Suomen kirjaviennin kenttä : kansainväliset kirjamessut viennin välineenä
Tutkimuksessa on hahmotettu suomalaisen kirjaviennin kenttää sen tärkeimpien toimijoiden näkemyksiin pohjautuen. Sitä varten on haastateltu toimijoita, jotka tekevät kirjavientiä ammatikseen. Tutkimuksen teoreettisena pohjana toimivat pääasiassa Pierre Bourdieun (1993) ja Howard Beckerin (1984) institutionaaliset taideteoriat. Näissä teorioissa korostetaan avustavien henkilöiden roolia taiteentuottamisen mahdollistajana. Kirjaviennin toimijoiden asenteita, toimintatapoja ja keskinäisiä suhteita hahmotan Pierre Bourdieun taidekentän käsitteen avulla. Becker käyttää kentän sijaan termiä taidemaailma. Hänen mielestään tehokkaasti toimiva taidemaailma integroi taiteilijat osaksi yhteiskunnan taloutta ja mahdollistaa näin taiteen tekemisen jatkuvuuden.
Kulttuurivienti on monilla taiteenaloilla muuttunut taloudellisessa mielessä kunnianhimoiseksi ja vilkastunut merkittävästi viimeisten vuosien aikana. Tutkimuksen taustoittamiseksi on selvitetty, miten kulttuuripolitiikan suhde kulttuurivientiin on muuttunut viimeisten vuosien aikana. Valtiollinen kulttuuriviennin tuki on muuttunut siten, että tukea myönnetään erityisesti hankkeille, joissa arvellaan olevan myös taloudellista potentiaalia. Lähteenä on käytetty ministeriöiden asiakirjoja ja Jutta Virolaisen (2012) pro gradu -tutkielmaa, jossa hän tuo esiin kulttuuriviennin asiakirjoihin sisältyvää poliittisuutta.
Kansainväliset kirjamessut ovat oikeuksien myymisen avainpaikka. Niillä pohjustetaan kaupankäyntiä, pidetään yllä suhteita ja pyritään laajentamaan suhteiden verkostoa. Tämän vuoksi tutkimukseseen on sisällytetty lyhyt historiallinen katsaus kansainvälisten kirjamessujen syntyyn ja tämän hetken tärkeimpiin kansainvälisiin kirjallisuusmessuihin. Näiltä osin tutkimus perustuu kirjalliseen ja sähköiseen materiaaliin. Haastatteluiden avulla on puolestaan selvitetty, mitä tavoitteita toimijat ovat messuja varten asettaneet, miten niitä varten valmistaudutaan ja miten niillä toimitaan.
Suomalaisen kirjallisuuden tiedotuskeskus FILI ei osallistu varsinaiseen myyntityöhön, mutta näkee tällä hetkellä tärkeimmäksi tehtäväkseen oikeuksien menestyksekkään myyntityön tukemisen. Se tekee tiivistä yhteistyötä niin kustantamojen Foreign Rights -osastojen kuin agentuurienkin kanssa. Liiketoiminnan kasvattaminen on kustantamojen Foreign Rights -osastojen ja kirjallisuusagentuurien ensisijainen tavoite.
...
Muu nimeke
Kansainväliset kirjamessut viennin välineenäAsiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29740]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Kirjailija viennissä : kirjailijoiden kokemukset suomalaisen kirjallisuuden viennistä
Ojanperä, Matias (2014)Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomalaisen kirjallisuuden vientiä kirjailijoiden näkökulmasta. Selvitän kirjailijoiden kokemuksia suomalaisen kirjallisuuden viennin prosesseista, toimijoista ja tukitoimenpiteistä. ... -
Digitaaliset näyteikkunat : tapaustutkimus monikanavaisesta galleriatoiminnasta
Leskinen, Milja (2016)Taidevälitys laajenee vähitellen perinteisten välitysväylien lisäksi digitaalisiin kanaviin. Tämä pro gradu -tutkimus on laadullinen tapaustutkimus, jossa tarkastelen viiden monikanavaisen taidegallerian toimintaa Suomessa. ... -
Tarkastelu viennin ja palkan välisestä suhteesta yhdistetyllä työntekijä-työnantaja-aineistolla
Kari, Matti (2015)Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää maksavatko suomalaiset vientiyritykset korkeampaa palkkaa kuin kotimaahan tuottavat yritykset, ja jos näin on niin miksi. Tutkimuksen tarkoituksena on myös vertailla palkkaeroja ... -
Entisen suurvallan valtiotaitoa ja -taitamattomuutta
Parkkinen, Jari (Suomen Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen seura, 2022) -
"Musiikki ei ole mitään tyrnimarjoja" : haastattelututkimus ammattimuusikoiden näkemyksistä liittyen taiteen hyödyntämiseen
Liski, Minna (2015)Tämä pro-gradu työ tarkastelee sitä, miten ammattimuusikot näkevät taitelijan, erityisesti säveltaitelijan, roolin yhteiskunnassa, jossa taidetta ja kulttuuria oletetaan hyödynnettävän. Tavoitteena oli etsiä muusikoiden ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.