Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin luokanopettajien käsityksiä draamasta. Aiheen valinta on ajankohtainen, koska draama on herättänyt keskustelua uuden perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden 2014 ympärillä. Draaman pedagoginen asema on peruskouluissamme pohjoismaisessa vertailussa heikoin, vaikka draaman on katsottu länsimaisten tutkimusten mukaan tukevan merkittävästi oppilaiden sosiaalista oppimisympäristöä ja tätä kautta myös itse oppimista.
Tutkimuksessa tarkastellaan draamaa sen monipuolisten genrejen kautta, mutta ei oteta kantaa siihen tulisiko draama nähdä esimerkiksi prosessina vai produktina. Draama käsitteen sisälle mahtuu siis hyvin erilaiset työskentelytavat kuin tavoitteet. Kiinnostuksen kohteena oli pikemminkin lähestyä aihetta aidosti, tutkien mitä käsityksiä suomalaisessa alakoulussa draamaa opetuksessaan käyttävillä luokanopettajilla draamasta on. Tutkimustehtävänä oli siis selvittää minkälaisia erilaisia käsityksiä luokanopettajilla on draamasta.
Tutkimukse
n tutkimusote on fenomenografinen, ja tutkimusainesto on hankittu puolistrukturoidun teemahaastattelun avulla. Tätä tutkimusta varten haastateltiin kuutta draamaa opetuksessaan käyttävää luokanopettajaa. Litteroidut haastattelut toimivat tutkimuksen empiirisenä aineistona. Erilaisten tutkimustyövaiheiden kautta aineistosta luotiin draaman käsityksistä kuvauskategorioita, jotka lopuksi saatettiin tarkasteluun tutkimustuloksiksi - tulosavaruuden avulla, joka on fenomenografisen tutkimussuuntauksen tapa tuottaa tutkimustulokset.
Tutkimustuloksina löytyi selkeästi neljä erilaista pääkategoriaa - käsitystä draamasta. Ensimmäisessä pääkategoriassa draama ymmärretään opetusmetodina, jonka toiminnallisuuden tavoitteet löytyvät hyvin erilaisten oppiaineiden opetussuunnitelman tavoitteista. Toisessa pääkategoriassa draama ymmärrettiin omana taideaineena, joka joko yhdistää erilaisia taideaineita, tai on puhtaasti draamallinen oppiaineensa. Tämän kategorian sisällä ilmeni sekä perinteiset teatraaliset, ilmaisulliset toimintamuodot että ilmiöpohjaiset oppimisprosessit, joissa ei tähdätä minkäänlaiseen esitykseen. Kolmannessa pääkategoriassa nousi esille käsitys draamasta tunnekasvatuksena. Kategoriasta nousi esille syvät tavoitteet, joissa luokan ja lapsen kasvua pyrittiin tukemaan. Neljännessä pääkategoriassa draama ymmärrettiin toimintana, jossa kolmea edellistä käsityksiä yhdisteltiin luovasti toiminnan tavoitteisiin sopivaksi. Johtopäätöksenä voidaan päätellä, että vaikka draaman pedagoginen asema on pohjoismaisessa vertailussa meillä heikoin, käyttää osa luokanopettajista draamaa opetuksessaan. Sen avulla halutaan rakentaa oppilaiden kanssa yhteisöllisyyttä, joka tukisi oppilaiden henkilökohtaista oppimista sekä viihtyvyyttä koulussa. Koulukasvatuksen suhteen draaman käytöllä näyttäisi olevan hyvin merkityksellinen asema opettajan oman pedagogisen osaamisen keskiössä, kuin myös oppilaiden yhteisöllisyyden kokemisessa luokassa oppimisen keskiössä.
...
