Terapeutin vastaanottavuuden merkitys asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimilaatiossa onnistuneessa ja epäonnistuneessa terapiaprosessissa
Päivämäärä
2013Pääsyrajoitukset
Aineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.
Tutkimuksessa tarkasteltiin terapeutin vastaanottavuuden merkitystä asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimilaatiossa. Tutkimus toteutettiin tapaustutkimuksena, jossa aineistona oli kaksi terapiaprosessia. Aineisto kuului Jyväskylän yliopiston psykoterapian opetus- ja tutkimusklinikalla nauhoitettuihin psykoterapiaistuntoihin. Koska aineistomme koostui kahdesta psykoterapiaprosessista, joista toisen voidaan sanoa olevan assimilaatioanalyysillä mitattuna onnistunut ja toisen epäonnistunut, halusimme myös kiinnittää huomiota terapeuttien toimintatapojen erilaisuuteen terapiatilanteessa ja pohtia sen merkitystä terapian tulokseen. Aineiston rajauksen lähtökohtana oli siis yhtäältä asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimiloitumisen ja toisaalta terapeuttien vastaanottavuuden ja sen vaikutusten tarkastelu. Onnistuneen terapiaprosessin osalta kiinnitimme huomiota otteisiin, joissa vuorovaikutus vaikutti toimivalta ja uudenlaista ymmärrystä ongelmaan syntyi. Epäonnistuneen terapiaprosessin aineistosta valitsimme lähempään tarkasteluun ne otteet, joissa uutta merkitystä olisi voinut rakentua terapeutin toisenlaisen vastaanottavuuden seurauksena. Onnistuneessa terapiaprosessissa terapeutin toiminta voitiin nähdä vastaanottavana. Terapeutti laajensi asiakkaan ymmärrystä ja ohjasi keskustelua niiden asioiden käsittelyyn, jotka edistivät ongelmallisen kokemuksen assimilaatiota. Terapeutti myös mukautti omaa toimintaansa asiakkaan ongelmallisen kokemuksen assimilaation mukana. Epäonnistuneessa terapiaprosessissa terapeutin puheenvuorot sisälsivät paljon tulkintaa ja omien olettamuksien esille tuomista. Terapeutti ei antanut asiakkaalle riittävästi tilaa tuoda esiin omia tunteitaan ja ajatuksiaan. Keskustelu jäi usein kokemusten konkreettisen kuvaamisen tasolle ilman sen syvemmän merkityksen avaamista. Tämän tutkimuksen pohjalta tehtyjen havaintojen perusteella pyrimme antamaan lisää laadullista tietoa siitä, miten terapeutti voi omalla vastaanottavuudellaan joko edistää tai jumiuttaa terapiaprosessin etenemistä. Tutkimuksemme tulokset voivat kannustaa terapeutteja sekä tunnistamaan että muokkaamaan omia vakiintuneita toimintatapojaan ja näin toimimaan entistä vastaanottavammin.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kolmas positio ja ongelmallisen kokemuksen assimilaatio psykoterapiassa : teoriaa rakentava tapaustutkimus ymmärryksen rakentumisesta äänien välille assimilaatiovaiheiden kolme ja neljä välillä
Hovilehto-Repo, Anni (2015)Tutkimuksessa tarkasteltiin asiakkaan ymmärryksen rakentumista ongelmallista kokemusta kohtaan yhden psykoterapiaistunnon aikana. Tutkimus toteutettiin intensiivisenä tapaustutkimuksena teoriaa rakentava tapaustutkimus ... -
Väkivallan kieltämisestä kohti uusia toimintatapoja : psykoterapeuttinen muutos ongelmallisen kokemuksen assimilaationa parisuhdeväkivaltaan syyllistyneen miehen ryhmämuotoisessa hoidossa
Ritala, Maija (2011)Tässä tutkimuksessa tarkastelin psykoterapeuttista muutosta väkivaltaongelman suhteen käyttäen taustateoriana ja menetelmänä assimilaatiomallia ja -analyysia. Mallin avulla voidaan selvittää, miten ongelmallisen kokemuksen ... -
Ongelmallisten kokemusten assimilaatioprosessien vaikutus toisiinsa ja terapeutin käyttämät keinot suhteessa niihin
Ammunet, Jonna; Hamari, Heli (2013)Tutkimuksessamme tarkastelimme asiakasosallistujamme kahden ongelmallisen kokemuksen assimilaation etenemistä sekä näiden toisistaan erillisinä pysyneiden prosessien vaikutusta toisiinsa. Asiakkaan ongelmallisia kokemuksia ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.