"Tää on hauskaa puuhaa" : tutkiva toiminta varhaiskasvatuksen tiedekerhoissa
Tutkimusten mukaan varhaislapsuudessa muodostuneet asenteet tiedekasvatuksesta
vaikuttavat lasten tieteen oppimiseen myöhemmin. Tämän tutkimuksen
tarkoitus oli selvittää, millaista on lasten tutkiva toiminta heille järjestetyissä tiedekerhoissa,
ja mikä tutkimisessa innostaa lapsia.
Tutkimuksen aineisto kerättiin yksityisessä päiväkodissa 5–6-vuotiaille lapsille
järjestetyissä tiedekerhoissa. Kerhoissa oli 5 erilaista teemaa. Kerhokertoja
oli 9 ja kerhoihin osallistui yhteensä 7 lasta. Tiedekerhot videoitiin ja videot litteroitiin
tekstiksi. Aineisto analysoitiin laadullisesti.
Tiedekerhoihin osallistuneet lapset olivat kiinnostuneita tutkimisesta. Lapset
toivat esille, että tutkiminen oli heistä innostavaa ja mielekästä toimintaa.
Lapsille tärkeää oli itse tekeminen ja kokeminen sekä havaintojen ja ajatusten jakaminen
toisten lasten kanssa. Sosiaalisen ympäristön lisäksi tiedekerhoissa korostui
välineiden merkitys. Kun lapsilla oli riittävästi tarvittavia välineitä, he
keskittyivät tutkimiseen paremmin kuin silloin, kun heidän piti vuorotella välineiden
käytössä.
Tulokset vahvistavat aiempaa käsitystä, että lasten tutkimisessa keskeistä
on itse tekeminen ja kokeileminen, monipuolinen aistien käyttö ja lasten omista
kiinnostuksenkohteista lähteminen. Yksi tutkimisen keskeisistä edellytyksistä on
se, että lapsilla on saatavilla riittävästi tutkimisessa tarvittavia välineitä. Tutkiminen
on lapsille luontaista toimintaa ja se tarjoaa heille iloa ja onnistumisen elä-
myksiä. Aikuisen tehtävä on mahdollistaa lasten tutkimukset.
...
Muu nimeke
Tutkiva toiminta varhaiskasvatuksen tiedekerhoissaMetadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29739]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
STEAM : tiedettä, teknologiaa, insinööritaitoja, taiteita ja matematiikkaa yhdistävä tutkiva oppiminen esiopetuksessa
Nykänen, Virpi (2018)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli tarkastella, miten lapsen tutkiva toiminta sekä tiedettä, teknologiaa, taidetta ja matematiikkaa yhdistävä STEAM-pedagogiikka soveltuu toimintamuodoksi esiopetukseen. Tavoitteena oli ... -
"Mä vaan tykkään jos tutkitaan eri asioita ja mä innostun niistä kaikista" : lasten käsityksiä tiede- ja teknologiakasvatusta, matematiikkaa ja taiteita integroivasta STEAM-toiminnasta
Laakso, Terhi (2017)Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata lasten käsityksiä ja kokemuksia päiväkodissa toteutetusta STEAM-toiminnasta. STEAM-pedagogiikka on uusi oppimismenetelmä, jossa integroidaan tieteen, teknologian, taiteen ja ... -
Pedagoginen dokumentointi lasten osallisuuden näkökulmasta varhaiskasvatuksen oppisisältöjä integroivassa STEAM-toiminnassa
Rajala, Elli (2019)STEAM on tutkivan oppimisen suuntaus, jonka ideana on, että tiede- ja teknologiakasvatus, insinööritaidot, taiteet ja matematiikka toimivat opetuksessa parhaiten integroituna. Tämän pro gradu –tutkimuksen tavoitteena oli ... -
Lukivaikeuksien ennusmerkit esiopetusikisillä lapsilla varhaiskasvatuksen opettajien kuvaamana
Koprinen, Elina; Rantanen, Jenna (2023)Tavoitteet. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tuoda esiin varhaiskasvatuksen opettajien näkemyksiä lukivaikeuksien ennusmerkeistä esiopetusikäisillä lapsilla. Millaisia lukivaikeuksien ennusmerkkejä he ovat lapsilla ... -
Varhaisvuosien tiede- ja teknologiakasvatusta, matematiikkaa ja taiteita integroivaa STEAM-toimintaa perhepuistossa
Virkkula, Otto (2017)STEAM-toiminnassa elämä ja koulutus sitoutuvat toisiinsa. Oppimisen eri alueet - tiede- ja teknologiakasvatus, taiteet ja matematiikka – limittyvät toisiinsa ja antavat mahdollisuuden holistiseen, elävään ja mukautuvaan ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.