Ihmisen ja luonnon kumppanuudesta kuluttajan oikeuksiin : muuttuva ihmiskäsitys Suomen ja Saksan vihreiden puolueohjelmissa 1980-2002.
Tämä tutkimus käsittelee ihmiskäsitystä ja siinä nähtävää muutosta Suomen ja Saksan vihreiden puolueiden puolueohjelmissa vuosina 1980-2002. 1980-luvulla molemmat vihreät puolueet kritisoivat jyrkästi länsimaista maailmankuvaa, yksilökeskeisyyttä ja niihin liitettyjä instituutioita, kuten talouskasvua. Tilalle ne tarjosivat holistista ihmiskäsitystä, joka korosti ihmisen ja luonnon kumppanuutta. Tämä merkitsi mm. yksilökeskeisen vapaan kulutuksen ja tuotannon korvautumista velvollisuuslähtöisemmällä ajattelulla.
1990-luvun kuluessa kritiikki länsimaista maailmankuvaa ja yksilökeskeistä ihmiskäsitystä kohtaan katosi lähes tyystin. Talouskasvua ja kilpailua kritisoinut puhe muuttui Suomessa kestävän kehityksen ja Saksassa ekologisen modernismin käsitteiden avulla talouskasvumyönteiseksi ja kuluttajien sekä tuottajien vapauksia kunnioittavaksi. Muutoksen syyksi paljastui puolueiden halu päästä vaikuttamaan lainsäädäntöön. Molemmat vihreät puolueet nousivatkin hallituspuolueiksi näiden aatteellisten käänteiden seurauksena, päästen siten vaikuttamaan käytännön ympäristöpolitiikkaan, mutta joutuen samalla tekemään aatteellisia kompromisseja.
Vihreiden argumentointi oli enimmäkseen antroposentristä, vaikka poikkeuksena myös eläinten oikeudet korostuivat 1990-luvulla. Toimijana ja oikeuksien kohteena vihreille toimi aktiivinen kansalainen, jolla oli perinteisten kansalaisoikeuksien lisäksi myös velvollisuuksia. Ajan kuluessa velvollisuusnäkökulma hälveni ja liberaalit arvot (kuten vähemmistöjen oikeudet) korostuivat. Myös kuluttaja alettiin nähdä tärkeänä kansalaisvaikuttajana. Syitä tälle näkökulman muutokselle voi löytää vihreiden ydinkannattajaryhmän, korkeasti koulutettujen kaupunkilaisnuorten, muuttuvista arvoista.
Huomattavaa on kehityksen samankaltaisuus ja –aikaisuus molemmissa maissa. Suomen vihreiden aatteellinen kehitys osoittautuu näin osaksi laajempaa eurooppalaista kehitystä.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Avauksia poliittiseen ajatteluun
Korvela, Paul-Erik; Lindroos, Kia (Jyväskylän yliopisto, 2008) -
Kansakoulun opettajakuva talvi- ja jatkosodan oppilaiden muistelemana
Ylä-Sulkava, Anri (2013)Tutkimuksessa talvi- ja jatkosodan aikana kansakoulua käyneet oppilaat muistelevat opettajiaan. Tutkimuksen tarkoituksena on tuoda oppilaiden omat muistot ja kokemukset opettajuudesta sota-aikana esille. Tutkimuksessa ... -
Sosiaalisen merkitys kuntoutumisessa : "Pidettäis napanuoralla kiinni yhteiskunnassa"
Laurila, Johanna; Thodén, Marjo (2017)TIIVISTELMÄ Sosiaalisen merkitys kuntoutumisessa Johanna Laurila ja Marjo Thodén Sosiaalityön pro gradu -tutkielma Kokkolan yliopistokeskus Chydenius Ohjaaja: Yliopistonlehtori, Kati Turtiainen Syksy 2017 109 sivua ___ ... -
Elämä uusiksi : sopeutuminen sairastumisen tai vammautumisen aiheuttamaan elämänmuutokseen
Kääntä, Jaana (2012)Tutkimukseni tarkoituksena on lisätä tietoa sopeutumisprosessista, jonka ihminen joutuu käymään läpi sairastuttuaan kroonisesti tai vammauduttuaan tapaturmassa niin, että seurauksena on pysyvä, fyysinen toimintarajoite. ... -
Kaikki paitsi musiikkikasvatus on turhaa : millä argumenteilla musiikkia puolustetaan yleissivistävän koulun oppiaineena?
Kovanen, Timo (2010)Tutkimus tarkastelee musiikkikasvatusta osana yleissivistävää koulua ja sen filosofisia perusteita. Tutkimuskysymyksellä ”Millä argumenteilla musiikinopetusta perustellaan yleissivistävässä koulussa?” pyritään ensisijaisesti ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.