Velvoitteen ilmaiseminen ja sävyttäminen aikuisten suomenoppijoiden teksteissä

Abstract

Tutkielmassa selvitetään, millaisia velvoitteen ilmaisemisen ja sävyttämisen keinoja aikuiset suomenoppijat käyttävät kirjoitetuissa viesteissä ja mielipideteksteissä Eurooppalaisen viitekehyksen (EVK 2003) taitotasoilla. Lisäksi tutkitaan, millaiset tekijät vaikuttavat ilmaisukeinojen ja sävyttäjien kontekstiin sopivuuteen, kun huomioidaan kumppanuus- ja kompetenssikasvojen säilyttäminen vuorovaikutuksellisina tavoitteina (ks. esim. Aalto 1998). Tutkimus on osa Jyväskylän yliopiston ja Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen yhteistä Topling-hanketta, jossa tutkitaan mm. erilaisten kielellisten piirteiden sijoittumista EVK:n taitotasoasteikolle.

Aineistona on yhteensä 180 EVK:n taitotasokuvaimien mukaisesti arvioitua tekstiä Soveltavan kielentutkimuksen keskuksen laatimasta Yleisten kielitutkintojen korpuksesta. Aineiston analyysissa käytetään toisen kielen kehittymisen tutkimiseen tarkoitettua DEMfad-mallia, jossa huomioidaan tutkittavan kielenpiirteen frekvenssi, distribuutio ja tarkkuus (Martin et al. 2010). Velvoitteen ilmaisukeinot luokitellaan aiempaa pragmatiikantutkimusta soveltaen (ks. esim. Blum-Kulka et al. 1989) luokkiin 1) velvoittava lausemodus, 2) pakollisuuden merkitys, 3) muu suotavuuden merkitys, 4) halun ilmaukset, 5) performatiivit, 6) muut kielelliset keinot ja 7) sisällölliset vihjeet. Sävyttäjät luokitellaan 1) itse velvoitetta tai 2) velvoitteen kohteena olevaa toimijaa, toimintaa tai toiminnan olosuhdetta pehmentäviin ja painottaviin sekä 3) monitulkintaisiin sävyttäjiin. Luokittelu tarjoaa uudenlaisen mallin kyseisen modaali-ilmiön jäsentämiseen.

Ilmaisukeinojen valikoima monipuolistuu ja sävyttäjien käyttö lisääntyy taitotasoilla edettäessä. Aiempien tutkimusten mukaisesti (Kemppainen 2001; Muikku-Werner 1997) etenkin morfologiset keinot ja painottavat sävyttäjät ovat yleisempiä ylemmillä taitotasoilla. Ilmaisukeinot eivät kuitenkaan yksiselitteisesti muutu suoremmista epäsuoremmiksi kielitaidon kehittyessä (vrt. Muikku-Werner 1997: 76), vaan kielenkäyttötilanteiden monipuolistuessa tarvitaan erisävyisiä velvoitteen ilmaisemisen ja sävyttämisen keinoja.

Ilmausten kontekstiin sopivuuteen vaikuttavia tekijöitä ovat mm. tekstilajikonventiot, kirjoittajan ja vastaanottajan suhde, velvoitteen sisältö ja tekstin modaali-ilmausten keskinäinen harmonia. Edellisten perusteella ongelmallisiksi tulkittavia ilmaisuja esiintyy kaikilla taitotasoilla, mutta etenkin tulkinnaltaan epäselvät ilmaisutavat ovat yleisimpiä taitotasoilla A1–B1. Tarkkuus siis kehittyy joidenkin keinojen osalta frekvenssin kehityksen jälkeen, kuten Topling-hankkeessa on monien kielenpiirteiden osalta havaittu (Lesonen 2013). Kontekstuaalisten tekijöiden vaikutus modaali-ilmausten käyttöön tulisi tuoda selvemmin esiin S2-opetuksessa ja arviointikriteereissä.