Ongelmallisten kokemusten assimilaatioprosessien vaikutus toisiinsa ja terapeutin käyttämät keinot suhteessa niihin
Tutkimuksessamme tarkastelimme asiakasosallistujamme kahden ongelmallisen kokemuksen assimilaation etenemistä sekä näiden toisistaan erillisinä pysyneiden prosessien vaikutusta toisiinsa. Asiakkaan ongelmallisia kokemuksia kutsuimme vanhempiteemaksi ja parisuhdeteemaksi. Lisäksi tarkastelimme, millaisia keinoja terapeutti käytti puhutellessaan asiakkaan ääniä. Tutkimme myös, eroavatko terapeutin käyttämät keinot eri ongelmallisissa kokemuksissa. Tutkimuksemme teoreettisena viitekehyksenä käytimme W. B. Stilesin assimilaatiomallia (Honos-Webb & Stiles, 1998; Stiles, 2011). Assimilaatiomalli on teoria psykologisesta muutoksesta, jossa minuuden ajatellaan rakentuvan aktiivisten äänten yhteisöstä, joka on syntynyt aikaisempien kokemusten tuloksena. Malli olettaa psykopatologian ja psykologisen stressin taustalla olevan ääniä, joita ei ole pystytty integroimaan osaksi ääniyhteisöä. Nämä integroimattomat ongelmalliset äänet on kuitenkin terapian myötä mahdollista assimiloida eli liittää osaksi ääniyhteisöä merkityssiltojen kautta, jolloin niiden on mahdollista toimia yksilön voimavaroina. Aineistomme koostui masentuneen noin 35-vuotiaan naisen psykoterapian 32 videoidusta istunnosta.
Havaitsimme, että asiakkaan puheesta oli tunnistettavissa molemmissa teemoissa samat äänet. Ääniyhteisössä dominoivaa äänten yhteenliittymää edusti Uhrautujaääni, joka laittoi muiden tarpeet omien tarpeiden edelle ja pyrki välttämään ristiriitoja läheisten kanssa. Ongelmallista ääntä edusti Puoliaanpitäjä-ääni, joka pyrki puolestaan tuomaan esille pettymystään toisia ihmisiä kohtaan ja puolustamaan omia tarpeitaan. Vanhempiteemassa assimilaatio eteni APVS-tasolta 2 tason 4 kautta tasolle 3 ja parisuhdeteemassa APVS-tasolta 1 tason 4 kautta takaisin tasolle 2. Tutkiessamme terapeutin keinoja puhutella asiakkaan ääniä, havaitsimme terapeutin käyttämien keinojen olevan samoja molemmissa teemoissa. Keinot olivat yleisimmästä harvinaisempaan: määrittelyn pyytäminen, määrittelyn tarjoaminen, kyseenalaistaminen, ajatusleikki, empaattinen tuki ja oikeuttaminen. Keinot eivät esiintyneet tasaisesti teemoissa, eivätkä läpi terapian. Pidemmälle assimilaatioprosessissa edenneessä vanhempiteemassa terapeutti käytti enemmän empaattista tukea, ajatusleikkiä ja oikeuttamista sekä vähemmän kyseenalaistamista kuin parisuhdeteemassa.
Tutkimuksemme tukee havaintoa kahden ristiriitaisen äänen olemassaolosta masentuneilla henkilöillä. Lisäksi tutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että ongelmallisten kokemusten assimilaatioprosessit häiritsivät toistensa etenemistä. Lisäksi havaitsimme, että terapeutin käyttämät keinot jakaantuivat teemoissa eri tavalla, millä saattaa olla vaikutusta ongelmallisen kokemuksen assimiloitumiseen.
...
Keywords
Metadata
Show full item recordCollections
- Pro gradu -tutkielmat [29704]
License
Related items
Showing items with similar title or keywords.
-
Terapeutin vastaanottavuuden merkitys asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimilaatiossa onnistuneessa ja epäonnistuneessa terapiaprosessissa
Kuosmanen, Mari; Malinen, Jaana; Partanen, Anni (2013)Tutkimuksessa tarkasteltiin terapeutin vastaanottavuuden merkitystä asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimilaatiossa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa aineistona oli kaksi terapiaprosessia. Aineisto kuului ... -
Terapeuttien käyttämät keinot pariterapian reflektiivisissä keskusteluissa ja reflektiivisten keskusteluiden välitön vaikuttavuus asiakkaiden ihon sähkönjohtavuuden perusteella
Ansamaa, Anu; Eneh, Sonja (2019)Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin terapeuttien käyttämiä keinoja pariterapian reflektiivisissä keskusteluissa, ja keskusteluiden välitöntä vaikuttavuutta asiakkaiden ihon sähkönjohtavuuden (Electrodermal Activity, EDA) ... -
Terapeuttinen muutos sisäisen moninaisuuden näkökulmasta : ongelmallisten kokemusten assimilaatio ja eri kokemuksia edustavien sisäisten äänten väliset suhteet
Lähteelä, Elina (2013)Tutkimuksen tarkoitus oli tarkastella terapeuttista muutosta sisäisen moninaisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastelin, miten asiakkaan suhtautuminen hänelle ongelmallisiin kokemuksiin muuttui terapian aikana. Tämä ...