Mitä sinun pitää ihan ensin tehdä? : toiminnanohjauksen taidot päiväkodin siirtymätilanteessa
TIIVISTELMÄ Leppänen, Sanna. 2017. Mitä sinun pitää ihan ensin tehdä? Toiminnanohjauksen taidot päiväkodin siirtymätilanteessa. Varhaiskasvatustieteen pro gradu tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. 110 sivua. Tutkimuksen aiheena oli lapsen toiminnanohjauksen taitojen tukeminen päiväkodin siirtymätilanteissa ja muut siirtymätilanteiden sujuvuuteen liittyvät tekijät. Toiminnanohjaus perustuu teoriaan, jonka mukaan ihminen ohjaa toimintojaan sisäisen puheen avulla. Toiminnanohjauksen taustalla vaikuttavat etenkin kyky olla välittämättä toissijaisista ärsykkeistä, lyhytkestoinen muisti sekä kyky vaihtaa tekemistä tilanteesta toiseen. Tämä tutkimus toteutettiin etnografisen tutkimusotteen kautta. Aineisto kerättiin kahdessa saman päiväkodin 3–6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmässä puoliosallistuvan havainnoinnin, etnografisen haastattelun ja videoinnin avulla syksyllä 2016. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti luokittelun ja teemoittelun avulla sisällönanalyyttisesti. Tutkimus yhdistää toiminnanohjausta ja siirtymätilanteita koskevan teoriatiedon. Siirtymätilanteissa käytettävät menetelmät ovat usein toiminnanohjauksen menetelmiä, vaikkei niitä nimetä toiminnanohjauksen termein. Aineistossa siirtymätilanteissa käytettiin monipuolisesti yksilöön, ryhmään ja ympäristöön kohdistuvia toiminnanohjauksen menetelmiä vuorovaikutusta korostaen. Siirtymätilanteen sujuvuuteen liittyy monia tekijöitä, kuten suunnittelu, arvoperusta, joustavuus ja tunteet. Siirtymätilanteissa on tapahtumia, joiden voidaan ajatella olevan sujuvuuden esteitä tai luonnollinen osa siirtymätilanteita. Tutkimus jäsentää tietoa siirtymätilanteista ja niissä käytettävistä toiminnanohjauksen menetelmistä. Siirtymätilanteiden sujuvuutta ja toiminnanohjauksen taitoja edistämällä voidaan oletettavasti helpottaa päivähoidon ja sen myötä yksittäisen lapsen ja työntekijän arkea.
...
Muu nimeke
Toiminnanohjauksen taidot päiväkodin siirtymätilanteessaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kielellisten ja toiminnanohjauksen taitojen yhteydet sosiaaliseen kompetenssiin 5-vuotiailla lapsilla
Nurmisto, Nea; Räihä, Katariina (2022)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, ovatko kielelliset ja toiminnanohjauksen taidot yhteydessä vanhempien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön arvioimaan sosiaaliseen kompetenssiin 5-vuotiailla lapsilla. Sosiaalisen ... -
Lapsen toimijuus päiväkodin fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä : eteisympäristö lapsen paikkana
Hokkanen, Pauliina (2011)Hokkanen, Pauliina. Lapsen toimijuus päiväkodin fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä. Eteisympäristö lapsen paikkana. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2011. ... -
Kasvattajan rooli alle kolmivuotiaiden lasten vertaissuhteiden tukemisessa päiväkodissa
Sääskilahti, Liisa (2010)Sääskilahti, Liisa. KASVATTAJAN ROOLI ALLE KOLMIVUOTIAIDEN LASTEN VERTAISSUHTEIDEN TUKEMISESSA PÄIVÄKODISSA. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos, varhaiskasvatuksen ... -
Pienen lapsen temperamentin, päivähoitomuodon ja -viihtyvyyden välinen yhteys äidin arvioimana
Alanko, Maria (2018)Vanhemman tekemää päivähoitomuotoratkaisua perustellaan usein vanhemman työllä ja perheen taloudellisella tilanteella. Hoitomuotoratkaisun taustalla voi kuitenkin olla myös vanhemman käsitys siitä, mikä on sopivin ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.