"Yhteiseen juhlaan" : elämäni muutosvaiheessa kirjoitettu päiväkirja ja suhteeni päiväkirjaan nyt
Tutkimus on autoetnografinen ja käsittelee kokemuksen muutosta.
Tutkimuksen aineistona on elämäni viisivuotisen muutosjakson aikana kirjoittamani päiväkirja, ja ennen kaikkea suhteeni tuohon päiväkirjaan tutkimuksen tekemisen hetkellä. Tutkimuksessa ei analysoida yksittäisiä päiväkirjaan kirjoitettuja tekstejä, vaan siinä käsitellään ainoastaan suhdettani kirjoittamaani päiväkirjaan kokonaisuutena.
Mietittyäni suhdetta päiväkirjaani alkoi eletty ja kirjoitettu elämänjakso saamaan metaforisen muodon - näyttäytymään juhlana, eikä enää niinkään haastavia ja tummempia sävyjä sisältävänä elämänjaksona. Tämän kokemuksen juhlasta saavutin hahmottaessani suhdetta päiväkirjaani kokonaisuutena. Päiväkirjan avulla konkretisoitui muun muassa elämänjakson mitta ja osaltaan sen myötä syntyi kokemus saavutuksesta. Juhla-metaforaan yhdistyy joitakin elämänjaksoni yksittäisiä sisältöjä, muistoja ja mielleyhtymiä. Osa näistäkin esitetään tuloksissa metaforan muodossa. Metaforinen kirjoittamisen tapani lähestyy tässä luovaa kirjoittamista ja siten tuo tähän kirjoittamisen tutkimukseen kokeilevan, jopa taiteellisen ulottuvuuden.
Tutkimuksessa esitetty suhde päiväkirjaani-lähestymistapa tuotti kohdallani pitkäkestoisia muutoksia omiin merkitysrakenteisiini ja kokemuksiini elämänjakson mielekkyydestä. Näin päiväkirjan kirjoittaminen, ja ennen kaikkea kirjoitetun päiväkirjan kokonaisuuden hahmottamisella ja sen reflektoinnilla oli kyky tuottaa positiivista yksilöllistä muutosta.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [5358]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
"Haluan pysähtyä. Haluan pysähtyä juuri tähän." : kokemuksia kirjoittamisesta paikassa P 60°20,888' ja I 20°44,701'
Sarkkinen, Silja (2019)Tutkielmani tavoitteena on selvittää, onko luomani residenssinomainen tila minulle ihanteellinen kirjoittamisympäristö ja mitkä tekijät vaikuttavat kirjoittamiseni ihanteelliseen tilaan. Rakennan koeasetelmaksi ”residenssin” ... -
Ajan partaalla : omaelämäkerrallinen aika, päiväkirja ja muistin kulttuuri
Sääskilahti, Nina (Jyväskylän yliopisto, 2011)Päiväkirjan kirjoittaja katsoo sekä menneeseen että tulevaan arvioidessaan elämänsä laatua ja kulkua. Mennyt on saatavilla sivuja taaksepäin selaamalla ja tuleva muistuttaa itsestään seuraavan sivun tyhjinä riveinä. ... -
Kirjoitettu paikka on ääretön : miten kirjoittaminen sekä luo paikkoja että syntyy elinympäristöstämme
Kantojärvi, Pirjo (2015)Kaunokirjallinen teos voi kuvata monenlaisia paikkoja monin eri keinoin. Lukija lukee valitsemaansa teosta omassa sen hetkisessä paikassaan ja hänelle muodostuu tekstin kautta mielikuva jonkinlaisesta ympäristöstä. Henkilö, ... -
Omaelämäkerrallisuutta kaksoiskierteellä : autoetnografinen tutkimus autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editoinnista
Nurminen, Päivi Kristiina (2023)Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä työvaiheita autofiktiivisen romaanikäsikirjoituksen editointiin kirjoittajan itsensä tekemänä sisältyy ja mitä kirjoittajan olisi hyvä huomioida erityisesti autofiktiivistä ... -
Erään kirjan hautaustarina : miten minusta tuli kirjoittaja
Mantere, Hanna-Mari (2021)Sain kustannussopimuksen esikoiskirjalleni ensiyrittämällä. Kolme vuotta myöhemmin purin sopimuksen ja sen tehdessäni tunsin huojennusta. Miksi? Tutkielmassani tarkastelen tätä kirjan kirjoittamisen prosessia, joka toisaalta ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.