Poliittiset päättäjät rakenteellisen sosiaalityön kumppaneina

Abstract

Tämän luvun lähtökohtana on oletus siitä, että rakenteellista sosiaalityötä koskeva päätöksenteko edellyttää aina suhdetta poliittisiin päättäjiin, joiden rooliin osana julkishallintoa sisältyy erityinen mahdollisuus – ja myös velvoite – tarkastella päätettävänä olevia asioita poliittisesti ja erilaisia ääniä kuunnellen. Luvun toinen lähtökohta on se, että vankasta lainsäädännöllisestä perustastaan huolimatta rakenteellisen sosiaalityön suhde poliittisiin päättäjiin ei ole helppo, koska se on monenlaisten jännitteiden, ennakkoluulojen sekä rajoituksien määrittämä. Suomessa sosiaalityöntekijät, vaikka ovatkin poliittisilta mielipiteiltään yleensä sitoutuneet tuloeroja tasaavaan ja huono-osaisia kansalaisryhmiä tukevaan sosiaalipolitiikkaan, suhtautuvat keskimäärin varauksellisesti mahdollisuuksiinsa vaikuttaa yhteiskunnallisesti työnsä puitteissa. Sosiaalityöntekijät haluavat erottaa oman poliittisuutensa ammatillisuudestaan ja siten nähdä sosiaalityön epäpoliittisena ammattina. Tämä ei voi olla heijastumatta sosiaalityöntekijöiden ja poliittisten päättäjien väliseen yhteistyöhön. Voidaan sanoa, että Suomessa rakenteellisen sosiaalityön valtavirta on omaksunut korostuneen epäpoliittisen toimintatavan. Siinä rakenteellinen sosiaalityö rajautuu politiikan policy-alueelle korostaen muun muassa kehittämistyötä, johtamista sekä poliittista päätöksentekoa palvelevaa tiedontuotantoa. Tieto ymmärretään tässä yhteydessä ei-poliittiseksi ja saa muodon, jossa sen oletetaan olevan kiistattoman tosiasiallista.