"Det pirrar inte i magen" : Einstellungen von Deutsch- und Schwedisch lernenden finnischen Senioren zum Sprechen und zur mündlichen Sprachkompetenz

Abstract

Työn tarkoituksena oli selvittää, miten yli 60-vuotiaat saksan ja ruotsin oppijat suhtautuvat vieraan kielen puhumiseen. Kokemukseni mukaan vanhemmat kielenoppijat keskittyvät suullisen ja kommunikatiivisen kielitaidon sijasta eniten kielen kirjalliseen muotoon. Tämän lisäksi suurin osa vanhemmista kielenoppijoista on aloittanut kieliopintonsa kielioppi-käännös-menetelmän aikana, jolloin suulliseen kielitaitoon ei kiinnitetty juurikaan huomiota. Koska nykyään suullinen kielitaito on pääosassa koulujen kielenopetuksessa, halusin tutkimuksen avulla myös selvittää, mikä puhetaidon asema on kansalaisopistossa opiskelevien ikääntyvien kielenoppijoiden mielestä suhteessa kielitaidon muihin osa-alueisiin. Tämän lisäksi tarkoituksena oli selvittää ikääntymisen vaikutuksia vieraan kielen puhumiseen.

Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka tarkoituksena oli kuvata ja selittää tutkimusryhmän käsityksiä puhumisesta ja suullisesta kielitaidosta. Tutkimusryhmä koostui yhteensä yhdeksästä yli 60-vuotiaasta kielenoppijasta, joista neljä opiskeli saksaa ja viisi ruotsia Jyväskylän kansalaisopistolla. Osallistujista kuusi oli naisia ja kolme miehiä ja heidän ikänsä vaihteli 64 ja 69 vuoden välillä. Tutkimusmetodina käytettiin teemahaastatteluita, jotka nauhoitettiin ja litteroitiin. Haastatteluaineistosta nousseita teemoja tutkittiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimuksessa selvisi, että valtaosa ikääntyvistä suhtautuu vieraan kielen puhumiseen positiivisesti. Suullista kielitaitoa pidettiin pääasiassa tärkeimpänä kielitaidon osa-alueena, ja se yhdistettiin usein kuullunymmärtämiseen. Moni korosti myös osa-alueiden keskinäistä tasa-arvoisuutta. Positiivinen suhtautuminen sekä puhumiseen että suulliseen kielitaitoon ylipäänsä on johdettavissa lähes poikkeuksetta haastateltavien kokemiin kielenkäyttötilanteisiin: se, jolla on tai on ollut mahdollisuuksia käyttää kieltä suullisen kommunikaation välineenä, pitää suullista kielitaitoa tärkeänä ja suhtautuu puhumiseen positiivisesti. Iän vaikutukset vieraan kielen puhumiseen olivat puolestaan liitettävissä erityisesti muistiin ja yleiseen hidastumiseen, jotka vaikuttavat sanojen käyttöön puhetilanteessa. Haastateltavat kokivat, että heillä on laaja sanavarasto, mutta sanat eivät ikääntyneenä enää palaudu mieleen puhetilanteissa niin hyvin. Negatiivisten vaikutusten vastapainoksi ikä toi kuitenkin mukanaan myös lisää puhumisvarmuutta.