Pro gradu- tutkielmassani selvitin, minkälainen on lukion historian opetuksessa välittyvä kuva Suomesta eurooppalaisena valtiona. Tarkastelin mitä opetussuunnitelmat 1980-luvulta 2000-luvulle kertovat historian opetuksen tavoitteista ja mitä kerrotaan historian opetuksen vaikutuksesta oppilaan identiteettiin. Tutkin mikä on ollut opetuksen painopisteenä ja millaisia historian tulkintoja on haluttu virallisesti tukea ja millaisia arvoja historianopetukseen on liitetty. Tutkimukseni alkuperäislähteenä toimivat vuosien 1985, 1994 ja 2003 lukion valtakunnallisten opetussuunnitelmien perusteet sekä yhteensä 42 näiden opetussuunnitelmien perusteella Editan, WSOY:n ja Otavan julkaisemaa historian oppikirjaa. Lähestyin lähteitäni sisällönanalyysin keinoin.
Vuoden 2003 opetussuunnitelmassa todetaan, että historia on yksilöllistä, kansallista ja eurooppalaista identiteettiä luova oppiaine. Historian opetukselle on siis myös eksplisiittisesti annettu tehtäväksi tuottaa eurooppalaista identit
eettiä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä ja taustana olivat historiatietoisuuden muodostuminen ja identiteetin, erityisesti eurooppalaisen identiteetin rakentuminen. Tutkimuksessa totesin, että 2000-luvun Suomessa historian opetuksen ”suuri kertomus” on muuttunut osin kansallisesta eurooppalaiseksi. Kansallisen historian ja läheisten suhteiden Pohjoismaihin korostamisesta on siirrytty kolmen viimeisen vuosikymmenen aikana kohti kansainvälistyvää maailmaa ja alettu integroimaan Suomea osaksi sitä. Opetussuunnitelmat sekä oppikirjat ovat muuttuneet huomattavasti käsiteltävällä ajanjaksolla. Kansallinen historia ja kansallinen identiteetti eivät tietysti ole historian opetuksesta mihinkään hävinneet. Ihmisellä on myös useita erilaisia identiteettejä, joiden välillä voidaan liikkua riippuen kontekstista ja tilanteesta. Samanaikaisesti voi olla suomalainen ja eurooppalainen.
Opetussuunnitelmat ja oppikirjat heijastelevat aina kulloisenkin yhteiskunnan tärkeinä pitämiä asioita sekä arvoja ja näin yhteiskunnalliset muutokset näkyvät niissä. Suurimmassa osassa tarkastelluista oppikirjoista eurooppalainen ja kansallinen ulottuvuus on erotettu toisistaan. Yleisesti voi todeta, että Euroopan integraatiosta on kerrottu 2000-luvulla kaikissa kirjoissa paljolti talouden, instituutioiden ja politiikan kautta. Voidaan myös todeta, että tarkastelluissa oppikirjoissa tuodaan vahvemmin esiin näkökohtia integraation ongelmallisuudesta kuin sen tuomista hyvistä puolista. Euroopan tulevaisuutta uhkaavat tarkastelluissa oppikirjoissa muun muassa huoli väestön ikääntymisestä, ympäristöongelmat sekä globalisaatio. Selkeänä Euroopan vastakohtana ja kilpailijana, ”toisena” kirjoissa esiintyy Yhdysvallat ja 2000-luvulle tultaessa myös kasvavat Aasian maat sekä islamilainen maailma.
Käsityksiä eurooppalaisuudesta on tuotettu oppikirjoissa esimerkiksi kuvituksen kautta. Kustantajien välillä on tässä nähtävissä eroja. 2000-luvulla oppikirjoissa on yhdistetty menneisyyttä, nykyistä ja tulevaa ja luotu pohjaa historiatietoisuuden rakentumiseen esimerkiksi viitteillä televisiosarjoihin ja populaarikulttuuriin. Vuoden 1994 opetussuunnitelman mukaisissa kirjoissa taas esiintyy luonnollisesti paljon samoja kuvia, mutta niitä ei ole yhdistetty tämän päivän maailmaan. 1980-luvun kirjoissa kuvien käyttö kokonaisuudessaan on kovin erilaista, niissä ei tehdä siltaa nykypäivään kuten 2000-luvun kirjoissa. Tässä näkyy myös luonnollisesti se, että oppikirjat kuvaavat oman aikansa maailmaa ja kertovat ajan hengestä yhteiskunnassa.
...
