Painoindeksin yhteys liikkumiskyvyn palautumiseen iäkkäillä lonkkamurtumapotilailla

Abstract

Kaatumisen seurauksena syntyvät lonkkamurtumat ovat yleisiä iäkkäillä henkilöillä. Lonkkamurtumat aiheuttavat yksilölle kärsimystä ja yhteiskunnalle mittavia kustannuksia. Lonkkamurtuma saattaa johtaa liikkumiskyvyn rajoitukseen, joka voi olla pitkäaikaista tai pysyvää. Alhainen painoindeksi on lonkkamurtuman merkittävä riskitekijä, kun taas ylipainon tiedetään olevan yhteydessä moniin terveyshaittoihin sekä heikompaan liikkumiskykyyn terveillä kotona asuvilla vanhuksilla. Painoindeksin yhteyttä lonkkamurtuman kokeneiden liikkumiskyvyn palautumisen on aikaisemmin tutkittu niukasti. Tämä tutkimuksen tarkoituksena on selvittää kotona toteutetun kuntoutusintervention vaikutuksia lonkkamurtumasta toipuvien henkilöiden liikkumiskykyyn ja painoindeksin yhteyttä liikkumiskyvyn palautumiseen vuosi murtuman jälkeen. Tässä seurantatutkimuksessa käytettiin satunnaistetun ja kontrolloidun Promotion mobility after hip fracture (ProMo) -tutkimuksen aineistoa. Tutkittavat (n=81) olivat keskisuomalaisia, yli 60-vuotiaita lonkkamurtumasta toipuvia kotona asuvia henkilöitä. Tutkimuksen poissulkukriteerit olivat laitosasuminen, vaikea muistihäiriö (MMSE<18), alkoholismi, vakava krooninen tai etenevä sairaus, ala- tai neliraajahalvaus ja vakava masennus (BDI-II >29). Tutkittavat jaettiin painoindeksin (BMI) mukaan jakaumaperustaisesti neljään ryhmään, joista kaksi keskimmäistä ryhmää yhdistettiin. Ryhmiksi muodostuivat kevyet (BMI 18.1–22.2, n=19), keskipainoiset (BMI 22.3–27.8, n=40) ja ylipainoiset (BMI 27.9–33.9, n=22). Liikkumiskykyä mitattiin Short Physical Performance Battery (SPPB) - sekä Timed Up and Go (TUG) -testeillä keskimäärin yhdeksän viikkoa murtuman jälkeen, sekä puoli vuotta ja vuosi alkumittauksista. ProMo -intervention vaikutusta ja painoindeksiryhmien välisiä eroja liikkumiskyvyssä analysoitiin toistettujen mittausten varianssianalyysillä. ProMo -interventio ei vaikuttanut tutkittavien liikkumiskyvyn palautumiseen (SPPB yhdysvaikutus p=0.329, TUG yhdysvaikutus p=0.311). Painoindeksi ei ollut yhteydessä SPPB- (yhdysvaikutus p=0.254) tai TUG -testeistä (yhdysvaikutus p=0.381) suoriutumiseen vuosi lonkkamurtuman jälkeen. Ajalla oli merkitsevä vaikutus SPPB -testistä suoriutumiseen (p=0.015). Kaikki painoindeksiryhmät paransivat suoriutumistaan SPPB -testissä ensimmäisen puolen vuoden aikana, jonka jälkeen tuloskehitys tasaantui. Painoindeksiryhmä osoittautui melkein merkitseväksi tekijäksi SPPB -testissä suoriutumiselle (p=0.055). Keskipainoisiin kuuluvat selviytyvät SPPB -testistä muita painoindeksiryhmiä paremmin. TUG -testin osalta ajalla ja ryhmällä ei ollut tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä testistä suoriutumiseen. ProMo -interventio ei vaikuttanut liikkumiskyvyn palautumiseen tavanomaista kuntoutusta enempää. Myöskään painoindeksi ei ollut yhteydessä liikkumiskyvyn palautumiseen vuosi lonkkamurtuman jälkeen. Keskipainoisten liikkumiskyky näyttäisi kuitenkin olevan kevyitä ja ylipainoisempia parempi.

Hip fractures that are caused by falling are a common health challenge for elderly. Hip fractures cause suffering for individuals and substantial costs for society. It also may lead to restricted mobility which may be long lasting or permanent. Having a Low Body Mass Index (BMI) is a remarkable risk factor for hip fracture, whereas obesity is known to have a connection to many health related risks together with weaker mobility for healthy, community-dwelling elderly. The association between BMI and the mobility recovery of those patients who have had a hip fracture has hardly been studied. The aim of this study is to resolve the affection of home-based rehabilitation intervention for those who are recovering hip fracture. Another aim is to study the association of BMI and mobility recovery a year after the trauma. The material of Randomized Controlled Trial study “Promotion mobility after hip fracture (ProMo) was used in this follow-up study. The participants (n=81) were community-dwelling hip fracture patients, over 60 years old and from central Finland. Excluding criteria were if patients lived in an institution, suffered from severe memory problems (MMSE<18), alcoholism, severe chronical progressive disease, para- or tetraplegia or severe depression (BDI-II>29.) Based on their BMI the participants were divided into 4 groups, of which the 2 middle groups were merged. The groups were formulated as following: light-weight (BMI 18.1-22.2, n=19, mid-weight (BMI 22.3–27.8, n=40) and over-weight (BMI 27.9–33.9, n=22). Mobility was measured with Short Physical Performance Battery (SPPB) - and Timed Up and Go (TUG) – tests approximately 9 weeks after trauma as well as 6 months and 12 months after the baseline measurements. The effect of Promo –intervention and the differences in mobility between the BMI groups were analysed with statistical method called general linear model with repeated measures. The ProMo –intervention was not found to have an effect to the mobility recovery of the participants (SPPB interaction p=0.329, TUG interaction p=0.311). Also BMI was not found to be in association with performance on SPPB- (interaction p=0.254) or TUG- tests (interaction p=0.381) 12 months after the hip fracture. The matter of time was statistically significant (p=0.015). All BMI groups increased their performance in a SPPB -test in the first 6 months after which the results stabilized. BMI group was proven to be a borderline significant factor (p=0.055) on SPPB –test performance. The mid-weight group performed better than other BMI groups in SPPB – test. Regarding the TUG – test the factors of time and BMI group did not have statistically significant relations of performing in tests. ProMo – intervention did not affect the mobility recovery of the studied persons more than conventional rehabilitation. Neither was the BMI in association with mobility recovery 12 months after hip fracture. The mobility of mid-weight group although seems to be better than of the light-weight and over-weight groups.