Osallistumisen iloa ja omia rajoja : eläkeläiset vapaaehtoistoiminnassa
Tekijät
Päivämäärä
2008Pääsyrajoitukset
Tutkimuksen kohteena ovat eläkeläiset, jotka ovat osallistuneet Eläkeliiton Arjen ankkuritkurssille.
Tutkimuksessa tarkastellaan vapaaehtoistoiminnan ja osallistumisen osaa ja
merkitystä näiden eläkeläisten elämässä sekä kolmatta ikää ja aktiivista ikääntymistä näiden
merkitysten kautta. Teoreettisena viitekehyksenä tutkimuksessa on kansalaisyhteiskunnan ja
aktiivisen kansalaisuuden käsitteet. Haastatteluihin osallistui kahdeksan henkilöä, joista
seitsemän otettiin mukaan lopulliseen tutkimukseen.
Tutkimuksessa mukana olleille eläkeläisille vapaaehtoistoiminta näyttää olevan harrastus, joka
on antoisaa, mutta jonka kautta annetaan myös toisille. Keskeistä on, että
vapaaehtoistoiminnan kuluttavalle puolelle on asetettava rajat. Vapaaehtoistoiminta ei saa
viedä liiallisesti aikaa ja siihen osallistutaan oman jaksamisen rajoissa, mikä erottaa sen
selvästi ansiotyöstä. Vapaaehtoistoiminnasta ja osallistumisesta ei saa tulla pakko.
Osallistumista ja aktiivisuutta halutaan säädellä, koska liiallinen velvoittavuus ei olisi
mielekästä. Vapaaehtoistoimintaan osallistumisen merkitysten valossa kolmas ikä näyttäytyy
aikana, jota ei säätele aikataulut ja velvollisuudet. Kolmas ikä on aikaa, jolloin tehdään itselle
tärkeitä asioita omien resurssien mukaan. Tutkimuksen eläkeläisten keskuudessa
osallistumisen yleisesti ottaen katsotaan olevan hyvä asia yksilölle itselleen, mutta
mielipiteissä korostuu myös se, ettei osallistuminen sovi kaikille. Osallistumisen vapaaehtoista
luonnetta on tärkeää pitää yllä, mikä antaa mahdollisuuden monimuotoisen ikääntymisen
arvostamiselle. Laajemman viitekehyksen kontekstissa tarkasteltuna kolmannen iän
aktiivisuus ja osallistuminen näyttää sopivan hyvin muuttuneeseen aktiivisen kansalaisuuden
ja vapaaehtoistoiminnan luonteeseen, missä korostuu kansalaisen omat intressit ja oma etu.
...
The purpose of this study was to research the meaning and the part of the voluntary work in
the lives of senior citizens and view the third age and active ageing from this point of view.
The senior citizens of this study took apart to the course of the voluntary work in Eläkeliitto
ry. Theoretical background of this study consists of the concepts of civic society and civic
activity. Eight people was interviewed for this study, but seven of those interviews was only
used.
It seems that for the senior citizens of this study voluntary work is a hobby. It’s important to
keep the voluntary work enjoyable and constrict its draining side. Voluntary work shouldn’t
take too much time and senior citizens of this study think that voluntary work should be done
within the limits of individual’s own resources. In this way voluntary work is clearly different
form employment. Activity and attendance have to be constricted, because obligation is not
meaningful. When we view third age in the light of the voluntary work in senior citizens lives,
it seems that timetables and obligations are not part of the third age. Third age is time for
leisure and own interests in the limits of individual’s own resources. The senior citizens of this
study seem to think that in general attendance is good for individuals in third age, but it
shouldn’t be obligation. Voluntary nature of the attendance should be sustained, and this is a
possibility for the diverse ways of ageing. In the wider context of this study active ageing in
the third age seems to fit well in to the picture of the civic activity and voluntary work, where
individuals own interests and goods are emphasized.
...
Asiasanat
Metadata
Näytä kaikki kuvailutiedotKokoelmat
- Pro gradu -tutkielmat [29711]
Lisenssi
Samankaltainen aineisto
Näytetään aineistoja, joilla on samankaltainen nimeke tai asiasanat.
-
Aktiivisen kansalaisen ihanne ikääntyneen kansalaisuutta määrittämässä : ikääntyneiden kansalaisuus hoivapolitiikassa ja hoivan käytännöissä
Tähtinen, Johanna (2021)Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena on tarkastella, kuinka aktiivisen kansalaisuuden ihanne näkyy tutkimuskirjallisuuden perusteella Suomen vanhushoivapolitiikassa sekä vanhushoivan käytännöissä. Teoriapohjana ... -
Gaming for health across various areas of life
Luimula, Mika; Ailio, Paula; Botha-Ravyse, Chrisna; Katajapuu, Niina; Korpelainen, Raija; Heinonen, Ari; Jämsä, Timo (IEEE, 2019)Lack of physical activity is mostly addressed by implementing programs to promote physical activity but seeing as the major cause for physical inactivity is that of technology. Few studies used the approach to use the ... -
Active Aging in Senior Housing Residents and Community-Dwelling Older Adults : A Comparative Study in Finland
Siltanen, Sini; Keskinen, Kirsi E.; Lahti, Anna-Maria; Rantanen, Taina; von Bonsdorff, Mikaela (SAGE Publications, 2023)Objectives Leading an active life in old age underpins positive life experience. This study aimed to compare the levels of active aging in senior housing residents and community-dwelling older people. Methods We combined ... -
“I do those things to pass the time.” : Active ageing during fourth age
Kiuru, Hilla; Valokivi, Heli (Elsevier BV, 2022)Active ageing is a dominant but disputed discourse in the field of ageing. Since it is usually associated with the third age, this article will focus on the active ageing of older adults who need care and services, who are ...
Ellei toisin mainittu, julkisesti saatavilla olevia JYX-metatietoja (poislukien tiivistelmät) saa vapaasti uudelleenkäyttää CC0-lisenssillä.