Päänpudistuksen käyttötavat ja frekvenssit suomalaisessa viittomakielessä

Abstract

Tämän maisterintutkielman aiheena on päänpudistuksen käyttö suomalaisessa viittomakielessä. Päänpudistusta on tutkittu puhutuissa ja viitotuissa kielissä, ja viime aikoina on havaittu sillä olevan useita funktioita. Tutkielmassa sovelletaan ensi kertaa suomalaisen viittomakielen päänpudistuksen tutkimukseen puhuttujen kielten tutkimuksen monipuolisempaa käyttötapateoriaa, jota on jo sovellettu australialaiseen viittomakieleen. Tutkimuksen aineistona on suomalaisen viittomakielen CFINSL-korpuksesta kerättyä keskusteluaineistoa, jossa 12 natiiviviittojaa keskustelee pareittain ennalta annetusta aiheesta. Aineistoon annotoidaan kulloinkin aktiivisen viittojan päänpudistukset, jotka luokitellaan aiemmin Kendonin (2002) ja Johnstonin teoreettisen käyttötapaluokittelun perusteella. Käyttötapoja on yhteensä kymmenen, joista kaksi viimeistä pätee vain viitottuun kieleen. Käyttötavat ovat: 1) kieltoilmaisu sellaisenaan, 2) yhdessä EI-viittoman kanssa, 3) kieltoilmauksen aikana, 4) viittomien lisäksi tuomaan lisämerkitystä 5) kielteisen merkityksen sisällyttäminen samanaikaiseen viittomiseen, 6) ehdoton toteamus, 7) superlatiivi tai tehostettu ilmaisu, 8) meta-kommentti omaan viittomiseen, 9) lauseen muuttaminen kieliopillisesti kielteiseksi ja 10) kontrastin luominen. Aineiston päänpudistusten luokittelun perusteella selvitetään, mitä päänpudistuksen käyttötapoja esiintyy suo-malaisessa viittomakielessä. Lisäksi tarkastellaan, paljonko aineistosta löytyvillä päänpudistustyypeillä on esiintymiä. Tutkielma luo kuvaa suomalaisen viittomakielen päänpudistuksen käyttötavoista ja niiden määristä. Tutkielmassa keskitytään aineiston 514 päänpudistukseen. Kaikkia kymmentä päänpudistustyyppiä löytyy ai-neistosta, ja luokittelussa on huomattavissa selkeä painotus kahden käyttötavan kohdalla. Joukossa on myös teoreettisen viitekehyksen määritelmien ulkopuolisia päänpudistuksia. Tulosten perusteella päänpudistus näyttää olevan monikäyttöinen osa suomalaista viittomakieltä. Se ei siis rajoitu vain yksiselitteiseksi kieltoilmaukseksi, vaan voi kantaa monenlaisia merkityksiä. Päänpudistuksella ei myöskään tarvitse aina olla itsessään funktiota, vaan se voi olla yksittäinen osa kehollista toimintaa. Päänpudistuksen frekvenssijakaumassa on huomattavissa keskusteluaineistolle luontaisia piirteitä. Oman ilmaisun kommentointi näyttää olevan yleistä, mikä saattaa johtua parikeskustelun vuorovaikutuksellisista tekijöistä sekä ilmaisujen spontaaniudesta. Tulosten valossa käyttötapateorian soveltaminen viittomakieliin näyttää olevan mahdollista. Yleisemmän johtopäätöksen tekemiseen tarvitaan kuitenkin lisätutkimusta muista viittomakielistä. Tutkimuksella on kontribuutioita viittomakielten ei-manuaalisuuden tutkimukseen ja opetukseen. Koska päänpudistus osana ei-manuaalista ilmaisua on olennainen osa suomalaista viittomakieltä, olisi tutkielmassa esiin tulleet käyttötavat hyvä huomioida muun muassa kieltä opetettaessa.

This Master’s Thesis explores the uses and frequencies of headshake in Finnish Sign Language (FinSL). Both spo-ken and signed language research consist headshake research, recently added with observations of several functions for its usage. Theory of these uses is now applied to FinSL for the first time. The data consists dialogue situations of 12 native FinSL signers from the Corpus of Finnish Sign Language. Headshakes of the signer active in one's turn are annotated and categorized according to the theoretical framework of headshake usage research. Ten uses of headshake in this Master’s thesis are: 1) negative utterance by itself, 2) together with the NO sign, 3) with negative utterance, 4) adding meaning to signing 5) implied negative meaning to signing, 6) statement with no exceptions, 7) superlative or intensified expression 8) comment to own signing 9) negating the utterance by itself and 10) indicating contrastive clause. The qualitative categorization of a total of 514 headshakes indicates the uses and frequencies of headshakes in FinSL. As a result, all ten uses listed above are to be found in the data. Frequencies of uses vary, yet two uses are highlighted in the results. The most frequent ones are the uses 3 and 8,whereas the most unfrequent are the uses 4 and 5. Some exceptions of the theoretical framework are also shown. According to the data, headshake seems to be a versatile part of FinSL, thus, it can’t be limited only to simple negation but is also capable to carry various kind of functions. Headshake, however, must not always carry a meaning but can be a single part of bodily actions. In terms of frequencies, emphasis of some of the uses refers to the conversational nature of the data. For instance, commenting of one’s own utterance is common which might result from the spontaneity of interaction. Applying the theory of headshake uses to signed languages seems potential. For a more general implication, however, further research must take place in other signed languages. This study has contributions on the research of non-manuality in signed languages and in teaching of FinSL. Because headshake as a part of non-manuality is an essential part of the language, the uses explained in this study could be partaken in language teaching.