Opetuskielen vaihtuessa : ruotsinkielisen perusopetustaustan vaikutus kieli-identiteetin rakentumiseen ja lukio-opintoihin
Tutkin maisterintutkielmassani, millaisia kokemuksia opiskelijoilla ja heidän äidinkielen opettajallaan on ruotsinkielisen
koulutaustan vaikutuksesta opiskelijoiden lukio-opintoihin ja toisaalta myös kieli-identiteettiin. Aihetta ei
ole aiemmin tutkittu opiskelijoiden kokemusten näkökulmasta. Maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden kielen
oppimista ja kieli-identiteettiä on tutkinut esimerkiksi Hanna Haapanen (2014). Heini Lehtonen (2015) puolestaan
on tutkinut maahanmuuttajanuorten kielivalintoja yhteisön osallisuuden rakentajana.
Toteutin monimenetelmäisen tapaustutkimuksen, jonka osallistujina on erään suomenkielisen lukion opiskelijoita,
jotka ovat käyneet ruotsinkielisen peruskoulun tai osallistuneet kielikylpyopetukseen. Lisäksi haastattelin
opiskelijoiden äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaa sekä kyseisen lukion kahta alumnia. Hyödynsin tutkimuksessa
sosiokulttuurista ja sosiolingvististä teoriaa. Kertomusten ja identiteetin tutkimiseen käytin narratiivista analyysia
(ks. DeFina 2003). DeFinan mukaan kertomuksen ja identiteetin suhteessa on havaittavissa kolme tasoa: kulttuurisidonnainen
identiteetti, sosiaalisia rooleja ilmentävä identiteetti sekä identiteetti, jota ilmennetään elein ja neuvotteluin
yhteisön jäseneksi kuulumisesta. Kaikki näitä tasoja löytyi myös osallistujien kertomuksista. Haastattelutulosten
tutkimisessa hyödynsin myös aineistolähtöistä sisällönanalyysia (esim. Tuomi & Sarajärvi 2002).
Tutkimukseen osallistuneet alumnit kokivat, ettei heidän kieli-identiteettinsä rakentumista juuri tuettu lukioopinnoissa
eivätkä he osanneet sitä silloin vielä vaatiakaan. Lukiossa opiskelevat osallistujat kokivat, että heidän
kieli-identiteettinsä rakentumista on tuettu lukio-opinnoissa riittävästi. Heillä on kaikilla ollut haasteita kirjoitetun
asiatyylin hallinnassa, mutta he ovat saaneet opettajalta tukea kehittyäkseen paremmiksi kirjoittajiksi. Kaikkien
osallistujien vahvuutena olivat sekä opettajan että opiskelijoiden mielestä suulliset valmiudet. He käyttivät eri kieliä
rohkeasti eri yhteyksissä ja puhuivat mielellään myös niitä kieliä, joihin heillä ei ollut omistajuutta. Osallistujat
käyttivät kielenvalinnan strategioinaan kieleilyä, koodinvaihtoa ja kielenylitystä. Osa strategioista oli ti etoisia, osa
tiedostamattomia. Kielenvalinnat tehtiin pääasiassa sosiaalisin tai tilanteisin perustein, mutta mukana kertomuksissa
oli myös alueellisen vaihtelun (Mielikäinen & Palander 2014) perusteluja.
Tutkimuksessa kävi ilmi, etteivät osallistujat välttämättä identifioidu kaksikielisiksi, vaikka heillä olisi laaja
kielirepertuaari. Koulun tukea tärkeämmäksi tekijäksi kieli-identiteetin rakentumisessa kaikki osallistujat mainitsivat
koulun ulkopuoliset yhteisöt. Ne osallistujat, jotka eivät kokeneet kuuluvansa kaksikielisiin yhteisöihin, eivät
identifioineet itseänsä kovin vahvasti kaksikielisiksi. Vastaavasti ne, jotka kokivat olevansa osa kaksikielistä yhteisöä,
pitivät itseään vahvasti kaksikielisinä. Tärkeintä oppimisen ja kieli-identiteetin suhteen on tutkimukseni mukaan
ympäröivän yhteisön tuki niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin.
...
Muu nimeke
Ruotsinkielisen perusopetustaustan vaikutus kieli-identiteetin rakentumiseen ja lukio-opintoihinAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
“It is a part of my identity that I see myself as a language person” : Language identities of students of English
Rajala, Emilia (2022)Identiteettien tutkiminen on ollut suosittua jo jonkin aikaa, ja niitä on tutkittu eri aloilla psykologiasta kielitieteeseen. Identiteetit eivät voi esiintyä ilman kieltä, ja tästä syystä tämä tutkielma yhdistää kielen ja ... -
Oppijasta puhujaksi : erittäin edistyneet suomea toisena kielenä puhuvat aikuiset kielen, identiteetin ja ideologian risteymässä
Ruuska, Katharina (Kotikielen seura, 2021)Katharina Ruuskan suomen kielen alaan kuuluva väitöskirja tarkastettiin Jyväskylän yliopistossa maanantaina 9. marraskuuta 2020. Vastaväittäjänä toimi apulaisprofessori Peter De Costa (Michigan State University) ja kustoksena ... -
Maintaining the heritage language : young adults from immigrant backgrounds in Finland
Nevaranta, Maria (2023)Monilla maahanmuuttajataustaisilla nuorilla aikuisilla on vaikeuksia säilyttää perintökieltään, mutta perintökielen ylläpitäminen tarjoaa kannustimia kuten sosiaalista integraatiota, kulttuuriperinnön säilyttämistä ja ... -
Svenskan i Finland 16
Svenskan i Finland; Bergroth, Mari (University of Jyväskylä, 2016) -
A language socialisation perspective on Swedish immersion in Finland : Students, teachers, and parents as key actors
Björklund, Siv; Mård-Miettinen, Karita; Pakarinen, Sanna (John Benjamins Publishing Company, 2022)This retrospective review applies a language socialisation perspective in examining the findings of a four-year research project on Swedish immersion in Finland. Findings from nine sub-studies within the project are reported ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.