“Speaking inevitably plays a smaller role than it should” : teaching of oral skills in a Finnish upper secondary school EFL classroom
Suullisen kielitaidon arvioinnista vieraiden kielten ylioppilaskokeissa on keskusteltu pitkään, ja suullinen osio on suunnitelmissa sisällyttää niihin lähivuosina. On siis ajankohtaista tutkia, miten suullista kielitaitoa tällä hetkellä opetetaan lukiossa.
Tämän tapaustutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millä tavoin suullista kielitaitoa opetetaan A-englannin lukiokursseilla ja mitkä tekijät vaikuttavat siihen, minkä verran ja millaisten tehtävien avulla suullista kielitaitoa opetetaan. Suullisten tehtävien tyyppien luokittelun pohjana oli Mäkelän (2005) tutkimuksessa käytetty malli kolmesta kommunikatiivisten tehtävien ulottuvuudesta: avoimuudesta, autenttisuudesta sekä vuorovaikutuksellisuudesta. Tutkimus toteutettiin havainnoimalla viittä erään itäsuomalaisen lukion englannin oppituntia sekä haastattelemalla opettajaa, joka piti tunnit.
Observoinneissa havaittiin, että suullisia tehtäviä tehtiin tunneilla vähän. Ne tehtävät, jotka tehtiin, eivät pääasiassa olleet kommunikatiivisia. Tunneilla ja haastattelussa selvisi kuitenkin, että havainnoiduilla kursseilla tehdään suullisia tehtäviä äänitettävien kotitehtävien muodossa. Nämä koearvosanaan vaikuttavat tehtävät osoittivat kommunikatiivisuuden piirteitä. Haastattelun avulla saatiin selville, että syynä tunnilla tehtyjen suullisten tehtävien vähyyteen oli opetusryhmien suuret koot, huonosti suulliseen työskentelyyn soveltuvat tilat sekä oppilaiden varautuneisuus oppitunnilla ääneen puhumista kohtaan. Tutkimuksen tulokset antavat viitteitä siitä, että suullisen kielitaidon opetusta lukion vieraiden kielten oppitunneilla tulee kehittää, jotta opetussuunnitelmaan kirjattu kommunikatiivisuuden tavoite toteutuu ja opiskelijat ovat tulevaisuudessa valmiita suulliseen ylioppilaskokeeseen.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Finnish upper secondary school students’ perspectives on self-assessment of English oral skills
Suomalainen, Enni (2022)Itsearviointitaidot ja niiden kehittäminen ovat nykyään selkeä osa sekä perusopetuksen että lukion arviointikulttuuria (NCCBE 2016, NCCGUSE 2020). Esimerkiksi Nieminen (2019) on todennut, että itsearviointia on tärkeä ... -
Learning and teaching English speaking skills at upper secondary school : the students' and the teachers' views
Ahola-Houtsonen, Tiina (2013)Tämän päivän globaalissa maailmassa kommunikoiminen yli maantieteellisten rajojen on lähes osa arkipäivää. Suuri osa tästä kansanvälisestä vuorovaikutuksesta tapahtuu suullisesti englannin kielen ollessa maailmanlaajuisen ... -
Classroom context's influence on students' willingness to communicate : a study of upper secondary school students' views
Kostiainen, Essi (2015)Suullisen kielitaidon harjoittelua vieraissa kielissä sekä asenteita sitä kohtaan on tutkittu melko paljon niin Suomessa, kuin muualla maailmassakin (ks. esim. Mäkelä 2005 tai Yli-Renko ja Salo-Lee 1991). Sen sijaan ... -
Start talking! : a communicative material package for the upper secondary school oral English course
Kallio, Sanni (2016)Suullisen kielitaidon opetus etenkin lukiossa on saanut viime aikoina paljon huomiota osakseen. Tästä huolimatta suullinen kielitaito jää valitettavan usein muiden kielitaidon osa-alueiden varjoon, mikä saattaa osaltaan ... -
/tu pi:/ or not /tu pi:/ : teachers’ attitudes and approaches to teaching English pronunciation in Finnish upper secondary schools
Rossi, Eelis (2019)Viimevuosien aikana englannin ääntämisen opetus on Suomessa noussut tärkeäksi osaksi kielen oppimista uuden lukion opetussuunnitelman johdosta. Koska dialogisuutta on uudessa opetussuunnitelmassa painotettu, on ääntämisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.