Suunnistuksen lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi yläkouluikäisillä nuorilla
Authors
Date
2020Copyright
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Johdanto. Suunnistus on kestävyyslaji, joka vaatii sekä kestävyysominaisuuksia että suunnistustaidon hallitsemista. Lajin vaatimusten lisäksi tulisi nuoren suunnistajan harjoittelussa huomioida yksilön tarpeet ja tavoitteet sekä kehitys ja kasvu. Nuoria ei tulisi harjoittaa kuten pieniä aikuisia, sillä kasvun ja kehityksen vaihe ja nopeus vaikuttavat eri ominaisuuksien kehittymiseen ja harjoitettavuuteen.
Lajin ominaispiirteet. Suunnistussuorituksen ohjeajat vaihtelevat reilusta kymmenestä minuutista reiluun tuntiin, riippuen matkasta (pitkämatka, keskimatka, sprintti) ja sarjasta. Nuorten radoissa huomioidaan kilpailijoiden iän lisäksi heidän taitotasonsa. Energia-aineenvaihdunnallisesti suurin osa suunnistussuorituksesta toteutetaan aerobisia energiantuotonreittejä hyödyntäen, mutta vaihteleva maasto asettaa haasteet myös anaerobisille ominaisuuksille. Tämän lisäksi suunnistajan on hallittava suunnistustaidon osatekijät (perustaidot, toiminnan ohjaus ja suorituksen hallinta).
Yläkouluikäisen urheilija- ja harjoitteluanalyysi. Yläkouluikäinen (13–16-vuotias) kilpailee H/D14- tai H/D16-sarjassa, ja hän saa osallistua SM-kilpailuihin täytettyään 14 vuotta. Harjoittelussa urheilijan kasvun ja kehityksen vaihe määrittävät kehitettävien ominaisuuksien painotuksen. Ennen murrosikää harjoittelussa painotetaan hermostollisia harjoituksia (taito- ja nopeusharjoittelu), kun taas murrosiän ja kasvupyrähdyksen huipun aikaan harjoittelussa voidaan painottaa harjoituksia, joiden seurauksena adaptaatiot ovat myös rakenteellisia erityisesti lihasten osalta (voima ja kestävyys). Kronologisen ja biologisen iän erot voivat yläkouluiässä olla melko suuria, mikä tulisi huomioida valmennuksessa. Urheilija kypsyy yläkoulun aikana myös henkisesti ja hänen ajattelunsa muuttuu abstraktimmaksi. Lisäksi kaverisuhteista tulee yhä tärkeämpiä. Nuorta urheilijaa tulisi tukea kannustavalla ja sisäistä motivaatiota tukevalla toimintaympäristöllä kohti hänen omia tavoitteitaan.
Yläkouluikäisten valmennusjärjestelmä Suomessa. Olympiakomitea on kehitellyt nuorille urheilijoille urheiluakatemiaohjelman, jonka ideana on tarjota urheilijoille tukea ja ohjausta fyysisten ominaisuuksien, psyykkisten tekijöiden, elämäntaitojen ja lajitaitojen kehittämisessä. Näistä esimerkkinä ovat lajiliittojen tarjoamat yläkoululeirit sekä paikallisten koulujen liikuntapainotteiset koulut, luokat ja akatemiat. Suunnistajanuoren on lisäksi mahdollista osallistua nuorille suunnattuun leiritoimintaan ja rippikouluikäisen suunnistusrippikouluun. Yläkoulun jälkeen on koulun ja urheilun yhdistäminen mahdollista urheilulukioissa eri puolella Suomea.
Valmennuksen ohjelmointi. Yläkouluikäisen suunnistajan harjoittelun ohjelmoinnissa voidaan noudattaa ajatusta ”harjoittelemisen harjoittelemisesta”. Lisäksi vuosisuunnitelman laadinnassa on huomioitava nuoren kehityksen vaihe ja valmius eri ominaisuuksien harjoitteluun. Suurin osa vuoden harjoittelusta (60 %) käytetään perustan luomiseen kestävyyden, voiman, tehon ja nopeuden osalta. Ohjelmassa korostetaan tekniikkaa, liikeratoja ja liikunnan iloa. Kilpailukaudella harjoitellaan kilpailemista ja sijoitusten sijaan korostetaan onnistumisia suunnistustehtävässä, kehitystä ja itsensä ylittämistä. Urheilijan kanssa opetellaan riittävän ja laadukkaan ravinnon kokoamista sekä ohjataan kohti urheilullisia elämäntapoja (mm. uni, palautuminen). Nuorta suunnistajaa tulisi kannustaa kokonaisvaltaisen suorituskyvyn kehittämiseen monipuolisen liikunnan ja urheilun keinoin.
...


Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Seminaarityöt [136]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Suunnistuksen taidollinen ja psyykkinen lajianalyysi
Viberg, Tuulia (2019)Suunnistuksen ominaispiirteet. Suunnistaminen on toistuvaa kartan ja maaston toistuvaa yhteensovittamista, jolloin kartanluku ja maaston hahmottaminen ovat suunnistustaidon perusta. Monet suunnistussuorituksen aikaiset ... -
Suunnistuksen biomekaaninen lajianalyysi ja voimaharjoittelun ohjelmointi
Kosola, Ville (2019)Johdanto. Tämän lajianalyysin tarkoituksena on syventää tietoutta suunnistuksen biomekaanisista erityisominaisuuksista ja vaatimuksista, sekä ohjeistaa voimaharjoittelun ohjelmointia suunnistussuorituskyvyn parantamiseksi. ... -
Maantiepyöräilyn yhteislähtöajon lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi
Halme, Samuel (2016)Johdanto. Maantiepyöräily on yksi pyöräilyn alalajeista ja se on vahva laji etenkin Keski- ja Etelä-Euroopassa. Suosio on myös levinnyt jatkuvasti yhä laajemmalle alueelle. Maantiepyöräily on rankka kestävyyslaji, joka on ... -
Kolmiloikan lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi
Kotikangas, Johanna (2019)Kolmiloikka on yksi yleisurheilun kenttälajeista. Kolmiloikka on dynaaminen yleisurheilulaji, joka koostuu vauhdinottojuoksusta sekä kolmesta ponnistuksesta - kinkasta, loikasta ja hypystä. Kolmiloikkaa on pidetty fyysisiltä, ... -
Yläkouluikäisen maastohiihtäjän lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi
Varjus, Riikka (2020)Johdanto. Työn tarkoituksena on keskittyä syvemmin yläkouluikäisen maastohiihtäjän harjoitteluun, kilpailemiseen ja ylipäätään ottaa huomioon kaikki asiat, mitkä liittyvät ja vaikuttavat nuoren urheilijan elämään kuten ...