Frisbeegolfin rystyheiton kinemaattinen analyysi

Abstract

Eri lajien heittotekniikoita on tutkittu kattavasti, mutta rystypuolelta tapahtuvaa heittoa tiettävästi vain muutamassa opinnäytetyössä eikä ensimmäistäkään frisbeegolfissa. Rystyheiton tekniikan tutkimiselle on selkeä tarve paitsi vammojen, myös suorituskyvyn näkökulmasta. Tämän työn tarkoituksena oli tehdä tiettävästi ensimmäinen 3D-liikeanalyysi frisbeegolfin rystyheitosta sekä selvittää, mitkä kinemaattiset tekijät selittäisivät suurempaa kiekon lähtönopeutta eri tasoisilla heittäjillä. Tutkimukseen osallistui kahdeksan kansallisen tason kilpapelaajaa, jotka kykenivät heittämään vähintään 120 m pitkiä heittoja toistettavasti, jota pidettiin kriteerinä vähintäänkin hyvälle heittotekniikalle. Mittausvälineenä käytettiin Viconin 10-kameran systeemiä, keräystaajuuden ollessa 400 Hz. Jokaiselta heittäjältä kuvattiin vähintään viisi onnistunutta suoritusta, joista analyysiin valittiin yksi suoritus seuraavien kriteerien mukaisesti: lähtönopeus oli suurin, kiekko osui ennalta määrättyyn maaliin, suoritus oli PDGA:n sääntöjen mukainen, suorituksessa tapahtui mahdollisimman vähän markkereiden katoamista ja heittäjä itse koki heiton onnistuneen. Tutkimusjoukon jäätyä pieneksi (n=8), päädyttiin suurimman lähtönopeuden heittänyttä pelaajaa (T1) vertaamaan muuhun ryhmään (R) yhden otoksen t-testillä, jolloin T1:n heittosuoritusta pidettiin siis viitearvona rystypuolen heittotekniikalle. Kiekon lähtönopeus erosi merkitsevästi tutkittavan T1:n ja ryhmän R välillä (p=0.001), jonka lisäksi tutkittavan T1 rintakehän ja selkärangan maksimaaliset kulmanopeudet (max) sekä heittokäden olkapään ulkokierron max olivat merkitsevästi suurempia kuin ryhmällä R. (p=0.001, p<0.001, p<0.05, tässä järjestyksessä). Lisäksi näistä muuttujista rintakehän rotaation max:lla ja olkapään ulkokierron max:lla oli suora positiivinen yhteys kiekon lähtönopeuteen, mutta selkärangan rotaation max:lla sen sijaan ei. Näiden lisäksi havaittiin useita muita tilastollisesti erittäin merkitse-viä yhteyksiä, mutta frisbeegolfin rystyheiton lähtönopeuden kannalta keskivartalon toiminta vaikuttaisi korostuvan jopa heittokättäkin enemmän. Frisbeegolfin rystyheitto noudattaa pääpiirteittäin myös kineettisen ketjun periaatteita, kun maksimaaliset kulmanopeudet esiintyivät kuta kuinkin proksimaalis-distaalissa järjestyksessä, distaalimman nivelen kulmanopeuden kasvaessa aina proksimaalisempaa niveltä suuremmaksi, olkapään ulkokiertoa lukuun ottamatta. Rystypuolen heittotekniikan voidaan siis todeta olevan erittäin monimutkainen koko kehon liike, jossa ainakin kansallisen tason kilpapelaajilla on myös paljon yksilöllistä vaihtelua.