Avustuksen väärinkäyttö vuoden 1922 köyhäinhoitolakia koskevassa varhaisen sosiaalihuollon toimijoiden aikalaiskeskustelussa
Tutkielman tarkoituksena on tutkia työkykyisten aikuisten avunsaajien avustuksen väärinkäyttöä koskevaa aikalaiskeskustelua vuonna 1922 säädetyn köyhäinhoitolain kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan väärinkäyttöä koskevaa keskustelua tilanteessa, jossa uusi laki laajensi avunsaajien piiriä ja velvoitti kunnat antamaan apua myös työkykyisille henkilöille. Tutkimuksen aineiston muodostaa varhaisen sosiaalihuollon toimijoiden vuosina 1922–1928 Huoltaja-ammattilehdessä kirjoittamat ja köyhäinhoitolakia käsittelevät tekstit. Tutkielman lähestymistapa kiinnittyy varhaisen sosiaalihuollon lainsäädännön ja kunnallisen köyhäinhoidon kontekstiin sekä osaksi sosiaalityön historiaan suuntautuvaa tutkimusta. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on käytetty konstruktionismiin kiinnittyvää ja teoriaohjaavaa temaattista analyysia.
Temaattisen analyysin tuloksena aineistoa yhdistäväksi teemaksi muodostui väärinkäyttö moraalisesti tuomittavana toimintana sekä kunnan taloudellisena rasitteena. Pääteemat jakautuivat kahteen teemaan, joita ovat 1) avun myöntämiseen liittyvä väärinkäyttö ja 2) tahallinen väärinkäyttö. Avun myöntämisen pääteema muodosti kaksi alateemaa, joita ovat avustuksen väärinkäytön mahdollistava ammatillinen toiminta sekä virheellinen ammattilaiskäytäntö. Tahallinen väärinkäyttö jakautui kahteen alateemaan, joita olivat avunsaajan velvollisuuksien laiminlyönti sekä norminvastainen käyttäytyminen ja työhaluttomuus.
Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että erityisesti velvollisuuksien laiminlyönti sekä norminvastainen käyttäytyminen ja työhaluttomuus määrittyi rangaistavana ja erityisen paheksuttavana köyhäinhoitojärjestelmän väärinkäyttönä. Avun myöntämiseen liittyvä toiminta kiinnittyi sosiaaliturvan toimintaperiaatteiden vastaiseen toimintaan, jolloin avustus myönnettiin harkitsemattomasti, tuen myöntämiseen liittyi alikäyttöä tai asiakas jäi vaille hänelle kuuluvaa avustusta. Tuloksista on luettavissa sekä köyhäinhoidon pyrkimys ohjata yksilöitä oikeaan suuntaan avustuksen käytössä että luokitella avunsaajia syyllisen ja syyt- tömän välillä. Jaottelu voidaan katsoa kiinnittyvän läheisesti köyhäinhoitolain humaaniin ja toisaalta kontrolloivaan lähestymistapaan, ansaitseviin ja ansaitsemattomiin köyhiin koskevaan keskusteluun sekä laajemmin aikuisiin työkykyisiin avunsaajiin liitettävään kunniallisen ja kunniattoman kansalaisuuden moraalisiin arvioihin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Armeliaisuus, yhteisöapu, sosiaaliturva : suomalaisten sosiaalisen turvan historia
Jaakkola, Jouko; Pulma, Panu; Satka, Mirja; Urponen, Kyösti (Jyväskylän yliopisto, 1994) -
Lapset sosiaalihuollon ja lastensuojelun rajapinnalla
Kivelä, Jonna (2020)Tämän tutkielman tarkoituksena oli tutkia lapsiperheiden sosiaalityön ja lastensuojelun avohuollon rajapintaa. Tutkimus selvittää lapsiperheiden sosiaalityössä ja lastensuojelun avohuollossa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden ... -
Sosiaalihuolto poikkeusoloissa : sosiaalihuollon henkilöstön sosiaaliset voimavarat koronakevään poikkeusoloissa
Laukkonen, Sari (2021)Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, miten koronapandemian alkuvaiheen poikkeusolot keväällä 2020 vaikuttivat sosiaalihuollon työhön ja mitkä henkilöstön sosiaaliset voimavarat näyttäytyivät merkityksellisinä työstä ... -
Sosiaalihuollon asiakastiedon kirjaamisen tuki Eksotessa
Wirman, Maarit (2022)Tutkielman tavoitteena on tuottaa tietoa kirjaamisosaamisesta ja siihen liittyvästä tuesta Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote) sekä lisäksi paikantaa kirjaamisasiantuntijoiden roolia organisaatiossa. ... -
Sosiaalilautakuntakysely 2016 : kuntien luottamusmiesten käsitys kunnallisen sosiaalityön toteutumisesta ja luottamusmiestyöskentelystä sosiaalihuollon asioista vastaavassa lautakunnassa
Kivi, Susanne (2016)Tutkielman tarkoituksena oli selvittää sosiaalihuollon päätöksistä vastaavien lautakuntien jäsenten käsityksiä sosiaalihuollon palveluista ja kokemuksia lautakuntatyöskentelystä Suomen kunnissa. Tutkielman empiirinen ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.