Mobiilimaksamisen omaksumiseen vaikuttavat tekijät
Mobiilimaksaminen on ollut mahdollista Suomessa jo yli 20 vuotta ja lähes jokaisella suomalaisella on käytössään jokin älylaite, jolla mobiilimaksaminen olisi mahdollista. Silti mobiilimaksamisen vasta ennustetaan yleistyvän maksutapana. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on selvittää, mitkä tekijät vaikuttavat mobiilimaksamisen omaksumiseen. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen pohjaksi valittiin teknologian omaksumismalli UTAUT2, joka on luotu selittämään teknologian omaksumista kuluttajakontekstissa. UTAUT2 -mallissa tunnistettujen käyttöaikomukseen vaikuttavien tekijöiden joukkoa täydennettiin luottamuksella ja riskillä, joiden on useissa aiemmissa tutkimuksissa havaittu vaikuttavan käyttöaikomukseen. Lopullisesta tutkimuksen teoreettisesta viitekehyksestä jätettiin pois hinta-arvo, sillä Suomessa käytössä olevat mobiilimaksusovellukset ovat maksuttomia. Tutkimusotteeksi valittiin kvantitatiivinen menetelmä ja aineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella toukokuussa 2018. Vastauksia saatiin yhteensä 249 kappaletta. Muuttujien vaikutussuhdetta käyttöaikomukseen tutkittiin multilineaarisella regressioanalyysillä. Empiirisen aineiston analyysissa havaittiin, että suorituskykyodotuksella ja tottumuksella on merkittävä positiivinen vaikutus mobiilimaksamisen käyttöaikomukseen ja koettu riski vaikuttaa negatiivisesti käyttöaikomukseen. Myös ympäröivillä olosuhteilla on positiivinen vaikutus käyttöaikomukseen. Työläysodotuksella, sosiaalisilla vaikutuksilla, hedonisella motivaatiolla ja luottamuksella palveluntarjoajaan ei havaittu olevan tilastollisesti merkittävää vaikutusta mobiilimaksamisen käyttöaikomukseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Mobiilimaksamisen käyttöönottoon ja omaksumiseen vaikuttavat tekijät
Pakarinen, Miro (2023)Tässä kandidaatintutkielmassa käydään läpi mobiilimaksamisen käyttöönottoon ja omaksumiseen vaikuttavia tekijöitä. Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarjota katsaus mobiilimaksamisen meneillä olevaan tutkimuskenttään ja ... -
Kuluttajien mobiilimaksamisen käyttöönottoon ja omaksumiseen vaikuttavat tekijät
Pesonen, Petteri (2020)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on esitellä, kuinka kuluttajat ottavat mobiilimaksamisen käyttöön ja mitkä tekijät vaikuttavat mobiilimaksun käyttöönottoon. Tässä tutkielmassa käsitellään mobiilimaksujärjestelmien ... -
Mobiilipankkiasioinnin omaksumiseen vaikuttavat tekijät Suomessa
Koivisto, Kerttuli (2014)Mobiilipalveluiden rooli perinteisten asiointimuotojen rinnalla on kasvussa, mikä on havaittavissa myös pankkisektorilla. Kaikkialla läsnä oleva reaaliaikainen mobiilipankki ei hyödyistään huolimatta ole kuitenkaan saavuttanut ... -
Factors inhibiting the adoption intention of digital payment platforms
Shaikh, Aijaz A.; Liébana Cabanillas, Francisco J.; Glavee-Geo, Richard (Routledge, 2023)The aim of this study was to investigate how specific functional and psychological barriers can lead people to negatively perceive the value of mobile payment platforms, which could serve as an obstacle to their intention ... -
Mobiilimaksamisen omaksuminen suomalaisen kuluttajan näkökulmasta
Laaksonen, Teemu (2022)Tässä tutkielmassa perehdytään mobiilimaksamisen omaksumiseen vaikuttaviin tekijöihin suomalaisen kuluttajan näkökulmasta. Tutkielmassa halutaan ymmärtää, mitkä mobiilimaksamisen omaksumiseen vaikuttavat tekijät suomalaiset ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.