Juonellistamisen politiikka : tarinankerronta Irakin sodassa 2003

Abstract

Tämän tutkimuksen tavoitteena on tunnistaa, kuinka tarina Irakin 2003 sodan käänteistä muodostui julkisuuteen. Tutkimuksen näkökulma on suuren yleisön siinä mielessä, että aineistona käytetään sanomalehtitekstejä liittyen kyseiseen sotaan. Toisaalta näkökulmana ja lähtökohtana on narratiiviteoria, jonka kautta aineistoanalyysi kulkee. Tutkimuksen aineiston muodostaa 2003 maalis-toukokuiden Helsingin Sanomat: tämän aikajakson lehdet on käyty kokonaisuudessaan läpi. Aluksi perehdytään narratiivin teoriaan työkalujen luomiseksi aineistoanalyysiä varten. Tämän jälkeen tarinankerronta sidotaan sotaan käsittelemällä narraation mahdollisia funktioita sodankäynnintaitona. Samalla keskustellaan sodan luonteesta ja sen muutoksista, jotka myös tuovat tarinan tasolla uusia haasteita sotapolitiikkaan sekä tarinanmuodostukseen. Itse aineistoanalyysi perustuu tarinan teoriaan sotateema huomioon ottaen: metodina on yhtäältä tarinallisuuden aspektien tunnistaminen ja toisaalta tarinarakenteen kriittinen tulkinta tosin olemisen mahdollisuuksien tunnistamiseksi. Tämä on myös tarinankerronnan poliittinen aspekti. Kun kerrotaan tarina, tehdään myös perustavia valintoja ja arvotuksia itse tapahtumien luonteesta. Aineistoanalyysi paljastaa, että Irakin sodan juoni oli valittu varman päälle. Asetelma oli tuttu: sankari nujertaa roiston. Koko tarinan keskeisenä perusteluna olivat joukkotuhoaseet, jotka toimivatkin sekä syynä koko tarinalle, että tarinan sitovana aineksena. Legitimaation keinoina Irak -tarinassa toimivat rinnastukset sekä sanavalinnat. Meneillään ollut narratiivi rinnastettiin yleisesti tunnettuihin legitiimeihin tarinoihin. Nimeämisen politiikka on myös osa tarinankerrontaa: sanavalinnoilla pystytään määrittelemään tapahtumia ja asiantiloja, jolloin ne myös asettuvat suhteisiin keskenään tuottaen juonta. Aineistosta oli luettavissa myös tarinankerronnan poliittisuus: vaikka sodan juoni esiintyi ainoana mahdollisuutena legitimiteetin muodostamiseksi, oli toisin olemisen mahdollisuus olemassa. Valitut välttämättömyyden sanastot olivat osa juonirakennetta, joka sodalle syntyi: tapahtumat usein näennäisesti muotoutuvat sellaisiksi, kuin miksi ne mielivaltaisesti nimetään. Vaikka tapahtumien suhteet esitettiin tosiasioiksi, olivat ne vain valintoja suuresta määrästä vaihtoehtoisia juonirakenteita. Tarina on siis kontingentti keino selvitä maailman tarjoamasta kaaoksesta. Tässä tapauksessa tarinankerronnan funktiona oli juuri kontingenssin verhoaminen. Sodan poliittisuutta kavennettiin poliittisella keinolla.