Aussprache in finnischen Lehrbüchern für Deutsch und Schwedisch

Abstract

Ääntäminen ja sen harjoittelu ovat jääneet kieltenopetuksessa usein muiden kielitaidon osaalueiden varjoon, vaikka juuri hyvän ääntämyksen on todettu olevan yksi merkittävimmistä edellytyksistä kommunikaation onnistumiselle. Toisaalta ääntämisen opetuksen väheksyminen kieltenopetuksessa on näkynyt myös opetussuunnitelmien perusteissa, joissa ääntämistä ei ruotsin tai vieraiden kielten kohdalla ole mainittu ollenkaan. Uusin opetussuunnitelma tekee tässä suhteessa kuitenkin poikkeuksen antamalla ääntämiselle aivan uuden aseman kieltenopetuksessa.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin sitä, miten ääntäminen on otettu huomioon uusimmissa saksan ja ruotsin oppikirjoissa. Tarkemmin sanottuna tutkittiin sitä, mitä ääntämisestä opetetaan, miten äänteet ja muut foneettiset ilmiöt oppikirjoissa esitellään, miten niitä käsitellään sekä millaisten harjoitusten avulla ja missä määrin ääntämistä harjoitellaan. Tätä varten analysoitiin oppikirjoja kahdesta saksan ja kahdesta ruotsin oppikirjasarjasta, ja myös kieltenvälisiä eroja ääntämisen opetuksessa tutkittiin. Lisäksi tarkasteltiin sitä, millaisia muutoksia saksan kirjoissa on tapahtunut kymmenessä vuodessa ääntämisen osalta vertaamalla analyysin tuloksia aiempaan tutkimukseen.

Tutkimustuloksista käy ilmi, että ääntämistä harjoitellaan edelleen pääasiassa kuuntelemalla ja toistamalla. Tällaiset tehtävät sekä ääneenlukeminen ovat yleisimmät ääntämisharjoitustyypit kaikissa analysoiduissa oppikirjoissa, kun taas muunlaisia ääntämistehtäviä esiintyy melko vähän yhtä kirjasarjaa lukuunottamatta. Sen sijaan oman puheen nauhoittaminen ja erilaiset videointitehtävät ovat uusimmissa oppikirjoissa hyvin esillä. Tutkimustuloksissa näkyy myös hyvin ääntämisen uusi asema opetussuunnitelmassa: uusimmissa oppikirjoissa ääntämisen opettamiseen on kiinnitetty aiempaa enemmän huomiota. Tämä näkyy mm. siinä, että ääntämistä käsitellään enemmän ja monipuolisemmin kuin aiemmin. Äänteitä ei myöskään esitellä enää taulukkomuodossa kirjan alussa tai lopussa, vaan muutama äänne kerrallaan kappaleiden yhteydessä. Myös prosodiset ominaisuudet otetaan paremmin huomioon, joskin niiden käsittely ja harjoittelu jää edelleen verraten melko vähäiseksi.

Tutkimus osoittaa, että oppikirjatekijät alkavat vähitellen huomioida hyvän ääntämisen tärkeyden kieltenopetuksessa. Koska oppikirjat edelleen määrittävät hyvin pitkälti oppituntien sisällön, aletaan tämän myötä myös oppitunneilla kiinnittää enemmän huomiota ääntämisen opettamiseen.