Miksi johtotehtäville sanotaan "Ei kiitos"?
Auvinen, E., & Feldt, T. (2019). Miksi johtotehtäville sanotaan "Ei kiitos"?. Työn tuuli, 28(2), 37-45. https://www.henry.fi/media/ajankohtaista/tyon-tuuli/tyontuuli_022019.pdf
Published in
Työn tuuliDate
2019Copyright
© 2019 Kirjoittajat & HENRY Ry
Hyvästä johtajuudesta ja laadukkaasta esimiestyöstä puhutaan paljon. Pitkä tutkimustraditio on pyrkinyt määrittelemään hyvälle johtajuudelle tunnusomaisia piirteitä huomioiden niin tuloksellisuuden, tehokkuuden kuin työyhteisön hyvinvoinninkin näkökulmat. Viime aikainen johtamistutkimus on kuitenkin nostanut esille kaksi uutta tarkastelunäkökulmaa: 2000-luvun alusta lähtien tehty tutkimus on keskittynyt tarkastelemaan johtajuuteen liittyvää uravalintaa puoleensavetävien (motivaatio) ja siitä poispäin työntävien (kielteiset tunteet) tekijöiden näkökulmasta. Millaiset motivaatiotekijät saavat suuntautumaan kohti johtotehtäviä? Entä millaisia ovat ne kielteiset tunteet, erityisesti huolenaiheet, jotka saavat ihmiset suuntaamaan urapolkunsa muualle kuin johtotehtäviin? Nämä kysymykset ovat olennaisia henkilöstöjohtamisen kannalta alkaen aina esimiesvalinnoista parhaiden osaajien tukemiseen ja kehittämiseen heidän koko urakaarensa ajan. Tämä artikkeli pureutuu näihin näkökulmiin esitellen tuoretta suomalaistutkimusta sekä johtamismotivaatiosta että johtotehtäviin liittyvistä huolenaiheista.
...


Publisher
Henkilöstöjohdon ryhmä – HENRY ryISSN Search the Publication Forum
1235-2055
Original source
https://www.henry.fi/media/ajankohtaista/tyon-tuuli/tyontuuli_022019.pdfPublication in research information system
https://converis.jyu.fi/converis/portal/detail/Publication/33719660
Metadata
Show full item recordCollections
Related funder(s)
Finnish Work Environment FundFunding program(s)
OthersAdditional information about funding
Työsuojelurahasto 116163; "Johtamisen pelko, mitä se on, mistä se johtuu ja mitä siitä seuraa?"License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Varjosta valokeilaan : kriittisiä diskurssianalyyseja huonosta johtamisesta
Pynnönen, Anu (Jyväskylän yliopisto, 2015)The aim of this dissertation is to qualitatively describe and explain bad leader- ship and the role of the bad leader within. The dissertation consists of five orig- inal articles and the introductory section. The study ... -
Responsible Leadership in the Manager-Employee Relationship
Lämsä, Anna-Maija; Keränen, Anne (SAGE Publications, 2020)Research questions:The aim of this study is to explore and conceptualize responsible leadership. The topic is viewed from the viewpoint of the dyadic level between managers and employees. The following research questions ... -
Johtamismotivaation merkitys korkeasti koulutettujen urapoluilla ja työhyvinvoinnissa : MOTILEAD-hankkeen loppuraportti
Toropainen, Laura; Auvinen, Elina; Herttalampi, Mari; Rantanen, Johanna; Muotka, Joona; Mölsä, Eetu; Feldt, Taru (Jyväskylän yliopisto, 2023)Käsillä oleva raportti on Työsuojelurahaston rahoittaman MOTILEAD-tutkimushankkeen loppuraportti. Tutkimushankkeessa oli kaksi osaa. Tutkimuksen ensimmäisessä, MOTI-Survey-pitkittäistutkimuksessa selvitettiin korkeasti ... -
Drivers or Drifters? The “Who” and “Why” of Leader Role Occupancy : A Mixed-Method Study
Auvinen, Elina; Huhtala, Mari; Rantanen, Johanna; Feldt, Taru (Frontiers Media SA, 2021)This study investigated the reasons that leaders have given for their leader role occupancy. By using a mixed-method approach and large leader data, we aimed to provide a more nuanced picture of how leader positions are ... -
Alaisten kokemus esimiehen oikeudenmukaisuudesta : esimies-alaissuhteen ja sukupuolen vaikutus kokemukseen esimiehestä
Johansson, Julia; Juvenius, Iris (2019)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella esimies-alaissuhteen yhteyttä johtajan koettuun oikeudenmukaisuuteen. Työpaikalla yksi merkittävistä ihmissuhteista on alaisten suhde esimieheensä, jonka vuoksi on tärkeää ...