Eheyttävä opetus luonnontieteiden opetuksessa
Tekijät
Päivämäärä
2019Tässä tutkimuksessa käsitellään luonnontieteiden opetuksen eheyttämisestä eli integraatiota, sekä siihen liittyviä mahdollisuuksia ja haasteita. Opetuksen eheyttämisellä tarkoitetaan oppiaineiden tuomista lähemmäksi toisiaan opetuksen yhteydessä, jotta täydellisempi kokonaiskuva voidaan saavuttaa eheytettävästä aihealueesta.
Tutkimuksen suorittamista varten laadittiin kolme kemiaa ja biologiaa eheyttävää oppimateriaalikokonaisuutta. Opetuspakettien teemat ovat veri, adenosiinitrifosfaatti sekä entsyymit. Näitä kokonaisuuksia opettajat pystyvät soveltamaan opetukseensa.
Havainnointia varten tehty opetuspaketin aiheena oli veri. Paketin tavoite oli tehokkaasti yhdistää kemian ja biologian opetus molemmille oppiaineille yhteisestä aiheesta ja tuottaa ns. "binokulaarinen" kuva aiheesta opiskelijalle. Aihealue käsitti veren kemiallisen koostumuksen, happamuuden, veren solukon ja proteiinien kemiallisen luonteen ja reagoinnin veressä.
Opetus toteutettiin yliopiston tiloissa lukion kemian erikoiskurssin opiskelijoille. Suunnitelmaa jouduttiin muokkaamaan alkuperäistä tiiviimmäksi aikataulusyistä.
Tutkimusta varten tarvittava materiaali kerättiin osallistuvan havainnoinnin ja oppilashaastattelun keinoin. Materiaali analysoitiin aineistolähtöisen sisältöanalyysin avulla. Erityistä huomiota kiinnitettiin oppijoiden suhtautumiseen eheyttävää opetusta kohden.
Oppijoiden havaittiin sopeutuvan helposti eheyttävän opetuksen menetelmiin, eheyttävästä opetuksesta ei koidu kohtuuttomia kustannuksia koululle, eikä se aseta kohtuuttomia vaatimuksia opettajalle. Tutkimuksen yhteydessä ei saatu ehdottoman selkeitä tuloksia opetuksen tehostumisesta tai motivaation lisääntymisestä, vaikkakin aineiston pohjalta eheyttävällä opetuksella voidaan tulkita olevan lievästi positiivinen vaikutus oppimisen suhteen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Musiikin integrointi taito- ja taideaineisiin luokkien 1-4 opetuksessa : "ei mahdollisuus, vaan arkipäivää"
Lindén, Sonja (2015)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää musiikin merkitystä ja käyttötapoja taito- ja taideaineiden opetuksessa peruskoulun luokilla 1–4. Lisäksi tehtävänä on kartoittaa minkälainen merkitys opettajankoulutuksella, ... -
Työtapojen kirjo ja mahdollisuuksien meri luonnontieteiden opetuksessa käytettävät työtavat ja konstruktivistinen oppimiskäsitys
Jalkanen, Krista; Tolvanen, Paula (2008) -
Spontaania iloa ja kokonaisvaltaista ymmärtämistä : musiikin ja muiden oppiaineiden integraatiomahdollisuudet alakoulussa
Pöntinen, Iina (2020)Selvitän tutkielmassani, millaisia oppiainesisältöjä voi integroida musiikkiin käytännön koulutyöskentelyssä ja miten musiikin ja muiden oppiaineiden integraatio näkyy Perusopetuksen opetussuunnitelmassa (2014). Lisäksi ... -
Eheyttävä opetus ja opetussuunnitelma opettajan silmin
Melender, Johanna (2009) -
Interaktiiviset valkotaulut luonnontieteiden opetuksessa
Manninen, Kristiina (2018)Tässä kandidaattitutkielmassa perehdytään interaktiivisen valkotaulun käyttöön luonnontieteiden opetuksessa. Opettajat käyttävät yhä enemmän tieto- ja viestintäteknologiaa, kuten interaktiivisia valkotauluja, osana opetustaan. ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.