Kaupungistumisen vaikutukset asuntojen hintakehitykseen Suomessa
Viimeisten vuosien aikana asuminen sekä työpaikat ovat keskittyneet yhä enemmän kasvukeskuksiin. Tutkielman tarkoitus on tuoda esiin kaupungistumisen näkökulma havainnoitaessa asuntojen hintojen kehittymistä. Poliittista päätöksentekoa varten on tärkeää ymmärtää asuntojen hintadynamiikkaa. Tutkimuksen alkupuolella tarkastellaan yleisesti Suomen kaupungistumista ja asuntomarkkinoita. Empiirisessä osiossa kaupungistumisen vaikutuksia asuntojen hintojen kehittymiseen analysoitiin kaikkien kerrostaloasuntojen sekä yksiöiden osalta. Vuosittainen aineisto sisälsi 23 kaupunkia ja tutkittava ajanjakso oli vuodet 1995–2014. Kaupunkien väkilukua käytettiin kaupungistumista kuvaavana muuttujana. Lisäksi analyysissä käytettyjä muuttujia olivat korkotaso, käytettävissä olevat tulot, työttömyysaste sekä kuluttajahintaindeksi. Tutkimusmenetelmäksi valittiin kiinteiden vaikutusten malli, jota on käytetty runsaasti kansainvälisissä asuntomarkkinoita koskevissa tutkimuksissa. Suomen asuntomarkkinoita koskevissa tutkimuksissa metodia on käytetty aikaisemmin melko vähän. Empiirisen osion lähtökohtana on hyvin yksinkertainen mallispesifikaatio, jossa selitetään asuntojen hintoja paikkakunnan väkiluvun avulla. Tämän jälkeen kontrollimuuttujia lisättiin mallispesifikaatioon asteittain. Jokaisessa estimoidussa mallissa väkiluvun kerroinestimaatit olivat merkitseviä. Lisäksi väkiluku vaikutti enemmän yksiöiden kuin kaikkien ker-rostaloasuntojen hintoihin. Tutkimusongelmaa parhaiten selittävien mallien kohdalla väkiluvun kerroinestimaatit olivat arvojen (0,35) ja (0,64) välillä. Estimoitujen mallien mukaan yhden prosentin väestönkasvusta kaupungissa seuraa noin 0,35-0,64 prosentin nousu asuntojen hinnoissa. Tulosten mukaan asuntojen hintoihin vaikuttivat myös muut makromuuttujat. Erityisesti käytettävissä olevilla tuloilla oli suuri positiivinen vaikutus asuntojen hintoihin. Tulosten perusteella voidaan havaita, että kaupungistuminen vaikuttaa positiivisesti asuntojen hintojen kehittymiseen Suomessa.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Asuntojen hintakehityksen heijastuminen kasvukeskusten välillä Suomessa
Nagy, Aarni (2020)Tutkielma antaa tukea laajalle kansainväliselle kirjallisuudelle asuntojen hintojen heijastumisesta kaupunkien välillä. Heijastevaikutusta tutkitaan Helsingin, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun välillä. Nämä neljä kaupunkia ... -
Makrotalouden vaikutus asuntojen hintojen muodostumiseen
Pekkala, Aleksi (2016)Asuntojen hintojen kehityksellä on tiivis yhteys koko kansantalouden kehitykseen, laajimmillaan koko maailmantalouden kehitykseen. Tästä johtuen, on tärkeä ymmärtää asunnon hinnan muodostumiseen vaikuttavat tekijät. ... -
Makrotalouden muuttujat alueellisen asuntomarkkinadynamiikan selittäjinä
Schildt, Otto (2020)Suomen asuntomarkkinat ovat jakautuneet maantieteellisesti laajalle alueelle ja polarisaatio on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Tämän takia on mielenkiintoista nähdä, miten makrotaloudellisten tekijöiden muutoksilla ... -
Kotitalouden sosioekonomisten tekijöiden yhteys asumismuodon valintaan Suomessa vuosina 2000–2019
Keltakangas, Kira (2023)Tämän tutkielman tarkoituksena on luoda katsaus kotitalouden asunnon hallintaperusteen valintaan ja selvittää kotitalouden sosioekonomisten tekijöiden yhteys asumismuodon valintaan Suomessa. Kotitalouden asumismuodon ... -
Asuntomarkkinoiden hintamuutoksien vaikutus talouden kehittymiseen
Maksimainen, Tuomas (2017)Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkitaan asuntomarkkinoiden hintamuutoksien vaikutuksia talouden kehittymiseen. Asuntomarkkinoiden asema taloudessa on merkittävä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. ...