Peruskoulun aikaisen erityisopetustaustan sekä koulumenestyksen yhteydet opintojen keskeyttämiseen ja koulu-uupumukseen ammatillisessa koulutuksessa
Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää ensimmäistä vuottaan ammatillisessa koulu-tuksessa opiskelevien nuorten opintojen keskeyttämiseen sekä koulu-uupumukseen joh-taneita tekijöitä. Tarkastelun kohteena olivat erityisesti peruskoulun aikaisen erityisope-tustaustan ja koulumenestyksen yhteydet edellä mainittuihin. Näiden ohella kartoitettiin vielä sukupuolen, iän ja koulutusalan yhteyksiä opintojen keskeyttämiseen. Aineistona käytettiin osioita Niilo Mäki Instituutin Motivoimaa-hanketta varten keräämästä laa-jemmasta kyselystä sekä oppilaitosten luovuttamia opiskelijarekisteritietoja keskeyttä-misistä. Edellä mainittu kyselylomake täytettiin verkossa syksyllä 2009. Lopulli-seen tutkimusjoukkoon rajattiin 1187 (601 tyttöä, 586 poikaa) ammatillisessa koulutuk-sessa ensimmäistä vuottaan opiskelevaa, 15–24-vuotiasta nuorta. Erityisopetustaustan osalta esimerkiksi henkilökohtainen opetuksen järjestämistä koskeva suunnitelma (HOJKS) oli ollut 134:lla vastaajalla ja osa-aikaista erityisopetusta alakoulussa oli saa-nut 35 % sekä vastaavasti yläkoulussa 30 % tutkimukseen osallistuneista. Aineistoa analysoitiin tilastollisin menetelmin. Tutkimuksen mukaan yläkoulun osa-aikainen erityisopetustausta oli yh-teydessä koulu-uupumiseen ja sen kaikkiin alaulottuvuuksiin. Keskeyttäminen taas näytti olevan yleisempää tytöillä kuin pojilla. Iän suhteen tarkasteltaessa, keskeyttämisiä tapahtui eniten yli 16-vuotiaiden ryhmässä. Koulutusaloista keskeyttämisiä tapahtui eniten luonnontieteiden koulutusalalla (23,5 %) ja vähiten yhteiskuntatieteiden, liiketa-louden ja hallinnon alalla (3,6 %). Tutkimuksessa peruskoulun aikainen erityisopetus-tausta ei selittänyt ammatillisten opintojen keskeyttämistä ensimmäisenä opiskeluvuon-na. Yksilöllistämispäätösten kohdalla ainoastaan peruskoulun aikaisella ruotsin yksilöl-listämisellä näytti olevan yhteyttä opintojen keskeyttämiseen. Koulumenestyksen koh-dalla viitteitä yhteyksistä havaittiin keskeyttämisen ja matematiikan arvosanan kohdalla. Lopuksi on todettava, että aiemmissa tutkimuksissa havaitut yhteydet kes-keyttämisiin on havaittu nimenomaan oppimisvaikeuksien kohdalla. Tässä tutkimuksessa oppimisvaikeuksien kanssa kamppailevat nuoret tavoitettiin erityisopetustaustan kautta vain välillisesti. Edellä esitetty tutkimustulos kertookin mahdollisesti siitä, että nämä nuoret ovat saaneet tukea peruskoulussa ja erityisopetuksessa vietetyt tunnit ovat toimineet keskeyttämisten osalta ennaltaehkäisevästi.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Erityisopetustaustan yhteys koulu-uupumukseen ammatillisessa koulutuksessa
Mansikkamäki, Laura; Määttä, Sami; Aro, Mikko (Niilo Mäki Instituutti, 2015)Koulun asettamat odotukset ja vaatimukset kasaavat nuorille paineita. Mediassa on nostettu esiin huoli suomalaisten nuorten uupumisesta ja sitä myötä syrjäytymisriskin kasvusta. Tässä artikkelissa vertaillaan tyttöjen ja ... -
Opintojen negatiivinen keskeyttäminen ammatillisessa koulutuksessa : ryhmänohjaajan näkökulma
Romakkaniemi, Tero (2013)TIIVISTELMÄ Romakkaniemi, Tero. OPINTOJEN NEGATIIVINEN KESKEYTTÄMINEN AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA. RYHMÄNOHJAAJAN NÄKÖKULMA.Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu 2013, s. ... -
Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden uraohjaus ammatillisessa koulutuksessa
Seppälä, Milla (2019)Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella ammatillisessa koulutuksessa erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden uraohjausta nuorten kanssa toimivien asiantuntijoiden näkökulmasta. Uraohjaus on ammatillisen koulutuksen ... -
Lukiolaisten stressi ja koulu-uupumus : fyysisen aktiivisuuden yhteydet opinnoista koettuun stressiin ja koulu-uupumukseen
Ruotsalainen, Simo (2022)Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää lukiolaisten fyysisen aktiivisuuden, opinnoista koetun stressin ja koulu-uupumuksen määrää sekä niiden yhteyksiä sukupuolittain, vuosikursseittain ja fyysisen aktiivisuuden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.