"Luonteva osa tätä työtä" : kuinka opinto-ohjaajat kohtaavat opiskelijoiden henkilökohtaiset kriisit
Päivämäärä
2013Sorsa, Matilda ja Tikkanen, Saija
”Luonteva osa tätä työtä” – kuinka opinto-ohjaajat kohtaavat opiskelijoiden henkilökohtaiset kriisit.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu 2013, 82 s.
Tutkimuksessamme tarkastelemme opinto-ohjaajien kokemuksia opiskelijoiden henkilökohtaisten kriisien kohtaamisessa. Tutkimuksemme taustalla vaikutti sosiodynaaminen ja holistinen ohjauskäsitys, eli se, huomioivatko opinto-ohjaajat työssään ohjattavansa koko elämänkentän. Tutkimuskysymyksemme olivat, miten opinto-ohjaajat kokevat työssään kohtaamiensa ohjattavien henkilökohtaiset kriisit, millaisia valmiuksia opinto-ohjaajat kokevat kriisien kohtaamisen vaativan ja minkälaiseen yhteistyöhön ja tukeen opinto-ohjaajat turvautuvat kohdatessaan ohjattaviensa kriisitilanteita.
Tutkimukseemme osallistui yhdeksän eri opinto-ohjaajaa. Aineisto muodostui kahdeksan opinto-ohjaajan kirjoitelmista sekä kolmesta haastattelusta. Kaksi haastatteluista olivat kirjoitelmia syventäviä haastatteluja ja yksi haastateltavista ei ollut osallistunut tutkimukseemme kirjoitelmalla. Tutkimuksemme taustalla vaikutti fenomenologia ja analyysitavaksi valitsimme teoriaohjaavan sisällönanalyysin. Tutkimuksessamme halusimme tuoda opinto-ohjaajien oman äänen kuuluviin.
Tutkimuksemme opinto-ohjaajat edustivat sekä peruskoulun, toisen asteen lukion ja ammatillisen koulutuksen että korkea-asteen ohjauksen asiantuntijoita. Tutkimuksemme luettavuuden vuoksi käytämme tutkimuksessamme käsitteitä opinto-ohjaaja ja opinto-ohjaus riippumatta siitä, millä koulutusasteella tutkimukseemme osallistujat toimivat.
Opinto-ohjaajien toiminta kriisitilanteessa perustui inhimilliseen toimintaan, vuorovaikutukseen ja empatiaan. Myös moniammatillinen yhteistyö esimerkiksi opiskelijahuoltotyöryhmän kanssa kuului vahvasti opinto-ohjaajien toimintaan kriisin kohdatessaan. Opinto-ohjaajilla ei yhtä lukuun ottamatta ollut selkeitä toimintastrategioita kriisien kohtaamiseen.
Tutkimuksessamme selvisi, että jokainen opinto-ohjaaja oli kohdannut säännöllisesti opiskelijoiden henkilökohtaisia kriisejä, ja opinto-ohjaajat kokevatkin opiskelijoiden henkilökohtaisten kriisien olevan luonnollinen osa heidän työtään. Silti opinto-ohjaajat eivät pitäneet itseään varsinaisina kriisityön ammattilaisina, vaan he kokivat roolinsa kuuntelijaksi ja aikuisena ihmisenä tukijaksi. Opinto-ohjaajat kokivat tärkeäksi roolikseen olla matalan kynnyksen auttajataho, joka tarvittaessa ohjaa eteenpäin kriisien asiantuntijalle. Opinto-ohjaajat pitivät tehtäväänsä tärkeänä.
...
Muu nimeke
Kuinka opinto-ohjaajat kohtaavat opiskelijoiden henkilökohtaiset kriisitAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Muutoksista mahdollisuuksiin : ohjauksen uutta identiteettia etsimässä
Nissilä, Pia; Varis, Eija; Parkkinen, Juha; Puukari, Sakari; Lairio, Marjatta; Puukari, Sauli (Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, 2001) -
"Mie teen vaan oman työni" : toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä
Koskela, Seija (University of Jyväskylä, 2013) -
”Opon ehkä pitäis olla vielä enemmän läsnä ja tiedostaa se, että miten opiskelijoilla oikeesti menee” : opiskelijoiden kokemuksia aikuislukion opinto-ohjauksesta
Helle, Nelli; Sirkka, Ella (2021)Tutkimuksessa tarkasteltiin aikuislukio-opiskelijoiden kokemuksia ja toiveita aikuislukion opinto-ohjauksesta. Tutkimus toteutettiin yhteistyössä hankkeen ”Innovatiivisten oppimisympäristöjen edistäminen lukiokoulutuksessa ... -
Ammattioppilaitoksen opiskelijoiden kokemuksia opinto-ohjauksesta
Makkonen, Pete (2018)Tämän tutkielman kohteena olivat ammattioppilaitoksen opiskelijoiden kokemukset opinto-ohjauksesta. Tutkielma oli laadullinen, aineistolähtöinen ja tutkimusstrategialtaan fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkielman aineisto ... -
Kohti yhteistä ymmärrystä : koulukuraattorin ja opinto-ohjaajan dialoginen tie kohti nivelvaiheiden toimintamalleja
Ylistenniemi-Mustalahti, Sanna; Peltomaa, Pilvi (2009)Tutkimus tarkastelee ja selkiyttää kahden eri sektorin alaisuudessa toimivan ohjauksen ammattilaisen toimintaa, työnjakoa ja varhaisen puuttumisen malleja koulussa. Tutkimuksessa käytetään toimintatutkimuksen metodeja ja ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.