Suomen kielen lingvististen piirteiden sijoittuminen eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille

Abstract

Tutkin pro gradu -työssäni, miten suomen kielen lingvistiset piirteet sijoittuvat Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasoille. Tarkoituksena on tilastollisia menetelmiä apuna käyttäen selvittää, eroavatko Eurooppalaisen viitekehyksen taitotasot toisistaan suomen kielen lingvististen piirteiden frekvenssin ja tarkkuuden suhteen suomi toisena kielenä -oppijoiden kirjoitelmissa ja onko näiden piirteiden kehityksessä havaittavissa yhteisiä linjoja. Tutkielmani on osa Cefling- ja Topling-hankkeita. Tutkimani lingvistiset piirteet ovat mennä- ja tulla-verbit, ajanilmaukset, kielto, A- ja U-verbiparit, transitiivi-ilmaukset, impersonaalinen passiivi ja nollapersoona. Kielellisten piirteiden laskelmat olen saanut useilta Cefling-hankkeen tutkijoilta. Kielellisten piirteiden frekvenssiä ja tarkkuutta on laskettu piirteestä riippuen 447-669 kirjoitelmasta. Aineistossa on sekä Yleisten Kielitutkintojen (YKI) aikuisten tekstejä että nuorten koululaisten tekstejä. Frekvenssillä tarkoitetaan ilmiön esiintymismäärää tuhatta sanaa kohti, tarkkuus ilmoitetaan oikeiden muotojen esiintymisenä suhteessa kaikkiin muotoihin. Koko aineistolle on tehty������������ -yhteensopivuustesti, osalle aineistoa lisäksi Jackknife-testi. Frekvenssin kehitys riippuu tutkittavasta ilmiöstä. Mennä- ja tulla-verbien frekvenssi säilyy muuttumattomana eri taitotasoilla tai pienenee oppimisen edetessä tasoille B1 ja C1. Kieltoa, ajanilmauksia ja nollapersoonaa käytetään suunnilleen saman verran kaikilla tasoilla. Impersonaalisen passiivin ja transitiivi-ilmausten määrä YKI-aineistossa kasvaa kielitaidon kehittyessä. Transitiivi-ilmausten määrän kasvu ei ole kovin suoraviivaista, mutta YKIaineistossa B1-tasolla näyttää tapahtuvan ilmausten määrän tilastollisesti merkitsevää kasvua. Koululaisaineistossa transitiivi-ilmausten esiintyminen ei ole taitotasoja erotteleva tekijä. Passiivia esiintyy tilastollisesti merkitsevästi enemmän C-tasoilla kuin A-tasoilla. Tarkkuuden kehitys on kaikkien piirteiden kohdalla melko suoraviivaista: kielitaidon kasvaessa tarkkuus paranee. Mennä- ja tulla-verbien, ajanilmausten ja kiellon frekvenssin kehitys näyttää tukevan Hulstijinin (2007) oletuksia kielellisten piirteiden frekvenssin ja tarkkuuden suhteesta. Näiden piirteiden kohdalla alhaisilla kielitaidon tasoilla tarkkuuden kehitys laahaa frekvenssin kehityksen jäljessä. Tuloksista voidaan myös päätellä oppimista ohjaavia tekijöitä. Kieltoa esiintyy tasaisesti kaikilla EVK-tasoilla. Koska suomen kielen kieltoa pidetään usein vaikeasti opittavana, voidaan oppijan ilmaisutarpeiden ajatella ohjaavan oppimista. Myös ajanilmauksia käytetään kaikilla taitotasoilla, ja niiden oppimista ohjaa mahdollisesti paitsi tarve, myös se, että niitä voidaan opetella ulkoa ”köntteinä” ilman sääntöjen soveltamista. Tämä on nopein tapa kasvattaa leksikon kokoa.