Opetusvuorovaikutuksen laatu ja määrä 7. luokan matematiikan ja äidinkielen oppitunneilla
Oppilaiden oppimisprosesseja tulisi ohjata kouluissa mahdollisimman
tehokkaasti, joten tästä syystä opetusvuorovaikutuksen tutkiminen on tärkeää.
Opetusvuorovaikutuksen tutkimista varten kehitettiin opettajan ja oppilaan
välistä opetusvuorovaikutusta luokitteleva menetelmätyökalu. Tämän lisäksi
tutkimuksen toisena tehtävänä oli selvittää, missä määrin
opetusvuorovaikutuskategorioita esiintyy CLASS-S-menetelmän mukaisesti
pisteytetyillä oppitunneilla. Menetelmätyökalun avulla myös
opetusvuorovaikutuskategorioiden ajalliset esiintyvyydet pystyttiin
määrittelemään oppitunneilta.
Tutkimuksen aineistona oli CLASS-S-menetelmän mukaisesti
pisteytettyjä oppitunteja. CLASS-S:n avulla opetuksen laatua arvioidaan ja
pisteytetään kolmen opetuksessa annetun tuen kautta. Nämä ovat ohjauksellinen
tuki, organisatorinen tuki sekä tunnetuki. Tutkimuksen aineistona oli 15
Alkuportaat-tutkimusprojektissa videoitua ja CLASS-S:n mukaisesti pisteytettyä
oppituntia. Videot oli kuvattu 7. vuosiluokan matematiikan ja äidinkielen
oppitunneilla.
Tuloksista ilmeni, että opetuksessa esiintyi ajallisesti eniten
oppilaiden oppimista tukevaa opetusvuorovaikutuskategoriaa, kun taas
oppilaiden oppimista laajentavaa opetusvuorovaikutuskategoriaa esiintyi
vähäisesti. Yllättävä tutkimuslöydös havaittiin myös CLASS-S:n mukaisesti
luokitelluilta oppitunneilta: oppilaan oppimista laajentavaa
opetusvuorovaikutuskategoriaa esiintyi eniten korkean tunnetuen oppitunnilla,
vaikka hypoteesi on, että sitä esiintyisi eniten korkean ohjauksellisen tuen
oppitunnilla.
...
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29726]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Opettaja itseohjautuvan oppimisen tukijana : keskustelunanalyyttinen tutkimus erityisopettajan vastauksista oppilaiden avunpyyntövuoroihin matematiikan oppitunneilla
Myllymäki, Heidi (2011)Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten 9. luokkalaiset oppilaat pyytävät opettajalta apua matematiikan tuntien itsenäisen työskentelyn kontekstissa, miten opettaja vastaa avunpyyntöihin ja miten itseohjautuvan ... -
Vuorovaikutustaidot musiikinopetuksen voimavarana : opettajien kokemuksia vuorovaikutuksen merkityksestä musiikintunnilla
Vuori, Matleena (2018)Vuorovaikutus näkyy arkipäiväisessä elämässä jatkuvasti, mutta on myös tärkeä osa opetusta, oppimista ja opettajan ammattitaitoa. Luokkahuoneessa tapahtuvaa vuorovaikutusta on tutkittu paljon, mutta musiikin aineenopetukseen ... -
Opettajien ja oppilaiden välisten konfliktitilanteiden rakentuminen ja ratkaiseminen oppitunneilla
Simberg, Roosa; Peltola, Emmi (2019)Tässä tutkimuksessa selvitettiin opettajien ja oppilaiden välisten konfliktitilanteiden rakentumista oppitunneilla sekä opettajien tapoja ratkaista niitä. Tutkimuksen aineisto kerättiin oppituntien videotallenteina ala ... -
Oppitunnille kiinnittyminen ja opettaja-oppilasvuorovaikutus 7. luokan liikuntatunneilla
Nevantaus, Kreeta (2019)Tämän tapaustutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, kuinka kiinnittyneitä oppilaat arvioivat olevansa liikuntatunneilla, sekä kuvailla opettajan ja oppilaiden välistä vuorovaikutusta korkeimman ja matalimman tilannekohtaisen ... -
Opettajan ja oppilaiden välinen vuorovaikutus liikunnan etäopetuksessa covid-19-pandemian aikana
Ek, Eino; Eerola, Anna (2023)Keväällä 2020 suomalaisessa koulujärjestelmässä siirryttiin etäopetukseen koronaviruspandemian vuoksi. Koska Suomessa ei ole aiemmin järjestetty laajamittaista liikunnan etäopetusta, on sen tutkiminen aiheellista. Tässä ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.