Sponsoroinnin tehokkuuteen vaikuttavat tekijät urheilusponsoroinnin kontekstissa : case JYP & Valtra.
Tekijät
Päivämäärä
2019Pääsyrajoitukset
Tekijä ei ole antanut lupaa avoimeen julkaisuun, joten aineisto on luettavissa vain Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyösemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat..
Sponsorointi on usealle urheiluorganisaatiolle elintärkeä tulonlähde toiminnan rahoittamiseksi ja sponsoroiville yrityksille se on yksi merkittävä markkinoinnin keino. Sponsorointiin sijoitettu rahamäärä on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin, mutta samalla sekä kiristynyt taloudellinen tilanne että kilpailu ovat lisänneet sponsoreiden kiinnostusta heidän investoimiensa sponsorointirahojen tehokkuuden tarkasteluun. Sponsoroitavat ovat jääneet valitettavan usein huomioitta sponsorointiin liittyvissä tutkimuksissa. Kuitenkin myös sponsoroitavien olisi oltava tietoisia sponsoroinnin vaikutuksista sponsorointisopimuksiin liittyvän mahdollisimman hyvän neuvotteluaseman saavuttamiseksi.
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mistä tekijöistä urheilusponsoroinnin tehokkuus muodostuu case-yrityksen kohdalla. Tavoitteena oli selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat asenteeseen sponsorin brändiä kohtaan ja miten asenne sponsorin brändiä kohtaan vaikuttaa asenteeseen sponsoroitavan brändiä kohtaan. Tehokkuutta tarkasteltiin kuluttajan minäkuvan ja sponsorin brändimielikuvan välisen yhteneväisyyden, sponsorin ja sponsoroitavan välisen yhteneväisyyden, sponsorin brändiin samaistumisen ja sponsorin uskottavuuden kautta. Lisäksi moderaatiovaikutustestissä tutkittiin, kuinka asenne sponsorointia kohtaan vaikuttaa sponsorin brändiin samaistumisen ja sponsorin brändiasenteen sekä sponsorin uskottavuuden ja sponsorin brändiasenteen välisiin suhteisiin. Tutkimus toteutettiin määrällisenä internetissä toteutettavana kyselytutkimuksena, jonka kohderyhmänä oli jääkiekkojoukkue JYPin kannattajat. Linkki kyselyyn jaettiin seuran Facebook-sivujen kautta kohderyhmän tavoittamiseksi. Saadut vastaukset (N=318) analysoitiin IBM SPSS Amos-ohjelmistolla.
Saatujen vastauksien perusteella kaikki hypoteesit, lukuun ottamatta tutkimuksen moderaatiohypoteeseja, saivat tukea. Tulosten perusteella minäkuvan ja brändimielikuvan välisellä yhteneväisyydellä oli positiivinen vaikutus sponsorin brändiin samaistumiseen ja sponsorin uskottavuuteen. Sponsorin ja sponsoroitavan välisellä yhteneväisyydellä oli positiivinen vaikutus sponsorin uskottavuuteen ja asenteeseen sponsorin brändiä kohtaan, joka taas vaikutti asenteeseen sponsoroitavan brändiä kohtaan.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Valmennus- ja harjoitteluapuraha (OKM) : yksilöurheilijoiden kokemuksia sponsoroinnin merkityksistä itsetuntoon
Heino, Jere (2023)Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää urheilusponsoroinnin merkityksiä suomalaisten yksilöurheilijoiden itsetuntoon. Tarkempana tavoitteena oli saada tietoa minkälaiset tekijät urheilusponsoroinnissa ovat ... -
Urheilusponsorointisuhteen ominaisuuksien vaikutus suhteisiin liittyvään päätöksentekoon
Grönroos, Kalle (2021)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli löytää urheilusponsorointisuhteisiin liittyvään päätöksentekoon, eli jatkumiseen tai päättymiseen, liittyviä suhteen ominaisuuksia yritysten näkökulmasta. Tutkimuksen teoreettisena pohjana ... -
Suomalainen urheilusponsorointikeskustelu Twitterissä
Pusa, Sanna (2019)Sponsorointi on olennainen osa nykyaikaista liikunta- ja urheilukulttuuria. Sponsorointi on vastikkeellista toimintaa, jonka tulisi hyödyttää kumpaakin yhteistyön osapuolta. Onnistuakseen sponsorointi vaatii huolellista ... -
”Mun mielestä tää ei oo ollu kauheen toimiva systeemi” : Suomalaisten urheiluorganisaatioiden edustajien näkemyksiä Suomen online-rahapelijärjestelmän muutoksesta ja rahapeliyhtiöiden sponsoroinnista
Jacklin, Eetu (2024)Suomessa rahapelaamista on pitkään säännelty yksinoikeusjärjestelmällä, eli tavalla, joka on nykyisin kansainvälisesti harvinainen. Suomen rahapelijärjestelmä on tarkoitus uudistaa viimeistään 1.1.2026 avaamalla se kilpailulle ... -
Urheilijat vaikuttajina : maineen vaikutus suosittelun tehokkuuteen
Vettenranta, Heini (2023)Tämän tutkimuksen tavoitteena on lisätä ymmärrystä urheiluvaikuttajien brändiviestinnän merkityksestä kuluttajakäyttäytymiseen erityisesti maineen näkökulmasta. Maineen vaikutusta tutkittiin asenteeseen suosittelua kohtaan. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.