Sosiaalilautakuntakysely 2016 : kuntien luottamusmiesten käsitys kunnallisen sosiaalityön toteutumisesta ja luottamusmiestyöskentelystä sosiaalihuollon asioista vastaavassa lautakunnassa
Tutkielman tarkoituksena oli selvittää sosiaalihuollon päätöksistä vastaavien lautakuntien
jäsenten käsityksiä sosiaalihuollon palveluista ja kokemuksia lautakuntatyöskentelystä
Suomen kunnissa. Tutkielman empiirinen osuus toteutettiin Survey-kyselynä Internetissä
Webropol-alustalla kesäkuussa 2016. Kyselyssä selvitettiin lautakuntatyössä toimivan
luonnollisen henkilön näkemyksiä omasta sekä ryhmänsä lautakuntatyöskentelystä. Kyselyn
kohderyhmäksi valikoitui arpomalla yhteensä 32 kuntaa tai kaupunkia, joissa oli yli 1000
mutta alle 100000 asukasta 31.12.2015. Kunnat jaettiin neljään kuntaryhmään väestön
määrän perusteella ja aineisto analysoitiin kuntaryhmittäin. Kyselyssä saatu aineisto
käsiteltiin osin määrällisesti ja osin laadullisesti.
Tämä tutkielma on sosiaalityön pro gradu -opinnäytetyö, jonka juuret ovat vahvasti
yhteiskuntatieteissä – sosiaalityössä, sosiaalipolitiikassa sekä sosiologiassa, mutta jonka
ajatuspohja on monitieteellinen kokonaisuus ihmiselle luonnollisesta toiminnasta.
Opinnäytetyön keskeisinä käsitteinä ovat hyvinvointi sekä hyvinvointiin kohdistuva
päätöksenteko, hyvinvoinnin kehittäminen kansallisesti ja globaalisti, mutta myös toivomus
päätöksenteko-organisaation kehittämiseen paikallisesti nykyisessä suomalaisessa julkisessa
sosiaalihuollossa. Tutkimusongelmaa lähestytään ajatuksesta, jonka mukaan sosiaalihuollon
ammattilaiset toteuttavat työssään lakisääteisiä tehtäviä niissä puitteissa, jonka poliittisen päätöksenteon tuotoksena on toimintaympäristöksi rakennettu.
Tutkimusaihe on ajankohtainen juuri SOTE-uudistuksen kynnyksellä: Huolimatta
odotettavissa olevista palvelurakenteen muutoksista, subjektiivisella vaalitavalla valittu
luottamushenkilöjärjestelmä tulee tiettävästi säilymään myös uusissa alueellisissa
päätöksentekorakenteissa. Tutkimuksen tuloksena todettiin, että aiheeseen
monitieteellisessäkään tutkimuksessa ei juuri sosiaalityön näkökulmasta olla paneuduttu.
Tulokset osoittivat, että vahvasti juridisesti ohjattuna sosiaalihuolto näyttäytyy vaikeasti
hahmotettavana kokonaisuutena maallikolle. Lautakunnissa on kuitenkin tehtävään
sitoutuneita kunnanvaltuutettuja, joilla on korkea oikeudentaju sekä suuri halu sisäistää
tehtävänään olevan hallinnonalan asiat. Tulosten perusteella kunnanvaltuutetuilla on vahva
tarve myös kehittää omaa kuntaorganisaatiota sekä poliittisen päätöksenteon rutiineja
paikallisesti. Tutkimuksen tulokset tukivat soveltuvilta osin Etholén-Rönnbergin vuonna
2008 tekemän lisensiaatintutkimuksen tuloksia.
...
Alternative title
Kuntien luottamusmiesten käsitys kunnallisen sosiaalityön toteutumisesta ja luottamusmiestyöskentelystä sosiaalihuollon asioista vastaavassa lautakunnassaKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29143]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Poliittiset päättäjät rakenteellisen sosiaalityön kumppaneina
Kokkonen, Tuomo; Rantamäki, Niina (Jyväskylän yliopisto, 2023)Tämän luvun lähtökohtana on oletus siitä, että rakenteellista sosiaalityötä koskeva päätöksenteko edellyttää aina suhdetta poliittisiin päättäjiin, joiden rooliin osana julkishallintoa sisältyy erityinen mahdollisuus – ja ... -
Lapset sosiaalihuollon ja lastensuojelun rajapinnalla
Kivelä, Jonna (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapintaa. Tutkimus selvittää lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelun avohuollossa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ... -
Sosiaalihuolto poikkeusoloissa : sosiaalihuollon henkilöstön sosiaaliset voimavarat koronakevään poikkeusoloissa
Laukkonen, Sari (2021)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten koronapandemian alkuvaiheen poikkeusolot keväällä 2020 vaikuttivat sosiaalihuollon työhön ja mitkä henkilöstön sosiaaliset voimavarat näyttäytyivät merkityksellisinä työstä ... -
Avustuksen väärinkäyttö vuoden 1922 köyhäinhoitolakia koskevassa varhaisen sosiaalihuollon toimijoiden aikalaiskeskustelussa
Taipale, Henna (2019)Tutkielman tarkoituksena on tutkia työkykyisten aikuisten avunsaajien avustuksen väärinkäyttöä koskevaa aikalaiskeskustelua vuonna 1922 säädetyn köyhäinhoitolain kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan väärinkäyttöä ... -
Sosiaalihuollon asiakastiedon kirjaamisen tuki Eksotessa
Wirman, Maarit (2022)Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa kirjaamisosaamisesta ja siihen liittyvästä tuesta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) sekä lisäksi paikantaa kirjaamisasiantuntijoiden roolia organisaatiossa. ...