Oppimisen omistajuus ja jaettu opettajuus yläkoulussa
Päivämäärä
2017Lehtonen, Veikka ja Sillanpää, Piia. 2017. Oppimisen omistajuus ja jaettu opettajuus yläkoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Yliopistokeskus Chydenius. Luokanopettajien aikuiskoulutus. 134 sivua.
Tulevaisuuden koulussa oppimisen katsotaan tapahtuvan pitkälti ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja kehittämällä. Osaamisen kehittämisessä tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä ja tiedonalarajojen ylittämistä, mikä edellyttää myös yhteistoiminnallisuuden taitojen hallintaa. Tässä kasvatustieteen maisterin tutkielmassa pohdimme oppimisen ja opettajuuden muutosta tulevaisuuden kannalta merkityksellisinä pidettävien taitojen valossa. Tutkimuksemme viitekehys on yhtäältä syksystä 2016 alkaen käyttöönotetun perusopetuksen opetussuunnitelman yleisessä osassa, joka lähestyy oppimista ja oppilaan roolia edeltäjiinsä verrattuna jossakin määrin uudesta näkökulmasta. Toisaalta tutkimuksen keskiössä ovat opetussuunnitelmaa kokonaisuudessaan syksyllä 2017 toteuttamaan lähtevät yläkoulun opettajat.
Teoriaosassa avaamme oppimisen ja koulun muutokseen liittyviä näkökulmia tulevaisuuden taitojen viitekehyksessä ja pohdimme yläkoulun opettajuutta. Tämän jälkeen kuvaamme monimetodisen laadullisen tutkimuksemme kulkua. Vertaamalla ja yhdistämällä mixed methods-menetelmän avulla kyselylomakkeella kerättyä tietoa pyrimme luomaan tutkittavasta ilmiöstä kokonaiskuvan, jossa eri tekijät täydentävät toisiaan. Tutkimuksemme keskeisenä tehtävänä on selvittää miten usein yläkoulun opettajat kokevat työssään mahdollistavansa oppimaan oppimisen ja yhteistoiminnallisuuden taitojen edistymistä. Lisäksi tutkimme millaisia etuja ja haittoja yläkoulun opettajat ajattelevat oppilaslähtöisyydellä olevan sekä millaisia käsityksiä yläkoulun opettajilla on opettajien keskinäisen yhteistoiminnallisuuden mahdollisuuksista, haasteista ja kehittämistarpeista.
Tutkimuksen keskeisissä tuloksissa esiin nousee olemassa olevan ja tahtotilan välinen kuilu liittyen oppimisen painopisteen siirtymiseen perinteistä ainejakoisuutta laajempiin kokonaisuuksiin. Vaikka tänä päivänä puhutaankin yhtenäisestä perusopetuksesta, näyttäisi siltä, että yläkoulussa uuden opetussuunnitelman ilmiölähtöinen lähestymistapa on suurempi haaste kuin alakoulussa jo olemassa olevien rakenteiden, opettajien koulutuksen sekä fyysisten oppimisympäristöjen viitekehyksessä. Oppimisen muutos vaatii toteutuakseen myös muutosta opettajuuteen ja näkökulman suuntaamista oppimisen mahdollistamiseen entistä oppijakeskeisemmin. Tuloksissa tarkastellaan lisäksi opettajan sukupuolen ja opetuskokemuksen yhteyttä saatuihin vastauksiin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Oppijoiden moninaisuuden kohtaaminen suomalaisessa lähikoulussa : etnografia kouluyhteisön aikuisten yhdessä oppimisen haasteista ja mahdollisuuksista
Seppälä-Pänkäläinen, Tarja (Jyväskylän yliopisto, 2009)Tarja Seppälä-Pänkäläinen tutki väitöstyössään inklusiivisen eli osallistavan koulun muutosta ja nykyopettajuuden haasteita. Inkluusiolla ymmärretään kaikkien oppijoiden oikeutta osallistua, saada opetusta ja kasvaa ... -
Oppiva ryhmä projektipedagogiikan oppimisen menetelmänä : tapaustutkimus ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien kokemuksista projektipedagogiikasta
Vasarainen, Jere (2017)TIIVISTELMÄ Vasarainen, J. 2017. Oppiva ryhmä projektipedagogiikan oppimisen menetelmänä: Tapaustutkimus ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelevien kokemuksista projektipedagogiikasta. Liikuntatieteellinen tiedekunta, ... -
Pedagogista rajankäyntiä koulussa : inkluusioreitit ja yhdessä oppimisen edellytykset
Mikola, Marjatta (Jyväskylän yliopisto, 2011) -
Tabletti-tietokoneet yhteistoiminnallisen oppimisen mahdollistajana : etnografinen tutkimus peruskoulun kuudennen luokan toimintakulttuurista
Pennanen, Anniina (2016)Syksyllä 2016 voimaantuleva uusi perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet korostaa entistä enemmän tieto- ja viestintätekniikan opetusta ja uusien teknologioiden hyödyntämistä opetuksessa. Tutkimukseni on etnografinen ... -
From individuality towards co-operative culture : New direction for professional development in Finnish teacher education
Rautiainen, Matti; Kostiainen, Emma (Beltz Juventa, 2021)
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.