Opettajien kokemuksia valmistavan luokan opettamisesta
Date
2016Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden määrä suomalaisissa kouluissa on jatkuvassa
kasvussa. Perusopetukseen valmistava opetus on tärkeä askel maahanmuuttajataustaisen
lapsen koulupolun alussa, sillä sen tarkoituksena on
antaa oppilaalle tarvittavat valmiudet opiskella yleisopetuksessa. Se on usein
oppilaan ensikosketus suomalaiseen koulujärjestelmään ja yhteiskuntaan, aloittaen
siten maahanmuuttajaoppilaan integroitumisprosessin. Tämän tutkimuksen
tavoitteena oli selvittää opettajien kokemuksia valmistavan luokan opettajamisesta.
Lisäksi tutkimuskohteena oli, miten valmistavan luokan oppilaiden
integroitumista tuetaan suomalaiseen koulujärjestelmään. Tutkimusaineisto
kerättiin kolmesta eri kaupungista ja se koostui yhdeksän valmistavan luokan
opettajan haastattelusta. Laadullinen aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä
sisällönanalyysillä.
Tutkimuksessa opettajat kokivat opetuksen eriyttämisen haastavaksi.
Koulujen käytössä olevat resurssit nähtiin joko työtä rajoittavana tai mahdollistavana
kunnasta tai koulusta riippuen. Oppilaiden siirtymistä yleisopetukseen
tuettiin integroimalla heitä valmistavan vuoden aikana mahdollisimman paljon
yleisopetuksen tunneille. Lisäksi kodin ja koulun yhteistyö koettiin pääasiallisesti
toimivana esiin nousseista haasteista huolimatta. Suurin osa opettajista
koki viihtyvänsä valmistavan luokan opettajana. Tässä tutkimuksessa saadut
tulokset antavat aihetta kiinnittää huomiota valmistavan opetuksen rakenteeseen
sekä erityisesti yläasteikäisten maahanmuuttajien kouluun ja yhteiskuntaan
kiinnittymiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29106]
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Kielellisiä taitoja ja koulunkäyntivalmiuksia : valmistavan opetuksen ja oman äidinkielen opetuksen tila ja vaikuttavuus -arviointi
Venäläinen, Salla; Laimi, Tanja; Seppälä, Saana; Vuojus, Taneli; Viitala, Mikko; Ahlholm, Maria; Latomaa, Sirkku; Mård-Miettinen, Karita; Nirkkonen, Markku; Huhtanen, Mari; Metsämuuronen, Jari (Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, 2022)Tässä raportissa tarkastellaan Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) toteuttaman kansallisen arvioinnin tuloksia perusopetukseen valmistavan opetuksen ja oppilaan oman äidinkielen opetuksen tilasta ja ... -
Koulun kerhotoiminta edistämässä valmistavan luokan oppilaiden integroitumista
Hukkanen, Sara (2017)TIIVISTELMÄ Hukkanen, Sara. 2017. Koulun kerhotoiminta edistämässä valmistavan luokan oppilaiden integroitumista. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. 55 sivua. Tutkimuksen ... -
Valmistavan luokan opettajien kokemuksia koulutuksen merkityksestä työssä pärjäämisessä
Ihalainen, Kati (2018)Maahanmuuttajien määrä Suomessa on kasvanut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Kasvaneen maahanmuuton seurauksena kouluissa järjestetään yhä enemmän perusopetukseen valmistavaa opetusta maahanmuuttajalapsille ja ... -
Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden inklusiivinen valmistava opetus
Pasula, Sari (2019)Pro gradu -tutkielmassa tarkestellaan maahanmuuttajataustaisten oppilaiden inklusiivista valmistavaa opetusta. Teoriataustassa on koottu yleistä tietoa inklusiivisesta kasvatuksesta ja opetuksesta sekä monikulttuurisesta ... -
Huoltajien näkökulma maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oman äidinkielen opetukseen
Rönkkö, Janika (2014)