Oppiainerajat ylittävä musiikinopetus peruskoulussa
Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulun tehtävä on tarjota mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen, yleissivistyksen hankkimiseen ja terveen itsetunnon kehittymiseen. Koulumaailma rakentuu oppiaineista, jotka ovat aikanaan muodostuneet akateemisen tieteenalajaottelun perusteella. Maailma ei kuitenkaan rakennu oppiainejaon mukaisesti, vaan erilaisten ilmiöiden, asioiden ja tapahtumien ympärille.
Integroinnilla pyritään eheyttämään tieteenalajaottelun pirstomaa tietojen ja taitojen kenttää. Oppiainerajat ylittävä opetus on yksi integroinnin muodosta. Tutkimukseni tarkoituksena oli tarkastella integrointia ja oppiainerajat ylittävää opetusta peruskoulussa erityisesti musiikin oppiaineen näkökulmasta. Määrittelin tutkimuksessa integroinnin käsitettä laajasti kirjallisuuden avulla. Lisäksi tein katsauksen kaikkiin peruskoulu-uudistuksen jälkeisiin opetussuunnitelmiin integroinnin näkökulmasta.
Oppiainerajat ylittävää musiikinopetusta on tutkittu verrattain vähän, vaikka käytännön kouluelämässä musiikin oppiainetta on mahdollista yhdistää lukuisiin eri aineisiin. Integroinnista on kuitenkin yleisellä tasolla olemassa paljon kirjallisuutta ja tutkimustietoa. Aion tutkia aihetta lisää maisterintutkielmassani, joka tulee käsittelemään matematiikan ja musiikin oppisisältöjen yhdistelemistä ja niiden yhtäaikaista opettamista.
...
Metadata
Show full item recordCollections
- Kandidaatintutkielmat [5358]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
"Ope, miks me lauletaan, vaikka meillä on matikan tunti?" : musiikin ja matematiikan oppisisältöjen integrointi
Marjanen, Joonas (2013)Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan koulun tehtävä on tarjota mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen, yleissivistyksen hankkimiseen ja terveen itsetunnon kehittymiseen. Koulumaailma rakentuu ... -
Musiikki opetuksen eheyttäjänä : luokanopettajien kokemuksia ja käsityksiä oppiainerajat ylittävästä musiikinopetuksesta alkuopetuksessa
Rantala, Eveliina (2017)Tämä tutkimus selvittää luokanopettajien kokemuksia ja käsityksiä oppiainerajat ylittävästä musiikinopetuksesta alkuopetuksessa. Tavoitteena on selvittää, miten luokanopettajat määrittelevät oppiainerajat ylittävän ... -
Musiikkikulttuurien murros koulujemme musiikinopetuksessa
Jämsä, Veera (2010) -
Ilmiölähtöinen oppiminen
Tarnanen, Mirja; Kostiainen, Emma (Jyväskylän yliopisto, 2020)Ilmiölähtöinen oppiminen on yksi pedagogisista lähestymistavoista oppimiseen. Se tarjoaa mahdollisuuden yhdistää oppijalähtöisyyden, tutkivan, yhteistoiminallisen ja oppiainerajat ylittävän oppimisen. Ilmiölähtöisessä ... -
Kielitietoinen aineenopetus opettajankoulutuksessa
Aalto, Eija; Tarnanen, Mirja (Suomen Soveltavan Kielitieteen Yhdistys AFinLA ry, 2015)This article discusses language sensitive teacher education across curriculum. First, we briefly discuss the importance of language sensitive teaching and take a look at studies on linguistically responsive teaching and ...