Mitä Vincitillä tehdään oikein? : viestinnän rooli työssä viihtymiseen
Työn tehokkuus ja sen lisääminen puhututtavat Suomessa 2000-luvulla. Toisessa ääripäässä pyritään vähentämään lomia ja pidentämään työaikaa. Toisessa päässä taas pyritään lisäämään työntekijöiden työhyvinvointia tehokkuuden parantamiseksi.
IT-alan yritys Vincit on valittu kolme kertaa Suomen parhaaksi työpaikaksi, ja vuonna 2016 se valittiin Euroopan parhaaksi työpaikaksi. Sen lisäksi, että työntekijät viihtyvät Vincitillä, yritys tuplasi tuottonsa poistettuaan esimiesrakenteen kokonaan. Vincit on mielenkiintoinen esimerkki tehokkuuden lisäämisestä työhyvinvoinnin keinoin. Tämän tutkimuksen tarkoitus olikin selvittää, mitä Vincitillä tehdään oikein.
Tutkimuksessa haluttiin selvittää, millainen rooli viestinnällä on Vincitin työntekijöiden töissä viihtymisen kannalta sekä heidän kokemuksissaan johtamisesta. Vincitin työntekijöiden kokemuksia tutkittiin avoimen teemahaastattelun keinoin haastattelemalla viittä Vincitin työntekijää. Haastatteluihin perustuva aineisto käsiteltiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tulosten mukaan viestinnällä on niin suora kuin välillinenkin rooli työntekijöiden kokemuksissa. Lisäksi aineistosta löytyi kokemuksia, joihin viestinnällä ei voinut suoraa vaikuttaa, mutta joiden ilmetessä viestinnän merkitys korostui. Myös kokemuksia, joissa viestinnällä ei ollut ollenkaan roolia, löytyi tutkimuksessa. Tutkimuksen vahvuuksia ovat Suomen paras työpaikka kohdeorganisaationa sekä aiheen ajankohtaisuus. Tutkimuksen suurin rajoite on pieni otosokoko sekä viestinnän operationaalistamisen vähäisyys.
...
Muu nimeke
Viestinnän rooli työssä viihtymiseenAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Sisäisen viestinnän merkitys henkilöstön työhyvinvoinnille muutostilanteessa
Hakkarainen, Minna (2017)Tämän tutkimuksen lähtökohtana toimi kiinnostus selvittää, miten sisäisellä viestinnällä voidaan muutostilanteessa vaikuttaa henkilöstön työhyvinvointiin. Tutkimuksella haettiin vastauksia seuraaviin tutkimuskysymyksiin: ... -
Kaksi kuvaa työntekijästä : sisäisen viestinnän opit ja postmoderni näkökulma
Joensuu, Sanna (Jyväskylän yliopisto, 2006)Työelämän psykologinen sopimus tarkoittaa kirjoittamatonta sopimusta työntekijän ja työnantajan välillä. Organisaatio tarjoaa esimerkiksi työllisyyden turvaa ja ylenemismahdollisuuksia ja huolehtii työntekijästä ongelmien ... -
Muutosprosessi pk-yrityksessä : viestinnän ja markkinoinnin näkökulmia
Kantonen, Päivi (2011)Tutkimuksen tavoite oli kehittää pk-yrityksen viestintää ja markkinointia. Tutkittava yritys on keskisuomalainen perheyritys, joka on toiminut viestintä- ja mainosalalla yli 20 vuotta. Sillä on kaksi toimipistettä, ... -
Kahvipöydästä yleiseen tietoon : sisäisen viestinnän tutkimus rahoitusalan organisaatiossa
Kumpulainen, Piia (2008) -
Perehdytyskansiosta jatkuvaan perehdyttämisprosessiin
Geier, Suvi (2011)Tämän toimintatutkimuksen tavoitteena oli rakentaa ohjelmistoalan yritykselle osaamisen johtamiseen kytkeytyvä jatkuva perehdyttämisprosessi, joka vastaisi tutkimuskysymykseen: Minkälaisella prosessilla ja perehdyttämisen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.