Tutkimukseni tarkoituksena on lisätä tietoa sopeutumisprosessista, jonka ihminen joutuu käymään läpi sairastuttuaan kroonisesti tai vammauduttuaan tapaturmassa niin, että seurauksena on pysyvä, fyysinen toimintarajoite. Nostan esille pysyvän toimintarajoitteen laaja-alaisen merkityksen sekä sen yksilölle asettamat, uudelleen määrittyvät tarpeet. Tarkastelen toimintarajoittuneisuuden merkitystä ihmiselle sekä yksilön näkökulmasta WHO:n mallin mukaisesti että ympäröivän yhteiskunnan näkökulmasta Oliverin sosiaalisen mallin mukaisesti. Teoreettisena perustana ovat sopeutumisprosessin eri vaiheet ensitiedon saamisesta identiteetin muutokseen. Sopeutumisprosessissa korostuu kokonaisvaltainen ihmiskäsitys, jonka liitän Lauri Rauhalan kolmiulotteiseen ihmiskäsitysteoriaan. Sosiaalityön teoreettisesta näkökulmasta tarkastelun kohteena on toiminnallisuuden merkitys yksilölle kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin edistämisessä. Sosiaalityön yhteiskunnallinen merkitys nousee esille monimuotoisena tukij
ana vaativassa elämäntilanteessa ja elämänhallinnassa.
Tutkimukseni on kvalitatiivinen tutkimus, jonka aineisto on kerätty teemahaastatteluilla. Aineiston analyysimenetelmänä on sisällönanalyysi. Tutkimustehtävänä on selvittää eri tavalla toimintarajoitteisten haastateltavien subjektiivisia kokemuksia heidän omista sopeutumisprosesseistaan, vertailla niitä sekä keskenään että olemassa olevien mallien valossa. Tutkimustehtävään haetaan vastauksia seuraavilla tutkimuskysymyksillä: millaisia olivat ensitiedon aiheuttamat tuntemukset? Millaisia sopeutumisvaatimuksia sairaus tai vamma asetti? Millaisia voimaannuttavia selviytymiskeinoja oli? Miten koko prosessi on vaikuttanut identiteettiin? Haastateltavia oli seitsemän ja jokaisella heistä oli kokemus elämästä ilman toimintarajoitetta. Yhteinen tekijä oli myös se, että sairaus tai vamma ei ole parannettavissa, vaan sen aiheuttama toimintarajoite jää pysyväksi osaksi heidän elämäänsä.
Sairauden tai vamman aiheuttaman toimintarajoittuneisuuden vaikutus haastateltavien elämässä osoittautui hyvin laaja-alaiseksi ja kokonaisvaltaiseksi. Eri tekijät olivat vahvasti sidoksissa toisiinsa ja tutkimustulokset puhuivat kokonaisvaltaisemman kohtaamisen tarpeesta asiakas- ja hoitosuhteissa. Sopeutumisprosessien aikana kehittyi erilaisia selviytymiskeinoja. Rankka elämänmuutos asetti vaatimuksia uuden identiteetin luomiseksi ja hyväksymiseksi. Yksilöllisyydestä ja itsemääräämisoikeudesta kiinni pitäminen koettiin tärkeänä, vaikka usein vaikeana. Itsenäinen toiminta ja vaikuttamismahdollisuudet olivat voimaannuttavia kokemuksia, samoin perheen, ystävien ja saman kokeneiden tuki. Pahimpina pelkoina tulevaisuudessa koettiin täysin autettavaksi joutuminen ja laitosasuminen. Kokemukset sopeutumisprosesseista osoittautuivat hyvin yksilöllisiksi, eivätkä ne edenneet suoraviivaisesti jo luotujen teoreettisten mallien mukaan. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää yksilöllisyyttä korostavien toimintamallien luomisessa ja toteuttamisessa sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa sekä vertaistukea tarjoavassa toiminnassa.
...
