Anu Antikainen (2013). Monilääkityksen ja kipulääkkeiden käytön yhteys liikkumiskykyyn lonkkamurtumasta toipuvilla yli 60-vuotiailla henkilöillä. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, gerontologian ja kansanterveyden pro gradu -tutkielma, 58 sivua.
Lonkkamurtuma on iäkkäiden henkilöiden merkittävä pitkäaikaisten liikkumiskyvyn vaikeuksien ja kipujen aiheuttaja. Ikääntyneen lääkitys voi olla yksi lonkkamurtumalle altistavista tekijöistä. Lonkkamurtuman jälkeen toipilaiden lääkehoito usein lisääntyy muun muassa kipulääkkeiden myötä. Riski monilääkityksen vakavien vaikutusten, kuten kaatumisten, ilmaantumiseen lisääntyy ja ne voivat heikentää lonkkamurtumasta toipuvan liikkumiskykyä entisestään. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena oli selvittää lonkkamurtumasta toipuvien iäkkäiden henkilöiden monilääkityksen ja kipulääkkeiden käytön yhteyttä liikkumiskykyyn mahdollisimman pian kotiutumisen jälkeen.
Tässä tutkielmassa aineistona on käytetty Promoting Mobility after Hip
Fracture (ProMo) -tutkimuksen alkumittausaineistoa. Tutkittavat olivat vuosina 2008-2010 Keski-Suomen keskussairaalassa lonkkamurtuman takia leikattuja, yli 60 -vuotiaita, Jyväskylässä ja sen lähikunnissa asuvia, itsenäisesti ennen murtumaa liikkuneita ja itsenäisesti kotona tai palvelutalossa asuneita henkilöitä. Alkumittauksista tutkimukseen osallistui yhteensä 81 tutkittavaa. Alkumittauksessa liikkumiskykyä selvitettiin Short Physical Performance Battery (SPPB) -testistön, Bergin tasapainotestin ja Timed Up and Go (TUG) -testin avulla. Lisäksi tutkittavilta kysyttiin itsearviota liikkumiskyvystään. Käytössä olevat resepti- ja itsehoitolääkkeet selvitettiin esitäytetyn kyselylomakkeen ja lääkereseptien avulla. Aineistosta muodostettiin 0-5 lääkkeen (ei-monilääkityt), 6-9 lääkkeen (monilääkityt) ja vähintään kymmenen lääkkeen (merkittävästi monilääkityt) käyttäjien sekä ei-kipulääkkeen, yhden kipulääkkeen ja vähintään kahden kipulääkkeen käyttäjien ryhmät. Lisäksi muodostettiin ei-säännöllisen ja säännöllisen kipulääkkeen käyttäjien ryhmät. Lääkitysryhmien välisiä eroja liikkumiskykytesteissä suoriutumisessa testattiin Kruskall-Wallisin testillä ja Mann-Whitneyn U-testillä. Lääkitysryhmien välisiä eroja liikkumiskyvyn itsearvioiden suhteen testattiin X2-testillä.
Tutkittavista kolmasosa (32 %) ei ollut monilääkittyjä. Kipulääkettä säännöllisesti tai tarvittaessa käytti 70 % tutkittavista ja keskimäärin heillä oli käytössään yksi kipulääke. Ei-monilääkityt suoriutuivat paremmin SPPB-testistöstä (p=0.045) ja Bergin testistä (p=0.003) monilääkittyihin ja merkittävästi monilääkittyihin verrattuna. Suurempi osa monilääkityistä ja merkittävästi monilääkityistä arvioi liikkumiskykynsä huonoksi (p=0.003) ei-monilääkittyihin verrattuna. Tutkittavat, joilla ei ollut kipulääkettä käytössään, suoriutuivat paremmin Bergin testissä (p=0.019) kuin yhden tai useamman kipulääkkeen käyttäjät. Säännöllistä kipulääkitystä käyttävät suoriutuivat heikommin SPPB-testistöstä (p=0.038) ja Bergin testissä (p=0.011) verrattuna niihin tutkittaviin, joilla ei ollut säännöllistä kipulääkitystä käytössä.
