Sykemittari-interventio yhdeksännen luokan tyttöjen liikuntatunneilla

Abstract

Tutkimuksen määrällisessä osassa oli tarkoituksena selvittää 9. luokan tyttöryhmän (n=18) itsearvioitua fyysistä aktiivisuutta sekä sykemittari-intervention vaikutusta koehenkilöiden koululiikuntakokemuksiin, fyysisen aktiivisuuden arvostuksiin ja intentioihin. Lisäksi tutkittiin millä intensiteetillä tytöt liikkuvat liikuntatunneilla ja millainen on heidän aerobinen kuntonsa sykemittarilla mitattuna. Tutkimuksessa selvitettiin myös itsearvioidun fyysisen aktiivisuuden yhteyksiä edellä mainittuihin tekijöihin. Laadullisen tutkimuksen tarkoituksena oli syventää tutkimuksen tuloksia oppilaiden kokemuksilla sykemittareiden käytöstä. Tutkimuksen toteuttaminen oli osa Sotkamon Liikkumisesta Kansalaistaito – hanketta, joka kannustaa oppilaita liikkumaan ja kehittelee vaihtoehtoja liikunnan lisäämiseksi.

Tutkimus oli luonteeltaan toimintatutkimus, jossa käytettiin sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimus toteutettiin kaksiosaisena kyselynä keväällä 2011. Kyselyssä käytettiin pääosin aikaisemmissa tutkimuksissa toimiviksi havaittuja mittareita. Määrällisissä analyyseissa tarkasteltiin muuttujien frekvenssejä ja keskiarvoja. Mittauskertojen ja fyysisen aktiivisuuden välisiä eroja ja niiden merkitsevyyttä tutkittiin pienten aineistojen t-testeillä.

Määrällisten tutkimustulosten mukaan liikuntasuositusten mukaisen fyysisen aktiivisuuden, eli liikuntaa vähintään tunti päivässä, saavutti vain yksi oppilas. Oppilaista 8 liikkui aktiivisesti, vähintään 4 kertaa tunnin viikossa. Oppilaiden koululiikuntakokemukset olivat myönteiset ja nousivat intervention vaikutuksesta. Samoin liikuntaintentiot 1, 5 ja 10 vuoden päähän olivat jo alkujaan hyvät ja nousivat intervention jälkeen. Oppilaat arvostavat liikuntaa ja arvostukset nousivat intervention jälkeen. Tulokset osoittivat myös, että fyysisesti aktiivisten oppilaiden vastaukset olivat lähes kaikissa mitatuissa muuttujissa tilastollisesti merkitsevästi korkeammat verrattuna kohtuullisesti liikkuviin oppilaisiin. Oppilaiden liikuntatunnin aikaista fyysistä aktiivisuutta analysoitiin tuntien keskisykkeiden avulla. Tytöt liikkuivat tunneilla koululiikunnan tavoi-tesykealueella, joka on 120–170 lyöntiä minuutissa. Sykemittarilla mitattu oppilaiden aerobinen kunto oli keskimääräinen ja parani intervention aikana.

Laadullisten tutkimustulosten mukaan toteutunut sykemittari-interventio oli oppilaiden mielestä myönteinen kokemus ja soveltuu hyvin peruskoulun liikuntatunneille. Oppilaat oppivat intervention aikana käyttämään sykemittareita. Sykemittarin käyttö auttoi oikealla tehoalueella harjoitteluun sekä motivoi liikkumaan. Sykemittareiden käyttö liikuntatunneilla tiivisti myös oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta, heidän auttaessaan toisiaan mittareiden käytössä. Tuloksista voidaan tehdä johtopäätös, että sykemittari-interventio onnistui tavoitteessaan lisätä motivaatiota fyysistä aktiivisuutta kohtaan ja sykemittareiden käyttöä kannattaa opettaa koululiikunnassa. Liikuntatunneilla opettajan kannattaa erityisesti kohdistaa huomio vähän liikkuviin oppilaisiin, ja motivoida heitä fyysiseen aktiivisuuteen sekä omaksumaan liikunnallinen elämäntapa.