Maantiepyöräilyn yhteislähtöajon lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi

Abstract

Johdanto. Maantiepyöräily on yksi pyöräilyn alalajeista ja se on vahva laji etenkin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suosio on myös levinnyt jatkuvasti yhä laajemmalle alueelle. Maantiepyöräily on rankka kestävyyslaji, joka on samalla sekä yksilö- että joukkuelaji. Kilpailuja on ajettu vuodesta 1868 alkaen. Kilpailuissa on yhteislähtö lukuun ottamatta yksilöaika-ajoja. Tunnetuimmat kansainväliset pyöräilykilpailut ovat Tour de France, Giro d’Italia ja Paris-Roubaix. Osa kilpailuista on yksittäisiä ja osa on etappikilpailuja, joissa ajetaan useana päivänä peräkkäin ja lasketaan yhteistulos. Maantiepyöräily on olympialaji ja sen toimintaa koordinoi Kansainvälinen pyöräilyliitto (UCI) ja maiden omat kansalliset liitot. Maantiepyöräily on erittäin kovatasoinen kilpailulaji ja suurimmilla kilpailutapahtumilla on miljoonia televisioseuraajia. Lajianalyysi. Maantiepyöräily vaatii paljon ajajan fyysisiltä ominaisuuksilta. Pisimmät etappikilpailut kestävät jopa kolme viikkoa. Tästä syystä pyöräilyssä tarvitaan paljon kestävyyttä ja hyviä psyykkisiä ominaisuuksia. Pyöräilyn huipulla ajajat ovat ammattilaisia ja saavat palkkansa pyöräilytalleilta, joiden eteen he tekevät töitä. Keskimääräinen miespuolinen ammattilaismaantiepyöräilijä on 26-vuotias, 1,80 m pitkä ja painaa 69 kg. Hänen maksimaalinen hapenottokykynsä (VO2max) on 78,8 ml/kg/min ja tehontuotto tällä tasolla 439 W. Pyöräilijöiden välillä on kuitenkin paljon fysiologisia eroja myös ammattitasolla, sillä pyöräilijöillä on erilaisia tehtäviä ja rooleja joukkueissaan. Maantiepyöräilyä ajetaan joukkueina, joten ajajat pyrkivät tekemään yhteistyötä niin, että joku joukkueen jäsenistä voittaisi kilpailun. Tyypillisimmät ajajatyypit ovat: yleisajaja, kiriajaja, ylämäkiajaja, tasamaa-ajaja ja aika-ajaja. Maantiepyöräily on hyvin taktinen laji, jossa voittoa voidaan tavoitella monella eri tavalla. Kilpailuissa ajetaan yhtenä ryhmänä, jolloin osa ajajista voi olla ryhmän suojassa ja säästää näin energiaa. Suomessa järjestetään maantiepyöräkilpailuja huhtikuusta syyskuuhun ja osallistujia voi olla parhaimmillaan useita satoja. Suomi on kokonaistasoltaan paljon jäljessä huippumaita, vaikka yksittäiset ajajat saavat välillä hyviä tuloksia. Junioritoiminnassa on paljon kehittämistä, sillä nuoria lajin harrastajia on melko vähän. Harjoittelu. Koska maantiepyöräily on perusliikesuorituksena melko helppo, niin lajin pariin voi siirtyä vielä myöhemmälläkin iällä. Lajiin ei tarvitse erikoistua kovinkaan aikaisin. Maantiepyöräilyssä on yksi kilpailukausi ja pitkä harjoittelukausi, joten harjoituskauden aikana on hyvin aikaa kehittää erilaisia ominaisuuksia. Vastaavasti kilpailukauden aikana on vaikea tehdä montaa kehittävää harjoitusjaksoa, koska maantiepyöräilyssä kilpaillaan hyvin paljon. Suomen tasolla harjoittelumäärät ovat noin 700–900 tuntia, mutta ammattilaiset treenaavat yli 1000 tuntia vuodessa. Pyöräily sallii suuret harjoitusmäärät, koska lajissa