Näytä suppeat kuvailutiedot

dc.contributor.authorRautio, Henri
dc.date.accessioned2012-10-10T07:35:29Z
dc.date.available2012-10-10T07:35:29Z
dc.date.issued2010
dc.identifier.otheroai:jykdok.linneanet.fi:1232110
dc.identifier.urihttps://jyx.jyu.fi/handle/123456789/39943
dc.description.abstractTässä tutkimuksessa tarkasteltiin määrällisen kyselytutkimuksen avulla suomalaisten ympäristöasenteita ja asenteiden ja toiminnan vastaavuutta. Tämän lisäksi tutkimuksessa hahmoteltiin teoreettisesti ekologisen toiminnan ongelmallista luonnetta, haasteita ja ympäristökysymysten asemaa jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Ensimmäisenä tutkimustehtävänä oli tarkastella tavallisimpien taustamuuttujien vaikutusta ympäristöasenteiden – ja toiminnan syntyyn sekä ennustettavuuteen. Tähän tarkoitukseen käytettiin logistista regressioanalyysiä. Taustamuuttujiksi oli valittu ikä, sukupuoli, tulotaso, koulutus sekä sosiaaliluokka. Tuloksista huomattiin selkeästi, että sukupuoli ennustaa tilastollisesti merkittävästi myönteisten ympäristöasenteiden olemassaoloa sekä valmiutta ekologisesti vastuulliseen toimintaan. Muiden muuttujien vaikutus oli sen sijaan marginaalisempi. Esimerkiksi nuoret olivat hieman vanhempia ikäluokkia myönteisimmin asennoituneita mutta vastaavasti toiminta-aktiivisuus oli vanhempien ryhmässä suurempaa. Yleisenä havaintona voidaan todeta asenteiden ennustavan toimintaa melko hyvin, mutta tiettyä vastaamattomuutta on havaittavissa. Toisena tutkimustehtävänä oli syventää analyysiä asenteiden ja toiminnan vastinpareista muodostettuihin ryhmiin, erityisesti niinikutsuttujen ristiriitaryhmien suhteen, joissa asenne ja toiminta eivät kohtaa. Tässä tehtävässä käytettiin erottelunanalyysiä, jonka avulla selvitettiin niitä tekijöitä, jotka parhaiten erottelevat ryhmät toisistaan. Suurimmiksi erottelijoiksi nousivat yksityisautoilu, halukkuus taloudellisiin uhrauksiin sekä näkemys lain ja moraalin suhteesta. Parhaiten edellä esiin nousseet tekijät erottivat ”vapaamatkustajien”, asennetta – ei toimintaa ryhmän niistä, joilla asenne oli negatiivinen mutta toimintaa löytyi. Vastaavasti ryhmässä jossa toimintaa oli, nähtiin ympäristönsuojelun merkitys vähäisempänä sekä useita riskejä pidettiin liioiteltuina. Teoreettisten analyysien johtavan ajatuksen voi tiivistää seuraavasti: ekologisesti vastuullinen toiminta maailmassa, jossa riskit, tieto ja vaatimukset ovat moniulotteisia ja hankalasti hahmotettavia, on muuttunut erittäin haastavaksi. Kestävän kehityksen ideaalien noudattaminen vaatii yksittäiseltä toimijalta oikeanlaista tietoa ja toimintavalmiutta. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa riskit ovat kuitenkin muuttuneet globaaleiksi ja toimintaohjeet usein ristiriitaisiksi. Tällöin yksilön on hankala tietää, mikä lopulta on oikein ja mikä väärin. Syy asenteiden ja toiminnan vastaamattomuudelle ei aina löydy yksilön laiskuudesta. Syiksi hahmottuivat myös taloudelliset tekijät, puutteellinen tietotaso, ympäristöuhkien epäselvä kokeminen, ylemmiltä tahoilta annettavan informaation hankala tulkinta sekä ihmisen luontainen taipumus henkilökohtaisen hyvinvoinnin preferointiin lyhyellä tähtäimellä. Tutkimuksessa etsittiin myös epäsuorasti syyllistä siihen, miksi jälkimoderni maailmamme kamppailee haasteellisten ympäristökysymysten kourissa. Vastuu näytti siirtyvän mikrotasolta makrotasolle. Syyttävä sormi osoittaa menneisyyteen ja modernin teollisuusyhteiskunnan piittaamattomuuteen, jonka laskua postmodernismi joutuu maksamaan vielä pitkään.fi
dc.format.extent106 sivua
dc.format.mimetypeapplication/pdf
dc.language.isofin
dc.rightsThis publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.en
dc.rightsJulkaisu on tekijänoikeussäännösten alainen. Teosta voi lukea ja tulostaa henkilökohtaista käyttöä varten. Käyttö kaupallisiin tarkoituksiin on kielletty.fi
dc.subject.othervapaamatkustaminen
dc.subject.othervangin dilemma
dc.titleAsennetta vai ei : ympäristöasenteiden - ja toiminnan olomuodot jälkimodernissa maailmassa
dc.title.alternativeYmpäristöasenteiden - ja toiminnan olomuodot jälkimodernissa maailmassa
dc.identifier.urnURN:NBN:fi:jyu-201210102642
dc.type.dcmitypeTexten
dc.type.ontasotPro gradu -tutkielmafi
dc.type.ontasotMaster’s thesisen
dc.contributor.tiedekuntaYhteiskuntatieteellinen tiedekuntafi
dc.contributor.tiedekuntaFaculty of Social Sciencesen
dc.contributor.laitosYhteiskuntatieteiden ja filosofian laitosfi
dc.contributor.laitosDepartment of Social Sciences and Philosophyen
dc.contributor.yliopistoUniversity of Jyväskyläen
dc.contributor.yliopistoJyväskylän yliopistofi
dc.contributor.oppiaineSosiologiafi
dc.contributor.oppiaineSociologyen
dc.date.updated2012-10-10T07:35:30Z
dc.rights.accesslevelrestrictedAccessfi
dc.type.publicationmasterThesis
dc.contributor.oppiainekoodi203
dc.subject.ysoasenteet
dc.subject.ysoympäristöasenteet
dc.subject.ysosuomalaiset
dc.subject.ysotoiminta
dc.subject.ysoriskiyhteiskunta
dc.subject.ysokulutus
dc.format.contentfulltext
dc.rights.accessrightsAineistoon pääsyä on rajoitettu tekijänoikeussyistä. Aineisto on luettavissa Jyväskylän yliopiston kirjaston arkistotyöasemalta. Ks. https://kirjasto.jyu.fi/fi/tyoskentelytilat/laitteet-ja-tilat.fi
dc.rights.accessrightsThis material has a restricted access due to copyright reasons. It can be read at the workstation at Jyväskylä University Library reserved for the use of archival materials: https://kirjasto.jyu.fi/en/workspaces/facilities.en
dc.type.okmG2


Aineistoon kuuluvat tiedostot

Thumbnail

Aineisto kuuluu seuraaviin kokoelmiin

Näytä suppeat kuvailutiedot