Yhteenvetona tutkimuksesta voidaan todeta, että lonkkamurtumasta toipuvilla monilääkityillä ja merkittävästi monilääkityillä liikkumiskyky oli heikompi kuin ei-monilääkityillä. Myös yhden ja useamman kipulääkkeen käyttäjillä ja säännöllistä kipulääkitystä käyttävillä liikkumiskyky oli heikompi kuin niillä lonkkamurtumasta toipuvilla, jotka eivät käyttäneet kipulääkkeitä ollenkaan tai säännöllisesti. Monilääkityistä ja merkittävästi monilääkityistä suurempi osa arvioi liikkumiskykynsä huonommaksi verrattuna niihin, jotka eivät olleet monilääkittyjä. Tulosten perusteella näyttää siltä, että erityisesti näillä lääkitysryhmillä on lonkkamurtuman jälkeen suuri kaatumisen ja liikkumiskyvyn heikentymisen riski, mitkä voivat uhata kuntoutumisen onnistumista.
Jatkossa tärkeää olisi tutkia pitkittäistutkimuksella monilääkityksen ja kipulääkityksen yhteyttä liikkumiskykyyn lonkkamurtumasta toipuvilla ikääntyneillä syy-seuraussuhteen selvittämiseksi. Tällä tavoin saataisiin lisätietoa lääkehoidon vaikutuksesta ikääntyneiden liikkumiskykyyn lonkkamurtuman jälkeen.
Asiasanat: kotona asuvat ikääntyneet, lonkkamurtuma, liikkumiskyky, monilääkitys, kipulääkkeet
...
Anu Antikainen (2013). Association between polypharmacy, pain medication and mobility on persons over 60-years recovering from a hip fracture. Department of Health Sciences, University of Jyväskylä, Master´s thesis in gerontology and public health, 58 pages.
For older persons, hip facture is recognized as a significant cause for long-term mobility limitations and prolonged pain. Medication could turn out as a risk factor of hip fracture for elderly people. After hip fracture, the amount of total medication used often increases due to need for analgetics. Risk of adverse drug events, like falls, increases and can further deteriorate older persons’ mobility. This thesis investigated the association between use of polypharmacy and pain medication and mobility among elderly people recovering from a hip fracture as soon as possible after discharged to home.
This thesis utilizes the baseline data of Promoting Mobility after Hip Fracture (ProMo) -study. Participants were over 60 -years old,
community-dwelling, ambulatory people who were living in Jyväskylä or in neighboring municipalities and were operated in Central Finland Central Hospital for hip fracture between 2008-2010. Altogether 81 persons participated in the study. Baseline mobility measurements included Short Physical Performance Battery (SPPB), Berg balance test and Timed Up and Go (TUG) -test. Self-reported mobility was assessed with a questionnaire. Self-reported use of medication was confirmed from prescriptions during the clinical examination. Participants were divided into groups based on polypharmacy. Non-polypharmacy was defined as use of 0-5 drugs, polypharmacy was defined as use of 6-9 drugs and excessive polypharmacy was defined as use of ten or more drugs. Participants were divided also into groups based on use of analgetics (non-analgetics users, users of one analgetic, users of at least two analgetics) and use of regular pain medication (users of non-regular pain medication and users of regular pain medication). Differences in mobility measurements between medication groups were tested using Kruskall-Wallis -test and Mann-Whitney U-test. Differences in self-reported disability between medication groups were tested using chi square test.
One third (32 %) of older persons did not use polypharmacy. 70 % used pain medication regularly or as needed and mean number of analgesics was one. Non-polypharmacy group had higher scores of SPPB (p=0.045) and Berg balance test (p=0.003) compared to polypharmacy and excessive polypharmacy groups. The larger part of polypharmacy group and of excessive polypharmacy group reported perceived difficulties compared to non-polypharmacy group. Non-analgesics users had higher scores of Berg balance test (p=0.019) than users of one or more analgesics. Users of regular pain medication had lower scores of SPPB (p=0.038) and Berg balance test (p=0.011) than users of non-regular pain medication.
This research indicates that older persons recovering from a hip fracture without polypharmarcy had significantly better mobility compared to persons having polypharmarcy or excessive polypharmacy. Further, older persons using one or more analgesics and using analgesics on regular basis had impared mobility compared to groups not using analgesics regular or using none of analgetics. As total number of medicines increased, reported majority of subjects perceived difficulties compared users of 0-5 drugs. As a conclusion, the group of polypharmacy and users of pain medication are at increased risk of falls and mobility limitation post hip fracture. This might be a threat to rehabilitation of older persons recovering from a hip fracture.
Further longitudinal studies are needed to investigate the causality between polypharmacy, especially use of analgesics, and mobility on elderly persons recovering from a hip fracture.
...