ei tapahdu juuri iskutusta kropalle. Harjoittelussa painottuu peruskestävyysharjoittelu, jota on suurin osa harjoittelusta. Tämä on tärkeää, sillä kilpailusuoritukset voivat kestää useita tunteja ja niistä noin 95 % tapahtuu aerobisen energiantuoton kautta. Muiden ominaisuuksien kehittäminen riippuu hieman omasta ajajatyypistä. Esimerkiksi kiriajaja tarvitsee paljon myös kiriharjoittelua. Ravinto. Ravinnon saannin tulee olla melko suurta etenkin kovilla harjoitusviikoilla. Kokonaisenergiankulutus voi olla kestävyysurheilijalla noin 3000-6000 kcal, ja joissain tapauksissa jopa enemmän. Pyöräilyssä ruokaa ja nestettä pystytään nauttimaan hyvin myös suorituksen aikana, koska pyöräily on melko staattista liikettä keskivartalon ja ylävartalon osalta. Ravintoa pystytään kuljettamaan taskuissa sekä pyörään kiinnitettynä. Lisäksi maantiepyöräkilpailuissa käytetään huoltoautoja, joista on mahdollista saada kilpailun aikana lisää evästä ja juotavaa. Yleisesti suorituksen aikana käytetään urheilujuomaa, geelejä ja patukoita, mutta myös muun kiinteän ruoan nauttimien voi olla hyvä asia pitkissä usean tunnin suorituksissa. Muut palautumismenetelmät. Ravinnon lisäksi palautumisen kokonaispakettiin kuuluvat muun muassa aktiivinen palauttelu, venyttely, uni, hieronta, fysikaaliset hoidot sekä kylmä ja kuuma vesi. Palautumista tulee seurata jatkuvasti ja siinä tulee ottaa huomioon kolme eri asiaa: harjoituksen aikainen palautuminen, harjoituksen jälkeinen akuutti palautuminen sekä palautuminen pitkällä aikavälillä harjoitusrasituksesta. Erilaisten palautumismenetelmien käyttäminen nopeuttaa palautumista ja mahdollistaa tehokkaamman harjoittelun. Fyysisen palautumisen lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota myös psyykkiseen palautumiseen. Nuori urheilija. Sasu Halme on nuori ja lupaava 19-vuotias urheilija, joka tähtää pyöräilyssä huipulle. Hän on ajanut menestyksekkäästi jo 7-vuotiaasta lähtien ja ehtinyt saavuttaa sinä aikana muun muassa 16. sijan maastopyöräilyn nuorten MM-kilpailuissa, ja tämän lisäksi useita yleisen sarjan Suomen mestaruuksia. Sasu ajaa sekä maantie- että maastopyöräilyä ja kuuluu näissä molemmissa lajeissa Suomen kärkipyöräilijöihin. Kehityskohteet Suomessa. Suomessa on tehty viime vuosina hyvää työtä pyöräilyn näkyvyyden edistämiseksi sekä harrastajien houkuttamiseksi lajin pariin. Pyöräily on suosittu harrastemuoto, mutta kilpailutoiminta kaipaisi lisää ajajia. Suomessa haasteita teettää etenkin vuodenaikojen vaihtelu ja lajikulttuurin puute. Kilpailuiden järjestäminen on haastavaa, koska maantiepyöräily vaatii liikennejärjestelyjä ja paljon talkootyötä. Lisäksi katsojia ei yleensä ole paljoa ja täten myös yhteistyökumppaneiden houkuttaminen lajin pariin on vaikeaa. Suomen pyöräilyn nousun tulisi lähteä lapsista ja nuorista. Heidän valmennukseensa tulisi panostaa ja tätä kautta tarjota tukea edetä pyöräilyuralla eteenpäin. Lajiosaamista kyllä löytyy, mutta toiminta on vielä melko pirstaleista. Yhteiset valmennushankkeet ja suunnitelmat voisivat auttaa nuoria pääsemään eteenpäin.