Toista tietä maisteriksi : maisteriopiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta Jyväskylän yliopistossa
Tutkimukseni tavoitteena on tarkastella Jyväskylän yliopiston maisterivai-heen opintoihin vuosina 2011 ja 2012 sisään otettujen opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti opiskelijat, jotka valitaan Jy-väskylän yliopistoon suorittamaan maisteriopintoja perustutkintoihin kuulu-vissa suomenkielisissä pääaineissa, ei siis erillisissä maisteriohjelmissa. Lisäksi kohderyhmän opiskelijat ovat suorittaneet vaadittavat taustaopintonsa jossakin muussa kuin Jyväskylän yliopistossa. Työn tavoitteena on selvittää, miten opis-kelijat ovat kokeneet ohjauksen siirtymävaiheessa maisteriopintoihin Jyväskylän yliopistoon, sekä opiskelujen aikana suhteessa opiskelukäytänteiden, opintojen, sekä asiantuntijuuden ja työelämäorientaation ohjaukseen sosiokonstruktivisti-sen ohjauskäsityksen mukaisesti.
Aineisto on kerätty kyselytutkimuksella, joka lähetettiin sähköisesti kohde-joukolle loppuvuonna 2012. Vastauksia analysoidaan tilastollisin menetelmin kunkin ohjauskategorian sisällä sekä suhteessa taustamuuttujiin. Näin tarkastel-laan opiskelijoiden ohjauskokemuksia ja lopuksi pohditaan, miten tulokset suh-teutuvat aikaisempiin tutkimustuloksiin ohjauksesta ja aikuisopiskelusta.
Tulosten mukaan maisteriopiskelijoiden kokemukset ohjauksesta ovat kes-kimäärin positiivisia erityisesti siirtymävaiheessa ja opintojen ohjaukseen liit-tyen. Opiskelijoilla on erittäin korkea opiskelumotivaatio, halu hankkia itselleen asiantuntijuutta ja positiivinen näkemys työllistymisestä tulevaisuudessa. Hy-väksilukuja ja täydentäviä siltaopintoja on opiskelijoilla suuri määrä. Ohjauksen kontekstit ja tahot, erityisesti opiskelijaa lähellä oleva ja toimiva henkilökunta ja muut opiskelijat ovat keskeisessä asemassa kaikilla ohjausalueilla. Ohjaus ei myöskään näyttäydy erillisenä toimintona, vaan kysymys on laajemmin siitä, mi-ten opiskelukäytänteet yleisesti tukevat opintoja ohjauksellisesti.
Koulutuksen järjestäjän näkökulmasta olisi syytä miettiä miten ja minkälai-sin opetusjärjestelyin myös näitä ”toisia polkuja” kulkevia opiskelijoita voitaisiin tukea ohjauksellisesti kohti mielekkäitä työuria. Tulevaisuudessa erilaisten ja –taustaisten opiskelijoiden kansallinen ja kansainvälinen liikkuvuus tulevat li-sääntymään, kun kandidaatin ja maisterin tutkinnot eriytetään opintotuessa ja jatkossa myös opinto-oikeuksissa. Vahvan opintojen ohjauksen lisäksi ohjauk-sessa on syytä kiinnittää huomiota opiskelijoiden työelämäorientaatioon ja asi-antuntijana kehittymisen tukemiseen. Lisäksi opiskelukäytänteiden omaksumi-nen ja psykososiaalinen tuki ovat keskeisessä asemassa opintojen sujuvuudessa.
...
Muu nimeke
Maisteriopiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta Jyväskylän yliopistossaAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Mistä ja millaisiin asioihin apua yliopistossa oikein saa? : generalistialojen opiskelijoiden kokemuksia yliopisto-opiskelusta ja ohjauksesta
Kaartinen, Riina (2015)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää generalistialojen opiskelijoiden opiskelutarinoi-den perusteella millaisia ohjaustarpeita etenkin generalistialojen opiskelijoilla on ja miten he ovat kokeneet yliopiston ohjauspalvelut ... -
Ohjauksen vahvistaminen yliopisto-opiskelijoiden opintopoluilla : opiskelijoiden kokemuksia ja kehittämisehdotuksia ohjauksesta
Perämäki, Riikka (2023)Tutkimukseni tavoitteena oli jäsentää Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnan opiskelijoiden kokemuksia ohjauksesta sekä kartoittaa heidän kehittämisehdotuksiaan ohjaukselle yliopistossa. ... -
Kasvun aika kokemuksia opiskeluajan merkityksestä ja ohjauksesta yliopistossa
Hast, Mari; Katajamäki, Hanna (2008) -
"Ohjaus on kuin auttava käsi..." : opiskelijoiden kokemuksia opintojen ohjauksesta ja opiskelusta yliopistossa tiedekulttuurien näkökulmasta tarkasteltuna
Mäki-Teppo, Päivi; Silander, Petra (2001) -
Tukea, turvaa vai suoritus muiden joukossa? : luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia henkilökohtaisesta opintojen ohjauksesta opintojen aikana
Toivanen, Jenni (2013)TIIVISTELMÄ Toivanen, Jenni. TUKEA, TURVAA VAI SUORITUS MUIDEN JOUKOSSA? Luokanopettajaopiskelijoiden kokemuksia henkilökohtaisesta opintojen ohjauksesta opintojen aikana. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.