"Luokan pitäisi olla rauhallinen ja siellä voisi olla sohvia ja kiva opiskella!" : Auffassungen mittelfinnischer Schüler von der idealen Lernumgebung beim Fremdsprachenlernen
Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää keskisuomalaisten koululaisten käsityksiä siitä, millainen on
ihanteellinen oppimisympäristö vieraiden kielten opiskeluun. Oppimisympäristö on melko vähän tutkittu aihealue,
vaikka sillä on suuri merkitys oppimisessa. Oppimisympäristöön kuuluvat sekä fyysinen ympäristö, luokkahuoneen
ilmapiiri, opettajan rooli, eri työskentelytavat että oppimateriaalit. Oppimisympäristöt tulevat monipuolistumaan ja
kehittymään vuonna 2016 voimaan astuvan uuden perusopetuksen opetussuunnitelman myötä, minkä vuoksi
halusin selvittää, mikä on oppilaiden näkemys kielten opiskelua tukevasta oppimisympäristöstä.
Aineisto kerättiin toukokuussa 2013 Jyväskylässä ToukoFest-tapahtumassa. Materiaali kerättiin yhteistyössä
Jyväskylän kaupungin Kielitivoli-hankkeen kanssa. Kysely tapahtui neljän ison paperijulisteen avulla, mihin 406
oppilasta kirjoitti oman mielipiteensä tai kokemuksensa siitä, millainen olisi ihanteellinen oppimisympäristö
vieraiden kielten opiskeluun. Vastaajat olivat sekä peruskoululaisia että toisen asteen opiskelijoita. Kyseessä on
laadullinen tutkimus, jossa on käytetty tukena myös määrällisen tutkimuksen ominaisuuksia. Aineisto teemoiteltiin
ja jaettiin viiteen eri kategoriaan sekä tutkimuskysymysten että aineistosta esiin nousseiden teemojen avulla.
Tämän jälkeen laskettiin eri vastausten tarkat lukumäärät, jotta saatin selville, mitkä olivat suosituimmat
vastaukset. Lopuksi aineisto analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.
Tutkimuksesta selvisi, että oppimisympäristön tärkein tekijä on hyvä, mukava ja rento ilmapiiri. Yhteensä 135
oppilasta painottivat hyvää yhteishenkeä ja toivoivat, että ryhmässä olisi heidän kavereitaan ja mukavia oppilaita.
Toiseksi suosituin vastaus olivat sohvat, pehmeät penkit ja nojatuolit, jotka mainittiin 87 kertaa. 63 oppilasta
puolestaan painottivat rauhallista ilmapiiriä, jotta luokassa olisi hyvä työrauha. Suosituimmat opetusvälineet olivat
tietokoneet ja tabletit, joita 51 ja 35 oppilasta toivoivat. Luokassa pitäisi olla myös hieno sisustus ja kiva, hyvä
opettaja. Oppilaiden vastauksista voi päätellä, että oppilaat haluaisivat opiskella kieliä rennossa, kodinomaisessa
ympäristössä, jossa on mukava ja hyvä olla. Tämä motivoisi ja tukisi heitä kielten opiskelussa.
...
Alternative title
Auffassungen mittelfinnischer Schüler von der idealen Lernumgebung beim FremdsprachenlernenKeywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Ensimmäisen luokan opettajien käsityksiä varhennetun englannin opetuksesta
Saarikettu, Sari; Venäläinen, Noora (2020)Tämän tutkimuksen tarkoitus on selvittää, millaisia käsityksiä ensimmäisen luokan opettajilla on varhennetun englannin opetuksesta. Tavoitteena on kuvata, millaisia toimintatapoja varhennetun kielen opetuksessa käytetään ... -
Does space matter? : students' and teachers' perceptions on their modernized language classroom as a learning environment
Nurmela, Noora; Rissanen, Minna (2016)Erilaiset oppimisympäristöt ja niiden merkitys oppimisessa ja opetuksessa ovat olleet hyvin paljon esillä viime vuosien aikana. Opetusmetodit ovat kehittyneet kohti konstruktivistista suuntausta, ja opetustiloja on tämän ... -
Läsfärdighet på andraspråk : ett läsdiplom i svenska som andra inhemska språk för högstadiet i Mellersta Finland
Lari, Maiju (2020)Lukudiplomi kehitettiin kirjaston ja koulujen välisenä yhteistyönä Oulussa osana Opetushallituksen hanketta vuosina 1998–2001. Tämän jälkeen lukudiplomi on levinnyt ympäri Suomea – sen tarkoituksena on ollut houkutella ... -
Viiden O:n malli vieraiden kielten eriyttämiseen
Roiha, Anssi; Polso, Jerker (Soveltavan kielentutkimuksen keskus, Jyväskylän yliopisto; Kielikoulutuspolitiikan verkosto, 2018)Jokaisella oppilaalla on koulussa oikeus saada tasolleen sopivaa opetusta ja edetä tarvittaessa opinnoissaan yksilöllisesti. Tämä edellyttää opetuksen eriyttämistä, jota myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet ...