyttämistä sekä oppilaan myönteisen minäkäsityksen vahvistamista. Yhtä lukuun ottamatta, kaikilla liikunnanopettajilla suurin osa syömishäiriöön sairastuneista oppilaista oli tavoitteellisesti urheilevia. Tutkielman tuloksia voisi hyödyntää oppaan tekemiseen, joka tukisi valmistuneiden sekä pidempään töissä olleiden liikunnanopettajien toimintaa syömishäiriötä sairastavien oppilaiden kanssa.
...
