Kirjoitettu paikka on ääretön : miten kirjoittaminen sekä luo paikkoja että syntyy elinympäristöstämme
Kaunokirjallinen teos voi kuvata monenlaisia paikkoja monin eri keinoin. Lukija lukee valitsemaansa teosta omassa sen hetkisessä paikassaan ja hänelle muodostuu tekstin kautta mielikuva jonkinlaisesta ympäristöstä. Henkilö, joka kirjoittaa, on samanaikaisesti sekä todellisessa kirjoituspaikassa että luomansa tekstin sisäisessä maailmassa oman mielensä kautta.
Tekstit sekä luovat paikkoja että syntyvät omasta elinympäristöstämme. Jokaisella on oma henkilökohtainen paikkahistoriansa. Lukeminen voi auttaa havainnoimaan esimerkiksi omaa asuinpaikkaansa eri näkökulmista. Kun kirjoittaa erilaisia tekstejä, sekä omaelämäkerrallisia että fiktiotakin, voi samalla kirjoittaa uusiksi oman elämänsä paikkoja. Lukija ja kirjoittaja voivat luoda aktiivisesti omaa suhdettaan elinympäristöihinsä.
Pro gradussani pohdin, miten kirjallisuus ja kirjoittaminen voivat yhdessä vaikuttaa paikan kokemukseen. Kysymyksinäni ovat: Miten erilaiset paikat vaikuttavat kirjoittamiseen? Miten kirjoittaminen muuttaa paikkoja? Miten kaunokirjallisuus vaikuttaa paikkojen kokemukseen sekä niistä kirjoittamiseen?
Kohteenani ovat ne julkiset, avoimet tilat, joissa elämme. Niissä kohtaavat sekä yksityinen että yhteinen merkitysten muodostuminen. Pro gradussani pääpaino on kirjoittamisessa. Se kulkee punaisena lankana lävitse koko työn. Esimerkkeinä toimivat oman paikan hahmottaminen luetun kirjallisuuden pohjalta, paikkapäiväkirja sekä inspiraatioretket.
Humanistinen maantiede, omaelämäkerrallisuus, merkitysten muodostuminen, ajan ja muistamisen ulottuvuudet sekä aistien kautta läsnä oleminen ja elinympäristönsä kokeminen ovat alueita, joiden kautta kirjoittamista ja paikkaa voidaan lähestyä. Gaston Bachelardin Tilan poetiikka toimii yhtenä taustamateriaalina, kun lähestyn paikkojen sisäkkäisyyksiä ja talon kuvan merkitystä sekä unelmoinnin roolia tässä kokonaisuudessa. Kaunokirjallisuudesta erityisesti Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on esimerkkinä siitä, miten paikan voi nähdä uudella tavalla lukemisen kautta.
Kirjoittaminen ja lukeminen yhdessä osoittavat, miten ihminen voi kielen kautta vaikuttaa omaan kokemukseensa elinympäristöstään. Siten ennen tyhjäksi koetusta tilasta voi muodostua paikka, jonka on itse sanallistanut.
...
Alternative title
Miten kirjoittaminen sekä luo paikkoja että syntyy elinympäristöstämmeContains publications
- Pro gradu -tutkielman taiteellinen osa : Äänet seiniemme takana. http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-201508282769
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Paikkasuhteen poetiikkaa Chris Cleaven romaaneissa The Other Hand ja Everyone Brave is Forgiven
Pakarinen, Anna (2021)Tutkin maisterintutkielmassani miljöökuvausta ja sen ympärille rakentuvaa paikkasuhteen poetiikaksi nimeämääni aluetta Chris Cleaven romaaneissa The Other Hand (2008) ja Everyone Brave is Forgiven (2016). Paikan kuvaamisen ... -
"Yhteiseen juhlaan" : elämäni muutosvaiheessa kirjoitettu päiväkirja ja suhteeni päiväkirjaan nyt
Männikkö, Miia (2023)Tutkimus on autoetnografinen ja käsittelee kokemuksen muutosta. Tutkimuksen aineistona on elämäni viisivuotisen muutosjakson aikana kirjoittamani päiväkirja, ja ennen kaikkea suhteeni tuohon päiväkirjaan tutkimuksen ... -
Yleisavain tulkintojen moniin oviin : otsikot lukijan ja tekijöiden tulkitsemina periteksteinä Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotannossa
Kukkonen, Noora (2015)Tutkielma keskittyy teosten nimiin periteksteinä eli lukemista ohjaavina aputeksteinä katsoen niitä koelukijan, kirjailijan ja kustannustoimittajan näkökulmista. Tutkielman tavoite on selvittää tapoja, joilla eri toimijat ... -
Henkilökohtaisten muistojen merkitys ja käyttö luovassa kirjoittamisessa : kun orava kaivoon hyppäsi
Saarelainen-Sahlman, Maarit (2011)Pro gradu -työ tutkii henkilökohtaisten muistojen merkitystä ja käyttöä luovassa kirjoittamisessa. Se tarkastelee eri näkökulmista luovan työn ja ennen muuta kirjoittamisen virikkeitä. Työssä käsitellään myös eri aistien ... -
Omaelämäkerrallisuutta kaksoiskierteellä : autoetnografinen tutkimus autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editoinnista
Nurminen, Päivi Kristiina (2023)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä työvaiheita autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editointiin kirjoittajan itsensä tekemänä sisältyy ja mitä kirjoittajan olisi hyvä huomioida erityisesti autofiktiivistä ...